Aineistot (yhteensä 17)

  • Avainsanat: oppilaitokset

2006
Nakkilan kirjasto-kulttuurilautakunta järjesti vuonna 2005 "Muistoja Villilästä" muistitiedonkeruun. Keruun tuloksena ilmestyneessä kirjasessa muistojaan kertovat muun muassa muonamiehen poika, tallimiehen tytär ja karjakko. Haastattelut on…

1930-luku
Opettajankoulutus alkoi Hämeenlinnassa jo vuonna 1890, jolloin J. H. Tuhkanen perusti kaupunkiin yksityisen kiertokouluseminaarin. Tarkastaja Aukusti Salo suositteli vuoden 1919 alussa Hämeenlinnaa alkukouluseminaarin paikaksi. Kaupunki tarjosi…

1935
Kaurialan kaupunginosan vanhin osa on ns. Alasen alue, yhtenäinen 1900-luvun alun puutaloalue vanhan hautausmaan ja Seminaarin koulun välissä. Alue on saanut nimensä rakennusmestari Vilho Fredrik Alaselta, jonka omistama rakennusliike urakoi suuren…

1930-luku
1930-luvun alussa Wetterhoffin oppilaitoksen nimeksi tuli uudistuneen lainsäädännön myötä Kotiteollisuusopisto Fredrika Wetterhoffin Työkoulu. Postikorttiin on kuvattu kotiteollisuusopisto sisäpihan ja Vanajaveden puolelta. Oikeassa reunassa näkyy…

1930–1936
Kotiteollisuusopisto Fredrika Wetterhoffin työkoulu toimi 1930-luvulla omassa punatiilisessä koulutalossaan Palokunnankadun varrella. Alun perin kaksikerroksinen rakennus oli korotettu 1920-luvulla kahdessa vaiheessa kolmikerroksiseksi. Wetterhoffin…

1900-luku (vuosikymmen)
Fredrika Wetterhoffin työkoulu on tässä kortissa kuvattuna 1900-luvun alussa Vanajavedeltä päin. Vanajaveden rantaviiva on vielä hyvin lähellä koulun rakennusta. Väliin jää vain kapea piha-alue. Wetterhoffin työkoulu aloitti toimintansa tässä…

1930-luku
Hämeenlinnan alakansakouluseminaarin koulutalo valmistui kaupungin lahjoittamalle tontille Kaurialaan Erottajakadun ja nykyisen Seminaarinkadun kulmaan vuonna 1930. Arkkitehtuuriltaan rakennus edustaa 1920-luvun klassismia, ja sen suunnittelivat…

1912
Jaakko Gummeruksen artikkeli Kyläkirjaston kuvalehdessä. Alkuperäisjulkaisu Kyläkirjaston kuvalehti : A-sarja 1912, N:o 6, Jyväskylässä : K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1912

1913
Jaakko Gummeruksen artikkeli Kyläkirjaston kuvalehdessä. Alkuperäisjulkaisu Kyläkirjaston kuvalehti : A-sarja 1913, N:o 6, Jyväskylässä : K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1913

1930-luku
Kanakoulu eli Siipikarjanhoitokoulu toimi Hämeenlinnassa vuosina 1926–1989. Syksyllä 1929 oppilaitokselle valmistui oma koulutalo Kankaantaan kaupunginosaan. Tyyliltään 1920-luvun klassismia edustavan rakennuksen suunnitteli arkkitehti Katri…

1930-luku
Suomen siipikarjanhoitajain liitto perustettiin Hämeenlinnassa 20. marraskuuta 1918. Liiton opetus- ja kurssitoiminta alkoi vuonna 1926 Vanajan Kankaantaan Rantalassa. Muutamaa vuotta myöhemmin Siipikarjanhoitajain liitto rakennutti Hämeenlinnaan…

1929-1932
Wetterhoffin työkoulu siirsi toimintansa Panimokadun varrelle vuonna 1890. Taloa kunnostettiin koulun tarpeita vastaavaksi, ja rakennusta korotettiin 1920-luvulla yhdellä kerroksella. Vuonna 1927 sisäpihalle rakennettiin värjäämö lämmityslaitteineen…

1900-luku (vuosikymmen)
Kirkontornista otetussa kuvassa näkyy etualalla Kirkkopuiston puiden takana Raastuvankadun varren puutaloja, mm. vanhasta kaupungista 1700-luvun lopulla siirretty Willgrenin talo. Niiden takana vasemmalla on Wetterhoffin työkoulun rakennus vielä…

1930-luku
Suomen lippu nousee salkoon Tyrvännössä Lepaan puutarhaopiston Marjala-rakennuksen vieressä. Marjala rakennettiin 1820-luvulla Lepaan kartanon viljamakasiiniksi. Kartanon viimeinen yksityinen omistaja oli K. F. Packalén, joka testamenttasi tilansa…

Naiskotiteollisuuskouluun osallistuneet naiset on kuvattu vuonna 1952.
Ensimmäisestä kuvasta on eturivistä tunnistettu Eeva Perttilä (Hyvönen) (1. oik), Kirsti Paukkula (o.s. Ojala) (2. oik.) ja kenties Liisa Ahokas (2. vas.).
Takarivissä on…

1916
Edvin Hedman perusti Perttulaa edeltäneen yksityisen kasvatuslaitoksen vuonna 1890 Helsingin Kallion kaupunginosaan, jossa ongelmana olivat levoton ympäristö ja turvattomuus. Perttulan tilalle silloisen Vanajan Miemalaan laitos muutti toukokuussa…

1900-luku (vuosikymmen)
Fredrika Wetterhoff perusti vuonna 1885 Hämeenlinnaan nuorille tytöille tarkoitetun käsityökoulun. Aluksi koulu toimi Hämeenlinnan rouvasväenyhdistyksen vuokralaisena, sen jälkeen mm. laamanni Wetterhoffin talossa Pikkutorin varrella. Työkoulua…
 
Koneluettavat metatiedot: