Aineistot (yhteensä 9)

  • Aihe on tarkasti "Hämeenlinnan suomalainen yhteiskoulu"

1900-luku (vuosikymmen)
Näkymää Kuivansillan länsipäästä keskustaan päin noin vuonna 1909 hallitsee aivan vuosisadan alussa rakennettu ortodoksinen sotilaskirkko. Sillan takana kadun vasemmalla puolella on vuonna 1906 valmistunut Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun…

1910-luku
Pikkutorin näkymää vuodesta 1900 alkaen hallitsi ortodoksinen varuskuntakirkko. Pikkutorin alue syntyi Saaristen virkatalon paikalle, kun asemakaavaa vuonna 1826 laajennettiin länteen päin ja keskimmäinen kortteli jätettiin rakentamattomaksi.…

1920-luku
Vuonna 1878 perustettu Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu päätyi muutaman kiertolaisvuoden jälkeen vuonna 1887 Pikkutorin kulmalle entiseen laamanni Wetterhoffin taloon. Koulu laajeni, kun tontille rakennettiin vuosina 1897 ja 1907 lisärakennukset.…

1900-luku (vuosikymmen)
Ortodoksisen sotilaskirkon edestä Turuntielle päin otetun kuvan oikeassa reunassa näkyy osa 1830-luvun alussa rakennettua puista empiretaloa, johon Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu majoittui 1880-luvulla. Tähän rakennukseen kiinnittyy viereinen…

1910-luku
Kuivaltasillalta keskustaan päin katsottaessa suoraan edessä kohosi 1900-luvun alussa ortodoksinen sotilaskirkko. Turuntien vasemmalla puolella näkyy Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun jugendrakennus vuodelta 1906 ja oikealla puolella kaksi…

1920-luku
Hämeenlinnan suomalainen yhteiskoulu toimi 1920-luvulla useammassa rakennuksessa. Kuvassa vasemmalla on H. R. Helinin suunnittelema jugendrakennus vuodelta 1906. Oikeanpuoleinen empiretyylinen puurakennus on rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen…

1950-luku
Yksikerroksinen empiretyylinen puurakennus Pikkutorin varrella on rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla. Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun perustajat ostivat rakennuksen vuonna 1887, ja vuosisadan lopulla se sai jatkokseen vielä…

1897
Empiretyylinen puurakennus on rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla. Vuonna 1878 perustettu Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu muutti taloon 1888. Koulu oli koko maassa vasta kolmas, jossa tytöt saivat korkeampaa opetusta suomen…

1906
Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun osakeyhtiö oli vuonna 1904 ostanut 1830-luvulla rakennetun entisen tyttökoulun empiretyylisen puurakennuksen Turuntie 2:sta ns. Pikkutorin kulmasta. Myyjinä olivat professori E. Bondsdorff, lehtori E. W. Palander…
 
Koneluettavat metatiedot: