Aappo Jurvelin

Teksti on kirjoitettu vuonna 1953. Se julkaistaan tässä sellaisenaan.

Mestari meidän kylältä

Täällä Utajärven Ahmaskylällä elelee edelleen yksi niistä katoamassa olevia kansanparantajia ja tervaskantoja, Kiviharjun vanhaisäntä Aappo Jurvelin, joka taitavana luu- ja jäsenvikojen korjaajana sekä eläinten parantajana on tullut kuuluisaksi laajastikkin ympäristössään. Saadaksemme lähemmän kuvan tästä vaatimattomasta ja ystävällisestä tohtoristamme Jurveliinin papasta, kuten kansa häntä nimittää ja jolla nimellä hänet kaikkialla tunnetaan, on meidän syytä hetkeksi palata ajassa taaksepäin.

Aappo Jurvelin on syntynyt Utajärven kirkolla Oravan talossa v. 1870. Jo kuusivuotiaana hän muutti setänsä mukana Siiralle. Siiran myytyään osti hänen setänsä Säräisniemeltä Nuutilan talon, johon hän joutui rengiksi ja jossa virassa vierähti aikaa 6 vuotta, tältä ajalta tuli palkkaa 1 000 mk. Päästyään näinkin suuriin rahasummiin käsiksi, osti kerrottavamme nykyisen kotinsa Kiviharjuntalon Ahmasjärven rannalta kauppahinnan ollessa 3 700 mk. Kolmatta summaa maksettaessa jäi hän 25 mk velkaa, joka kuuluukin olleen papan ainoa velka elämässään.

Paitsi kodin piiriin kuuluvaa varsinaista elämäntehtävää, sekä joka on vetänyt hänet ikään kuin julkisuuden valokeilaan, on hänen erittäin tarkka luuston tunteminen ja taito asettaa paikoilleen murtuneet ja katkenneet luut sekä sijoiltaan menneet jäsenet niin ihmisille kuin kotieläimillekin.

Tämä lääkärin ammatti on kulkenut perintönä ja ollut suvussa jo parisataa vuotta. Papan isoisä oli Utajärven lukkari Pekka Jurvelin. Vanhanajan lukkareille opetettiin myöskin lääkärin ammatti, jota ukkovaarikin harjoitti. Hänen poikansa, lukkarin apulainen Pekka Pekanpoika Jurvelin peri opin isältään ja tältä pappamme. Hyvin Papan työ käy, siitä on osoituksena jatkuva työ. Harva se päivä jolloin ei joku olisi apua vailla ja toisinaan suorastaan kiirettäkin, kun Oulusta ja jopa Helsingistäkin asti käypi täällä jäsenten korjauttajia. Jurveliinin pappaa haetaan kotoa silloin kun tilanne vaatii, aina hän on valmis lähtemään olosuhteista ja iästä riippumatta milloin eläinten tai ihmisten luokse. Potilasaines on mitä monipuolisin, mutta molempien vammat ovat useimmiten samat: luut ja jäsenet. Paljon on niitäkin, jotka lääkäreiden jäljiltä tulevat korjauttamaan vikojaan ja melkein aina se apu sitten papalta löytyykin.

Tällä iäkkäällä luonnonparantajalla on kokemusta ja kertomuksia pitkän elämänsä varrelta mitä ihmeellisimmistä sairastapauksista, jotka tuntuvat melkein uskomattomilta saadessaan onnellisen käänteen papan hoidon tuloksena. Esimerkkejä ei tarvitse lähteä hakemaan kaukaa, koska on aina riittämiin tämän kirjoittajan lähiympäristössä. Asummehan Jurveliinin kanssa rajanaapureina, joten näköalapaikka tapahtumien seuraamiseen on mitä parhain.

Viime kesänä meni eräältä lähialueella asuvalta nuorelta mieheltä hevosen ravatessa jalka kärrynpyörän väliin, jolloin sääriluu meni murskaksi. Kiireesti haettiin Jurveliinin pappa apuun, joka piti vammaa epäilyttävän pahana. Hän oikoi jalan, puristeli ja kokoili luunkappaleet oikealle mallille ja lastoitti jalan. Pari kuukautta se oli sitten papan jatkuvan huolenpidon kohteena, jolloin sillä saattoi ruveta kävelemään ja joka parani sitten täysin terveeksi.

Tämän kirjoittajan velipojalta meni pikkupoikana sormet silppukoneen terään jota samankokoinen naapurinpoika oli pyörittämässä sillä seurauksella, että oikean käden sormet menivät keskinivelien kohdalta poikki, niin että muutamat jäivät roikkumaan nahkan varassa, mutta olivat sen verran kiinni, että matkassa pysyivät kun toisella kädellä kannatti. Äitini paketoi käden kiireesti pyyheliinan sisään ja kiireesti papan luokse, kun ei muutakaan neuvoa ensihätään lääkärien ollessa kaukana täältä syrjäkylältä. Hän asetteli jäsenet kohdalleen, lastoitti kunkin erikseen ja lohdutteli siinä sivussa niin potilasta kuin holhoojansakin. Sormet alkoivat parantua nopeasti ja sen jälkeen huolellinen nivelien kuntoutus, jonka tuloksena kädestä tuli täysin normaali ja sujuvat sormet. Koko tapauksesta ei ole muuta muistoa kuin sormien keskiniveliä kiertävät heikot arvet. Papan loppuarvio koko tapauksesta: ”Oli se hyvä, että ette menneet lääkäriin, se olisi napsinut sormenpäät pois, mutta nyt on pojalla terve käsi.”

Paitsi käsi- ja jalkavikoja, jotka muodostavat suurimman ryhmän, korjaa hän ja asettelee paikoilleen selkä- ja niskanikamia, joista jotkut ovat olleet varsin kohtalokkaitakin, kuten seuraavakin tapaus Muhokselta. Juna törmäsi toiseen junaan ja matkustajia loukkaantui. Eräs naisihminen loukkasi niskanikamansa niin, että pää retkotti taaksepäin täysin holtittomana. Vaunuun levisi tieto, että toisessa vaunussa on matkustajana maankuulu jäsenten korjaaja Jurveliinin pappa, joka kutsuttiin apuun. Hän korjasi vian ja tilanne laukesi kaikkien helpotukseksi. Ouluun saavuttua nainen kävi vielä kaiken varmuudeksi tri Nevanlinnan vastaanotolla. Jonkin ajan kuluttua joku ahmaslainen oli syynissä samalla lääkärillä, paukautti ylilääkäri: ”On teillä siellä ihmemies. Pääkin saa lähteä ihmiseltä pois ja se panee sen takaisin paikoilleen.”

Jäsentohtori on myöskin suuri huumorimies, se on hyvin hillittyä ja tulee aina totisesta naamasta. Kun hän saa jäsenen sijoilleen ja homman hoidettua potilaaltaan, varsinkin naisilta, saattoi hän höynäyttää sanomalla: ”Voita nyt ei saa syödä kolmeen viikkoon.” Jos potilas meni kovin totiseksi, saattoi muu talon väki sekaantua asiaan sanomalla, leikkiähän se pappa laskee, johon nuori nainen vastasi: ” Ei se ole leikkiä, ymmärtäähän sen, jos voita menee niveliin, niin eihän ne pysy paikoillaan eikä parane.”

Aappo Jurveliinin toimenkuva ja ilmiömäinen lahjakkuutensa tulee esille hänen hoitaessaan eläimiä, varsinkin hevoset ja niiden kauppa sisältyy tähän. Poikansa Ilmarin kanssa he ovat vakioasiakkaita Oulun ja Kajaanin eläinmarkkinoilla. Kevätmarkkinat ovat hyvin tärkeät, koska myynnissä on talvisavotoista vapautuvia, loppuun ajettuja, laihoja, takkuisia ja sairaita hevosraunioita. Näitä saa ostaa hyvin edullisesti ja he myöskin ostavat. Kotioloissa alkaa sitten hoito ja kunnostus sekä siihen liittyvät mehevät kesälaitumet ovat saaneet ihmeitä aikaan. Naapurin emäntä sanoi kerran, että on ne nuo Jurveliinien hevoset kuin perhosia, kauniita ja vireitä. Syysmarkkinoille ne sitten lähtivät takaisin. Myöskin kotioloissa he tekivät hevoskauppaa. Oli meilläkin kerran pitkä aikaa Jurveliineilta ostettu hevonen. Jälleen kerran mustalaiskuorma ajeli pihaamme ja hevosmies esitti asiansa: ”Tiiätkö sanua, missä talossa tehtäisiin hevoskauppaa.” ”Kyllä tiiän. Tuossa naapurissa Jurveliineilla tehhään.” Kyselijä ei tämän jälkeen puhunut mitään vaan matka jatkui poispäin meidän kylästä. Ajattelin silloin, eihän mustalainenkaan halua olla viisaimpansa kanssa tekemisissä olkoonpahan kuinka ammattihevoskauppias tahansa.

Pappa itse on kertonut: ”Tyypillisimmät korjauskohteet pitäjällä on hevosten jalat. Viime talvenakin sidoin poikki menneen jalan ja hevosella ajetaan nyt täyttä päätä. Kävimpä viime viikolla Hyrkkäälläkin korjaamassa hevosen jalan, joka oli mennyt pois sijoiltaan. Kuluneen kesän aikana korjasin kaikkiaan 15 hevosen jalat, joista neljän hevosen samana päivänä. Kerran jouduin käymään Niskankylän Lohelassa korjaamassa sian jalan. Sika oli hyvin vihainen vieraalle, mutta kun puin päälleni emännän vaatteet, niin heti sika rauhoittui ja antoi korjata jalan. Myöskin verenmyrkytyksiä pappa parantaa jodilla ja huitukääreillä.”

Aappo Jurvelinin pitkään ikään sisältyy lukemattomia tapahtumia ja tarinoita pitkän elämän ajalta. Kyllä hän niitä joskus avautui muistelemaankin, kuten eräänä hämärtyvänä syysiltana meidän pirtin penkillä. Hän oli silloin renkinä setänsä talossa Säräisniemellä, kun tämä, sen ajan kuuluisuus Hätämaan tietäjä, Juho Luomajoki vaikutti Piippolan Leskelässä. Hänestä oli jos minkälaisia tarinoita. Ihmeparantaja, yliluonnollisia ihmeitä ja henkimaailman hyväksikäyttöä. Ihmisiä kulki paljon hänen luonaan. Silloin renkipoika haaveili, että jospa minäkin omin silmin pääsisin näkemään, että onko näissä puheissa mitään perää ja hän ei usko ennen kuin näkee mitä siellä oikein tapahtuu. Haaveet toteutuivatkin ja hän pääsi hevosmieheksi, käyttämään erästä sairasta hätämaalaisen luona. Pappa kertoi:

”Oli ilta kun tultiin perille. Suuri pirtti vaikutti hiljaiselta, isäntä istui soututoolissa ja muutamia kauempaa tulleita potilaita istui penkeillä. Ruvettiin valmistautumaan yöpuulle, jolloin isäntä sanoi minulle: ’Käy sinä nuorimies hakemassa riihestä olkikupo, levitetään se tuohon lattialle, että vieraat pääsevät nukkumaan.’ Tein työtä käskettyä, menin riiheen, otin olkirintuuksesta kuvon syliini, mutta se ei inahtanutkaan. Olin elämäni parhaassa kunnossa enkä saa yhtä kevyttä olkinippua irti. Yritin vihapäissäni useita kertoja eri paikastakin mutta turhaan. Menin pirttiin, isäntä istui soututoolissa ilkikurinen hymy suupielessä ja kysyi, etkö sinä tuonutkaan sitä olkikupoa. Sanoi, että en saanut sitä irti, johon isäntä: ’Menehän takaisin, kyllä se on nyt irti’ ja se oli irti. Siitä illasta minulla on ollut ihmettelemistä koko elämäni ajaksi.”

Kiviharjun isännän varsinainen elämäntehtävä on ollut talon ylläpito, maanviljelys ja karjanhoito. Raskaan työn raatajana hän on metsään raivannut lisäpeltoa kuokan ja lapion avulla lähes parikymmentä hehtaaria. Heidän kaksi lasta Elina ja Ilmari jäi isän vastuulle, kun aviopuoliso ja talonemäntä joutui jättämään maisen matkansa. Kyllä se oli ollut raskasta aikaa kun kaikki oli yhden miehen harteilla, lypsytkin täytyi opetella alusta. Se oli paljon raskaampaa kuin ojan kaivuu, kunnes hän sen oppi eikä käyttänyt voimaa liikaa. Voita kirnutessakin täytyi pitää toista lasta polvella, että isä vähänkään ehtisi pitää lapsia hyvänä. Kun lapset kasvoivat ja alkoivat autella isäänsä niin tilanne helpottui eikä hänellä tullut koskaan laitettua toista vaimoa.

Aappo Jurvelin on nyt 83 vuotta vanha. Iän puolesta vanhus, mutta sitä hän ei ole ruumiillisesti ja henkisesti. Ainoastaan kuuloa on ikä kuluttanut. Hänen ryhdikäs käyntinsä, keveä jalka ja rehevästi pulppuava huumori, ovat ne aseet, joille vanhuuden on täytynyt antaa tietä. Hän on edelleen mukana lähes kaikissa taloudessa esiintyvissä töissä. Sairasmatkoilleenkin hän on ollut edelleenkin valmis lähtemään kun kysymyksessä on ollut toisen auttaminen ja lähimmäisen rakkaus. Palkkio vaivoista ei hänelle ole merkinnyt juuri mitään, eikä naapureiltaan hän ole suostunut ottamaan sitäkään vähää. Jurveliinin pappa on yksi niitä tyypillisiä suomalaisia mahtajia, jotka eivät tee itsestään suurta numeroa ollessaan kutsumukselleen kuuliaisia. Semmoisena me hänet tunnemme ja hänen työnsä, jolle juuri koskaan emme osaa antaa sitä arvoa, kuin sille olisi kuulunut. Hän on mestari alallaan. Mies, jota tullaan vielä kaipaamaan ja muistelemaan sukupolvesta toiseen.

[Aappo Jurvelin kuoli 92 vuoden ikäisenä vuonna 1962.]


Ammatti
kansanparantaja, maanviljelijä

Syntymäaika ja -paikka
30.11.1869 Utajärvi

Kuolinaika ja -paikka
30.11.1961 Utajärvi

Kirjoittaja
Heikki Seppänen