Kolmen vuoden lumet
Kolmen vuoden lumet (1964) on ilmeisesti kerrostunut usean vuoden runoista, mikä selittänee kokoelman kirjavuutta ja epätasaisuutta. Se sisältää osin modernia, tiivistä keskuslyriikkaa, osin satiirisia proosarunoja tai "pitkiä epigrammeja".
Kokoelman puhtaaseen kuvaan pyrkivä, ajaton rakkaus- ja luonnonlyriikka jää vielä 1950-luvun modernin runon sitomaksi eikä juuri erotu valtavirrasta. Sen sijaan satiirisissa runoissaan iskevä ja särmikäs Ripatti on omimmillaan. Niissä hän "hiihtää sisälle pohjoisiin aiheisiin, suomalaiseen yhteiskuntaan, asenteisiin ja ajatustapoihin", kuten Erno Paasilinna luonnehtii arvostelussaan.
Näin esimerkiksi sikermän "Meidän on hyvä olla" runossa "Cornelius Tacitus: Fenneille ominaista", joka alkaa "Maamme"-laulun sanoin. Se on pikapiirros kotomaamme koko kuvaksi, mutta kauempaa katsoen, jolloin Suomi hahmottuu "autiotilaksi Helsingin ympärillä":
oi maa jossa neljäsosa ihmisistä on maata vailla kansalaisuutta
ja lumi peittää puolet
oi maa jossa olet metsän takana pohjoisessa: autiotila Helsingin ympärillä
sinä toikkaroit sokkona liikenneympyrässä
katsot nurin oblomovin sukukuntaa, verotat ylistyslaulun
kolminkertaisesti
oi maa sinun honkiesi huminaa olen kuunnellut itkuun saakka
sinusta kerroin junassa englantilaiselle ystävälle
englantilainen kysyi: Onko Moskova maanne pääkaupunki ? ja katsoi
pitkään,minä sanoin:
Moskovan valot kuumottavat tuolla ja valkaisevat
puoli taivasta
tässä sateisessa yössä
näe nostokauha, sillä on aamua varten kita auki,
me olemme kohta Kurskin asemalla,
sinä hymyilet, minä hymyilen,
minä muistan pientä maata metsän takana pohjoisessa,
et tunne pientä kansaa,
Kallaveden kaupungissa keppi taivasta kohtiRuno Aku-Kimmo Ripatin kokoelmasta Kolmen vuoden lumet (1964).
Kriitikko Pekka Tarkka arvelee Ripatin esikoiskokoelman ilmentävän omakohtaista jännitettä, "toimen miehen ja esteetin ristiriitaa". Runossa "Tunnustuksia" todetaankin (itse)ironisesti, että "toimeliaisuus on elämän surma".
Toimen mies on yhteiskunnallinen osallistuja mutta myös mies, jolla on toimi, virka. Jälkimmäiseen viittaa runo "A 23", jonka nimi tarkoittanee juuri kansakoulun opettajan palkkaluokkaa: "Amen, miten täällä on hyvä olla mies virkaa varten tehty / ei yli jäänyt".
Kohta esikoiskokoelman ilmestymisen jälkeen Ripatti, opettaja, runoilija ja kulttuuripoliitikko, pohti haastattelussa kynnystä vapaaksi kirjailijaksi heittäytymiseen: "Minulla on liian monta rautaa tulessa ja varsinaiset kirjatkin pitäisi jossakin välissä kirjoittaa. Jonakin päivänä minun on pakko erikoistua." (Kaleva 6.6.1965.)