Aineistot (yhteensä 110)

  • Aihe on tarkasti "1900-luku (vuosikymmen)"

1900-luku (vuosikymmen)
Katumajärven rannalla Mantereenvuorella oli 1900-luvun alkuvuosina hieno näköalapaikka. Vasemmalla näkyy Tuomarinsaari ja kuvan keskelle oikealta ulottuu Pitkäniemi. Kortissa on käsinkirjoitettu teksti: Tämän valokuvan on Ipi itse ottanut. Ipi oli…

1900-luku (vuosikymmen)
Niemelän torppa sijaitsi Mäskälän Paavolassa Katumajärven itäpuolella. Paavola kuului osana Katisten kartanoon. Niemelän torpan rakennusryhmä oli rakennettu perinteiseen länsisuomalaiseen umpipihamalliin. Torppa tyhjeni asukkaistaan vuonna 1907.…

1902
Hämeenlinnan kansakoulujen kolmas toimintakertomus käsittelee kaupungin kansakoululaitoksen tilaa kymmenvuotisjaksolla 1892-1902. Hämeenlinnan kansakoulujen tarkastaja, lyseon lehtori A. E. Favén kuvaa kulunutta jaksoa verrattain onnelliseksi.…

1900-luku (vuosikymmen)
Talvisen valokuvan Katumajärven rannasta on ottanut 1900-luvun alkuvuosina hämeenlinnalainen opettaja ja kirjailija Albert Theodor Böök.

1905
Hämeenlinnan vuonna 1875 perustettu eläinsuojelusseura oli julkaissut 25-vuotiskertomuksensa vuonna 1900. Tämän jatkoksi seuran puheenjohtaja ja sihteeri A. Th. Böök kirjoitti vuonna 1905 seuran 30. vuosikokousta varten kertomuksen kokousta…

1910
Vuonna 1910 eläinsuojelusseuran puheenjohtajana toimi edelleen A. Th. Böök, joka kirjoitti jälleen kertomuksen edeltävältä viisivuotiskaudelta seuran 35. vuosikokousta varten. Seuran sihteeriksi oli vaihtunut kauppias K. F. Björkbom. Kertomuksen…

1900-1909
Läntinen Viertotie johti Hämeenlinnan keskustasta Kuivansillan yli länteen päin 1900-luvun alussa. Tie tunnettiin myös Chaussé-katuna. Viertotie on vanha nimitys rakennetun kaupunkialueen ulkopuolisille maanteille, joilta vaadittiin kestävyyttä…

1900-luku (vuosikymmen)
Kivisellä Pyövelinmäellä tehtiin jo 1840-luvulla kallioiden räjäytystöitä ja maaston tasaamisia, joista kertyi runsaasti kiviä käytettäväksi puiston rakennelmissa. Kiviä käytettiin mm. pitkiin kiviaitoihin, jotka rajasivat puistoa sen länsi- ja…

1904
Vanhin tunnettu silta Vanajaveden yli sijaitsi 1600-luvulla linnan pohjoispuolella, suunnilleen nykyisen rautatiesillan kohdalla. Seuraava silta rakennettiin linnan ja Hätilänniemen välille 1740-luvulla. Ensimmäinen silta nykyiselle siltapaikalle…

1900-luku (vuosikymmen)
Kuvernööri Otto Carl Rehbinder perusti Hämeenlinnan kaupunginpuiston eli Parkin 1800-luvun puolivälissä. Viime vuosisadan alun postikortissa näkyy tien reunassa Parkin länsilaidan kiviaitaa. Postikortin on lähettänyt kirjailija Hilja Haahti…
 
Koneluettavat metatiedot: