Aineistot (yhteensä 50)

  • Avainsanat: puistot

1890-luku
Suurten tekolampien kaivaminen aloitettiin Aulangolla talvella 1885. Joutsenlampena tunnettu lampi kaivettiin ensimmäisenä Suvussuo-nimiseen paikkaan, jonka eversti Standertskjöld oli edellisenä kesänä Aulangonvuorella käydessään huomannut lammelle…

1890-luku
Aulangonjärven rantapuisto oli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa hyvin avoin. Rannan luontaista puustoa oli harvennettu ja puiden alaoksia karsittu. Uudet puut oli istutettu kävelyteiden reunoille. Taustalla niemenkärjessä on huvimaja ja rantaan…

1890-luku
Aulangon puistometsän korkein kohta on Aulangonvuori, joka oli aikoinaan osa hämäläisten muinaislinnojen ketjua. Vuoren kolmeen suuntaan jyrkästi viettävät rinteet tekivät siitä helposti puolustettavan suojapaikan. Vuoren laki on n. 150 metriä…

1890-luku
Vuosisadan vaihteessa Suomessa julkaistiin ns. kuutamokortteja vastalauseena ensimmäisen sortokauden (1899–1905) venäläistämispyrkimyksille. Näkymä Aulangonvuorelta Lusikkaniemeä kohti on tässä sovitettu tummemman värityksen ja kuun avulla öiseen…

1890-luku
Lusikkaniemi on yksi Aulangon tunnetuimmista maamerkeistä ja valokuvatuimmista kohteista. Niemi on saanut nimensä lusikkamaisesta muodostaan, joka Aulangonvuorelta alas katsellessa näkyy selvästi. Tässä postikortissa Lusikkaniemestä on käytetty nimeä…

1930-luku
Lemmenluolana tunnettu pieni kivinen rakennus sijaitsee hotellin lounaispuolella lähellä Vanajaveden rantaa. Lemmenluola on rakennettu jo eversti Hugo Standertskjöldin aikana, jolloin se oli myös sisustettu patsain ja kasvein. Myös rakennuksen…

1912
Karlbergin kartanon edustapuisto kunnostettiin Standertskjöldin aikana upeaksi muotopuutarhaksi: "Kartanon suurta puutarhaa on suuresti laajennettu ja kaunistettu. Siinä kasvaa kaikenlaatuisia puita, vielä useampia lajeja kuin kaupungin parkissa,…

1920-luku
Karlbergin kartanon ja Vanajaveden rannan väliin jäävässä puistossa oli edelleen 1920-luvulla hyvinhoidettuja käytäviä, tasaista ruohikkoa ja upeita kukkaistutuksia. Lämpiminä kesäpäivinä saattoi levähtää mukavilla penkeillä puiden alla suojassa…

1920-luku
Karlbergin kartanon hyvin hoidetussa edustapuistossa oli veistoksilla koristellun suihkulähteen ympäristössä runsaita kukkaistutuksia. Kesäksi puistoon tuotiin myös mm. ruukuissa kasvavia palmuja ja agaveita. Puiston hoitaminen vaati paljon työtä ja…

1912
Valokuva on otettu Karlbergin vanhan kartanon tornista pohjoiseen päin kohti Hattulaa. Etualalla näkyy osa kartanon pienehköstä edustuspihasta. Rakennuksen tällä puolella piha oli korotettu ja tuettu kivimuurilla tasaiseksi. Kartanorakennukseen…

1920-luku
Karlbergin kartano puistoineen siirtyi Hämeenlinnan kaupungin omistukseen vuonna 1926. Seuraavana vuonna perustettiin Matkailukeskus Karlberg-Aulanko Oy, jolle kaupunki vuokrasi päärakennuksen ja muutamia sivurakennuksia. Vanhaan päärakennukseen…

Karlbergin kartanoa ympäröivän puiston suunnitelmia ei ole säilynyt. Kartanon puutarhureina toimineiden ruotsalaisten veljesten, Erik ja Karl Zetterlöfin arvellaan vaikuttaneen suuresti puiston ja puutarhan muotoutumiseen. Erik Zetterlöf tuli…

1920-luku
Karlbergin kartanon rantapuistossa oli kävelyteiden varsilla penkkejä, joissa saattoi levähtää ja ihailla puiston istutuksia ja muita kaunistuksia, kuten antiikin veistoksia mukailevia kuvapatsaita. 1800-luvun puolella puistoon hankittiin mustia,…

1930-luku
Vuonna 1934 ilmestynyt Hämeenlinnan matkaopas kuvailee Aulangon väliaikaisen ravintolarakennuksen kuistilta avautuvaa näkymää näin: "Pääravintolan kuistilta aukeaa eteemme ainutlaatuinen näky: suurenmoinen puisto suihkukaivoineen, oikealla loivasti…

1920-luku
Vuonna 1904 perustettu Hämeenlinnan puistovaliokunta työskenteli ahkerasti Hämeenlinnan monien puistojen kunnostamisen ja kaunistamisen puolesta. Lehtori A. Th. Böökin johtama valiokunta kiinnitti huomionsa myös Linnanpuistoon, joka aina kevättulvien…

1930-luku
Kun lähestyttiin 1930-lukua, maaherra Rehbinderin 1800-luvun puolivälissä rakennuttama rauniolinna alkoi jo peittyä näkyvistä korkeaksi kasvaneiden puiden taakse. Kerrotaan, että maaherra Rehbinder olisi hakkauttanut yhteen kivieen vuosiluvun 1250…

1910-luku
Jean Louis Desprez'n suunnittelema Hämeenlinnan uusklassistinen pyöreä kirkko valmistui vuonna 1798 ja muutettiin perinteiseksi ristikirkoksi vuonna 1892. Hämeenlinnalaissyntyinen arkkitehti Armas Lindgren sai 1900-luvun alkuvuosina tehtäväkseen…

1900-luku (vuosikymmen)
Hämeenlinnan Rantapuistoa alettiin kaunistaa istutuksilla vuonna 1889 kaupunginlääkäri Carl Henrik Bartramin aloitteesta. Vuonna 1904 perustettu ja lehtori A. Th. Böökin johtama puistovaliokunta täydensi puiston istutuksia mm. tilaamalla ulkomailta…

1930-luku
Vuonna 1904 perustettu puistovaliokunta, jonka johdossa oli lehtori A. Th. Böök, halusi saattaa loppuun jo 1890-luvulla aloitetun Rantapuiston kunnostuksen. Rantapuistoksi nimitettiin 1900-luvun alussa koko puistovyöhykettä Pitkältäsillalta aina…

1920-luku
Hämeenlinnaan perustettiin vuonna 1904 erityinen puistovaliokunta, joka jo seuraavana vuonna ryhtyi toteuttamaan yhtenäistä "kävelimöä" Vanajaveden sillalta Rantapuiston kautta kohti linnaa. Vanajanrannan puistotie on kuvattu 1920-luvun postikorttiin…

1910-luku
Kaupunginpuiston rakennustöistä ylijääneistä kivistä maaherra Rehbinder rakennutti suuren katottoman kiviseinäisen rauniolinnan, joka valmistui luultavasti 1850-luvun puoleenväliin mennessä. Rakennelma sisältää keskikäytävän, joka yhdistää kahta…

1900-luku (vuosikymmen)
Lääninarkkitehti C. A. Edelfelt suunnitteli Kaupunginpuistoon sveitsiläistyylisen puistoravintolan, joka avattiin vuonna 1861 toukokuussa Floran päivänä. Edelfelt oli myös yksi ravintolahanketta ajaneen Parkkiyhtiön perustajista. Puistoravintola…

1900-luku (vuosikymmen)
Rantapuistoa kaunistettiin istutuksilla 1890-luvulla ja uudelleen vuoden 1904 jälkeen. Tässä kuvassa puisto näyttää kovin autiolta, joten kuva on luultavasti otettu ennen lehtori A. Th. Böökin istutustoimia 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.…

1930-luku
Vuonna 1909 puretun Vanajaveden vanhan sillan eli Pitkänsillan graniittiset päätypylväät tuotiin koristamaan Rantapuiston kävelytien molempia päitä. Kuvan puistotie kulkee nykyisten Maaherranpuiston ja Aleksis Kiven puiston läpi. Nämä puistot ovat…

1930-luku
Hämeenlinnan Kirkkopuiston Raatihuoneenkadun puoleiseen päähän pystytettiin vuonna 1929 muistokivi kansalaissodassa kuolleiden valkoisten muistoksi. Kiven kirkonpuoleiselle sivulle hakkautettiin kaatuneiden nimet. Muistopatsaan hankinnasta vastasi…

1911-1914
Hämeenlinnan torin ylälaitaan valmistui arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema Toripuisto vuonna 1911. Postikorttikuvassa on puisto kuvattuna pohjoisen puolelta pian valmistumisensa jälkeen. Torin yläreunaan muodostui symmetrinen, arkkitehtonista…

1910-luku
Arkkitehti Armas Lindgren suunnitteli Hämeenlinnan torin yläreunaan puistoalueen, jonka rakennelmiin kuului mm. kuvassa näkyvä suihkukaivo. Toripuisto valmistui syksyllä 1911. Samassa yhteydessä aiemmin hiekkapäällysteinen tori sai kiveyksen.…

1920-luku
Toripuisto paviljonkeineen ja istutuksineen valmistui arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitelmien mukaan vuonna 1911. Suihkukaivokin puistoon saatiin syksyllä 1911. Valtuustolle oli tarjolla myös Emil Halosen luonnostelemat paljon näyttävämmät…

1900-luku (vuosikymmen)
Hämeen läänin kuvernööri Otto Carl Rehbinder rakennutti 1850-luvulla ajotien Sairiosta Aulangonniemeen. Niemen raivaamista puistoalueeksi aloiteltiin jo Rehbinderin aikana. Työ jäi kuitenkin Rehbinderiltä kesken, kun hän erosi virastaan vuonna 1863.…

1910-luku
Kuvernööri Rehbinderin aikana Hämeenlinnan kaupunginpuistoon eli Parkkiin rakennettiin neljä paviljonkia paikoille, joista avautui kaunis näköala kohti Hämeen linnaa tai Vanajavettä. Kuvassa oleva kahdeksankulmainen näköalapaviljonki on puiston…

1910-luku
Aulangon metsäpuiston kahdesta tekolammesta vanhempi on Joutsenlampi. Joutsenlampea rakennettiin kesällä 1885, jolloin sanomalehti Hämäläinen kuvaili Karlbergin kartanon alueella tapahtuvia uudistuksia näin: ”Suuria kaunistuksia on öwerstluutnantti…

1890-luku
Kuvernööri Otto Carl Rehbinder alkoi rakennuttaa laajaa puistoa Hämeenlinnan kaupungin ja linnan pohjoispuolella sijaitsevan Pyövelinmäen rinteille. Alueen nimi oli perua ajalta, jolloin mäellä oli ollut kaupungin mestauspaikka. Kuvernööri halusi…

1912
Signe Brander kuvasi Karlbergin kartanon rantapuiston yläviistosta varmaankin kartanon itäpäädyn tornista vuonna 1912. Rannassa näkyy kartanon venelaituri ja toisen laiturin päässä sijaitseva uimahuone. Kuvan keskellä olevan ison visakoivun taakse…

1924-1927
Hämeenlinnan Kaupunginpuiston perusti maaherra Rehbinder 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Kaupunginpuisto on jyrkällä mäellä, joka itäpuolella laskee kohti Vanajavettä. Vain puistoravintolan eteen sai ajaa 1920-luvulla autolla, kaikilla muilla…

1920-luku
Keskelle Hämeenlinnan Kaupunginpuistoa oli tasoitettu juhlakenttä, jota käytettiin ahkerasti erilaisiin ulkoilmajuhliin ja kulttuuritapahtumiin. Vuodesta 1907 lähtien kaikki puistossa järjestettävät juhlat määrättiin pidettäväksi juhlakentällä ja sen…

Maaherra Rehbinder rakennutti 1800-luvun puolivälissä kiviselle mäelle Hämeen linnan pohjoispuolelle Parkin eli Kaupunginpuiston. Käytävien ja huvimajojen tieltä raivatuista kivistä rakennettiin puistoon rauniolinnaa jäljittelevä rakennelma.…

n. 1930
Hämeenlinnalainen kauppias Knut Fredrik Björkbom (1853–1943) kirjoitti 1920-luvun lopulla Hämeen Sanomiin muistelmia nuoruutensa kaupungista. Ensimmäisessä kertomuksessaan hän muistelee kaupankäyntiä Hämeenlinnassa 1860-luvulla, jolloin hän itse oli…

1910-luku
Hämeenlinnan kirkossa ei enää 1930-luvulla ollut kylmä talvellakaan, mutta edellisellä vuosisadalla kirkossakäyntiin piti varautua pukeutumalla lämpimiin vällyihin. "Lämmityslaitoksen" tarpeellisuutta käsiteltiin vuonna 1880 kirkonkokouksessa, mutta…

1920-luku
Hämeenlinnan Kirkkopuistoon järjestettiin vuonna 1926 komea istutusryhmä, joka "oli tarkoitettu muistuttamaan kaupunkiin tulevia matkailijoita siitä, että Hämeenlinna tarjoaa kesäisin istutuksillaan, puistoillaan ja luonnonnähtävyyksillään heille…

1900-1907
Tyrvännössä sijaitseva Lepaan kartano on Hämeen vanhimpia kartanoita. Se on ollut olemassa jo keskiajalla, mahdollisesti jo 1200-luvulla. Lepaan omistajasukuja ovat olleet mm. Tavastit, Beurraeukset, Boijet, Stierncrantzit ja Heimbürgerit. Kuvassa…

1890-luku
Kaupunginpuisto eli Parkki oli raivattu kaupungin pohjoispuolelle pääosin 1840–1850-luvuilla kuvernööri Rehbinderin toimeliaisuuden ansiosta. Parkista tuli ns. englantilaisen maisematyylin puisto mutkittelevine käytävineen, tekoraunioineen ja…

1900-luku (vuosikymmen)
Saksassa painettu koristeellinen postikortti on Knackstedt & Naether -yhtiön tuotantoa. Yhtiö alkoi vuonna 1899 julkaista Souvenir Border Cards -sarjaa, jossa kauniisti koristeltu kehys yhdistettiin maisemakuvaan. Tämän kortin kuva-aiheena on…

1900
Paroni Otto Carl Reinhold Rehbinder (1797–1873) toimi Hämeenlinnassa Hämeen läänin kuvernöörinä eli maaherrana vuosina 1841–1862. Tarmokas ja velvollisuudentuntoinen Rehbinder toimi aktiivisesti mm. köyhäinhoidon ja luonnosuojelun hyväksi, mutta…

1920-luku
Eversti Standertskjöldin hankkimat kuvapatsaat näyttävät tässä luultavasti 1920-luvulla otetussa kuvassa hyväkuntoisilta. Tarkkaan ei tiedetä, milloin Karlbergin kartanon edustapuiston rantakäytävää reunustavat patsaat hävisivät puistosta. Ainakin…

1900-luku (vuosikymmen)
Kuvernööri Otto Carl Rehbinder perusti Hämeenlinnan kaupunginpuiston eli Parkin 1800-luvun puolivälissä. Viime vuosisadan alun postikortissa näkyy tien reunassa Parkin länsilaidan kiviaitaa. Postikortin on lähettänyt kirjailija Hilja Haahti…

1900-luku (vuosikymmen)
Kivisellä Pyövelinmäellä tehtiin jo 1840-luvulla kallioiden räjäytystöitä ja maaston tasaamisia, joista kertyi runsaasti kiviä käytettäväksi puiston rakennelmissa. Kiviä käytettiin mm. pitkiin kiviaitoihin, jotka rajasivat puistoa sen länsi- ja…

1930-luku
Sisällissodan taisteluissa kuoli Hämeenlinnan alueella 62 saksalaista. Heidät haudattiin 2.5.1918 Tähtipuistoon eli nykyiseen Sibeliuksenpuistoon. Kuvanveistäjät Urho Heinänen ja Wila Martin suunnittelivat Hämeenlinnan suojeluskunnan aloitteesta…

Nuorisoseurantalo Toimelan kupeessa oleva metsikkö, jossa on sotaan lähdön muistokivi, nimettiin 1980-luvulla Veteraanipuistoksi. Pukkilalaiset sotaveteraanit ja naisjaostolaiset huolehtivat alueen kunnossapidosta. Valokuvissa on siivoustalkoisiin…

1908
Hämeenlinnassa syntyneeltä arkkitehti Armas Lindgreniltä tilattiin suunnitelma torialueen kohentamiseksi ja torikaupan uudelleenjärjestämiseksi. Vuoteen 1908 ajoittuvassa suunnitelmassa arkkitehti otti huomioon torin laidalla sijaitsevat kolme…
 
Koneluettavat metatiedot: