Aineistot (yhteensä 3)

  • Aihe on tarkasti "Hämeenlinnan alakansakouluseminaari"

1930-luku
Opettajankoulutus alkoi Hämeenlinnassa jo vuonna 1890, jolloin J. H. Tuhkanen perusti kaupunkiin yksityisen kiertokouluseminaarin. Tarkastaja Aukusti Salo suositteli vuoden 1919 alussa Hämeenlinnaa alkukouluseminaarin paikaksi. Kaupunki tarjosi…

1935
Kaurialan kaupunginosan vanhin osa on ns. Alasen alue, yhtenäinen 1900-luvun alun puutaloalue vanhan hautausmaan ja Seminaarin koulun välissä. Alue on saanut nimensä rakennusmestari Vilho Fredrik Alaselta, jonka omistama rakennusliike urakoi suuren…

1930-luku
Hämeenlinnan alakansakouluseminaarin koulutalo valmistui kaupungin lahjoittamalle tontille Kaurialaan Erottajakadun ja nykyisen Seminaarinkadun kulmaan vuonna 1930. Arkkitehtuuriltaan rakennus edustaa 1920-luvun klassismia, ja sen suunnittelivat…
 
Koneluettavat metatiedot: