Aineisto

Hämeenlinna - Pikkutori

Dublin Core

Nimeke

Hämeenlinna - Pikkutori

Vaihtoehtoinen nimeke

Tavastehus

Kuvaus

Pikkutorin näkymää vuodesta 1900 alkaen hallitsi ortodoksinen varuskuntakirkko. Pikkutorin alue syntyi Saaristen virkatalon paikalle, kun asemakaavaa vuonna 1826 laajennettiin länteen päin ja keskimmäinen kortteli jätettiin rakentamattomaksi. Pikkutoriksi (Lilla torget) tätä aluetta nimitettiin ensimmäisen kerran Hämeenlinnan palon jälkeisessä, vuoden 1831 asemakaavassa. Aluksi Pikkutori, jota myös Hevostoriksi kutsuttiin, oli vain luonnontilainen kenttä, jolle hevoset jätettiin kaupunkiin tultaessa ja jossa pidettiin hevos- ja eläinmarkkinoita. Vuonna 1835 hevosmarkkinat siirrettiin Poltinaholle ja Pikkutori tasoitettiin ja ympäröitiin aidalla. Seuraavalla vuosikymmenellä alueelle istutettiin vaahteroita ja siitä muodostui puistomainen alue. Ortodoksikirkko keskelle puistoa on merkitty ensimmäisen kerran Wileniuksen kaavaehdotuksessa vuonna 1868. Turuntien vasemmalla puolella näkyy Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun rakennusryhmä ja oikealla puolella nikkarityylisiä puutaloja 1800-luvun lopulta.

Luontiajankohta

1910-luku

Julkistamisajankohta

2015-04

Lähde

Julkaistu painettuna: Hämeenlinna : Lähetyskirjakauppa.

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147431

Provenienssi

Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (yksityiskokoelma)

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm

Viittaus

“Hämeenlinna - Pikkutori,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 3. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134510.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/84bfb6d4437d3849f774241473847afe.jpg

Geolocation