Aineistot (yhteensä 120)

  • Kokoelma: Vuonamon ja Viinikkalan kyläkirjan valokuvakokoelma

Kalle Niskanen, Orimäen Kalle on vuoleskellut kymmeniä puuhevosia kuin Vaahteranmäen Eemeli konsanaan. Kuva Toini Niskanen. Vuosiluku ei tiedossa.

Tossavanlahden Pienviljelijäyhdistyksen talon rakennushanke aloitettiin kevättalvella 1937. Kuvassa Nikolai Paananen ja Arttu Laukkanen tuovat Tähti-hevosella ensimmäisiä tukkeja sahauspaikalle. Kuva Matti Laukkanen.

Äitienpäiviä järjestettiin talkoilla kyläläisten voimin. Viinikkalan koululla tarjoilijoiksi olivat päässeet eturivin Mooses Tossavainen, Veikko Saastamoinen, Pauli Kukkonen ja Arvi Koskinen, lisäksi kuvassa eturivissä Kari ja Veli Humalamäki,…

Sunnuntairetkellä Koivusaaressa 1960-luvun alussa. Lapset edessä vas. Heikki ja Mirja Tossavainen, Risto Koskinen, kahvia hörppäämässä Aili ja Mooses Tossavainen, taustalla Tuovi ja Unto Koskinen. Kuva Aili Hakkarainen.

Kyläläiset kokoontuivat yhdessäolon, kahvien ja tanssien merkeissä. Kuva Herrainsaaren kallioilta 1930-luvulta. Kuva Erkki Tossavainen.

Kaksirivistä sirmakkaa soittamassa ilmeisesti Ollikkalan Aarne Saastamoinen. Kuva Lea-Liisa Saastamoinen. Vuosiluku ei tiedossa.

Järventauksen perhe. Kuvaaja ja vuosiluku ei tiedossa.

Pitoemäntiä Jokikorvan Aune Hirviheimon hautajaisissa 1949. Vas. Paavo Hirviheimo tunnistamattoman henkilön sylissä, Toini Pakarinen, Helvi Serguskin, Kerttu Ruuskanen, Vieno Saastamoinen ja Hilja Mikkonen. Kuva Vieno Saastamoinen.

Järventauksen istuva lehmä, Massi. Kuva Jauhiaiset, Järventaus. Vuosiluku ei tiedossa.

Avainsanat: , ,

Ester Saastamoinen lypsyllä. Karja on tyypillistä itäsuomalaista rotua eli kyyttöjä. Kuva Anna Kauhanen. Vuosiluku ei tiedossa.

Avainsanat: , , ,

Perunannostotalkoot Lappamäessä 1920-30 -lukujen vaihteessa. Kuvasta tunnistettu Jussi Laukkanen, Saimi Varis, Aili Hujanen ja Sylvi Laukkanen. Kuva Anna Kauhanen.

AIV-rehun tekoa aloiteltiin Ypykälläkin 1930-luvulla. Tornia korotettiin sitä mukaa, kun se täyttyi. Taustalla näkyy Mustikkamäki. Kuva Aarne Huttunen.

Kylänohtan viimeiset asukkaat Hermanni ja Tiina Pulkkinen. Hermanni voitti vuoden 1898 maanviljelysnäyttelyssä ensimmäisen palkinnon kärrynpyörien valmistamisessa. Kuva Wellamo Paanasen jäämistö. Vuosiluku ei tiedossa.

Aholan Ville Huttunen vetää törkykontilla heiniä eläimille. Kuva Anna-Liisa Huttunen. Vuosiluku ei tiedossa.

Avainsanat: , ,

Maamiesseurojen yhteinen maatalousneuvoja Albin Väänänen pitämässä kirjanpitokurssia 1920-luvun vaihteessa Seurojentalolla. Vas. Kalle Saastamoinen, kaksi tuntematonta, Emil Ikäläinen, Urho Keränen, Heikki Pulkkinen kahden nimettömän joukossa, Anni…

Lossi sai väistyä uuden Vuonamonsalmen sillan valmistuttua syksyllä 1969. Koskisen pojat Harri ja Jyrki ylittävät Vuonamonsalmen viimeisiä kertoja lossilla. Kuva Arvi Koskinen.

Avainsanat: , , ,

Pitkäaikaisin lossin kuljettajista oli ”Lossari-Lassi”, Lauri Paananen. Kuva Eila Paananen. Vuosiluku ei tiedossa.

Sotien jälkeen polkupyörä oli yleisin kulkuneuvo. Kuvassa nuorten miesten ”kokoontumisajot” Isolla-Aholla. Kuva Viljami Jääskeläinen. Vuosiluku ei tiedossa.

Haapamäen Anna ja Aku Saastamoinen, ”Huapa-Aku”. Kuva Elsa Kosti. Vuosiluku ei tiedossa.

Tossavanlahti oli aikanaan vilkas kyläyhteisö, jossa oli meijerin ja myllyn lisäksi muun muassa kaksi kauppaa ja kahvila. Kuvassa meijeri ja Osuuskauppa. Kuva Vilho Mikkonen. Vuosiluku ei tiedossa.
 
Koneluettavat metatiedot: