Arvi Lehtinen ja muisto ensimmäisestä autosta. Pukkilan Liikenteellä on edelleen tallella kuvassa oleva T-Fordin vanne. Arvid Lehtinen (1897-1984) aloitti liikennöinnin Pukkilasta Porvooseen vappuna 1923.
Autonkuljettaja Viljo Jaakkola (vas.) ja liikennöitsijä Arvi Lehtinen vuoden 1955 Scania-Vabiksen vieressä. Jaakkola työskenteli koko työuransa ajan Pukkilan Liikenteen palveluksessa.
Ensimmäisessä kuvassa Keijo Lehtisen seisoo kotitalonsa edessä.
Myöhemmin hän asui perheineen Laukaassa nykyisen Peurungan kuntokeskuksen vieressä. Hän työskenteli TVH:n korjaamolla koko työuransa ja jäi eläkkeelle työnjohtajan tehtävistä. Sodissa…
Kuljettaja Allan Aaltonen sekä vuosimallin 1937 Citroen. "Sitikka" oli alun perin kuormuri, jonka päälle Kutter (Akro) rakensi linja-auton korin vuonna 1949. Lisäksi "Sitikka" sai keulalleen Sisun maskin. Myöhemmin auton kori päätyi Torpin…
Arvi Lehtinen ja yksi ensimmäistä sodan jälkeen hankituista linja-autoista. Auton kaksi keulamerkkiä kertovat, että se on matkustanut napapiirille, Jäämeren rannalle asti.