Sikojen juhla
Ripatin esikoisromaani Sikojen juhla (1970) on satiirinen läpileikkaus pikkukaupungin johtavasta eliitistä, jota edustavat keinotteleva liikemies, kaupunginjohtaja-kansanedustaja, pankkiiri, lehtori, kepulaisen lehden päätoimittaja sekä miesten vaimot.
Seurueen kokoaa luontevasti yhteen hirvenkaatojuhla liikemiehen edustuskodissa. Peijaiset kääntyvät kuitenkin hillittömäksi juopotteluksi, naamiot riisuvaksi sikojen juhlaksi, joka paljastaa osallistujien ristiriidat ja raadollisuuden, hyvinvoivien ihmisten henkisen pahoinvoinnin.
Liikemiehen kapinallinen tytär, Kukka, tuumii: "Keskiluokan siat. Kasvattavat läskiä ympärilleen niin paljon ettei mikään enää pistä kunnes jalat pettävät - - Minusta tulee samanlainen emakko?"
Narri sikojen juhlassa
Sikojen juhlan kerronnassa on nähty kaltaisuutta niin Paavo Haavikon kuin Veijo Meren moderniin proosaan. Haavikkolaisiksi mieltyvät pankinjohtajan ja kaupunginjohtaja-kansanedustajan kyyniset monologit, joissa he analysoivat taloutta ja politiikkaa. Mereen Ripatin yhdistävät absurdit jutut ja dialogin ohiampuvuus.
Aivan ominta Ripatilla on väsymätön herjanheitto. "Syntyy sellainen vaikutelma, että miltei jokikinen lause on huuli", kriitikko Juho Karjalainen kärjistää.
Sikojen juhlassa sovelletaan kerrottua ristivalottavaa näkökulmatekniikkaa. Tapahtumat ja seurueen dialogi suodattuvat luvuittain jonkun nimetyn henkilön läpi, mutta kuitenkin niin, että päätoimittaja Pekka Salmen näkökulma on selvästi hallitsevin. Näin hän nousee romaanin keskushenkilöksi.
Pekka, pankinjohtajan poika, ei viihdy keskiluokkaisessa avioliitossaan, ei puolueessaan eikä työssään porvarillisessa lehdessä, vaan alkaa kallistua näkemyksissään yhä jyrkemmin vasemmalle. Hirvipeijaisissa hän tajuaa lopullisesti vieraantuneisuutensa syvyyden. Pekka ärsyttää ja härnää tahallaan läsnäolevia nokkamiehiä, "puhuu itseään veks". Hän on narri sikojen juhlassa.
Pekan hahmossa on nähty piirteitä kirjailijasta itsestään: romaanin ilmestymisen aikoihin Ripatti erosi äänekkäästi keskustapuolueesta.
Moderni kriisikokemus
Peijaisten juhlakalu, tapettu hirvi, rinnastuu yksilöön, viime kädessä Pekkaan. Hän sai jahdissa hirven tähtäimeensä, mutta päästi sen tahallaan karkuun. Romaanissa asetetaankin kysymys Pekan mahdollisuuksista murtautua ulos siitä keskiluokkaisesta ansasta, johon hän on joutunut.
Kirjallisuudentutkija Pertti Karkaman termein kyse on yksilön "modernista kriisikokemuksesta", elämän käännekohdasta, joka pakottaa ratkaisuihin: "Yksilön on joko annettava periksi ja pelattava peliä annettujen sääntöjen mukaan, paettava omaan yksinäisyyteensä tai muutettava kriisikokemus toiminnaksi."
Pekan ratkaisu muistuttaa saarretun hirven paniikkireaktiota. Hän syöksyy juhlista silmittömälle pakomatkalle yön selkään liikemiehen teini-ikäisen hippityttären kanssa, mikä symboloi yritystä "uida ulos systeemistä". Loppuratkaisu jää avoimeksi; romaani päättyy lentokentän tienristeykseen krapula-aamun kirkkaudessa.
Ajamme mäkeä ylös. Siinä on ensin vasemmalla puolella penkka ja sitten lentokentän merkki. Kun mäki tasaantuu ja kallistuu alas, Pekka sanoo:
– Me on ajettu nyt tähän asti.