Aineistot (yhteensä 8)

  • Avainsanat: Suuri Postitie

1988
Suuri Postitie kulki aikoinaan siltaa pitkin.

2014, 2014, 2014, 2014
Fatiojan silta rakennettiin kivistä.

2016, 2009
Suuri Postitie kulki aikoinaan Nousiaisten pitäjän poikki. Suuri Postitie -tolpat uusittiin vuonna 2009 Nousiaisissa. Kuva Maskuntien alusta.

Avainsanat: ,

Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla käyttöön otettu Suuri Postitie Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan kulki myös Raision kautta. Postitien historiallista maisemaa saattaa vielä aistia Jertantiellä, Kuloisissa. Kuva on 1950-luvun lopulta.

Avainsanat: ,

Satakunnantie Raision keskiaikaisen harmaakivikirkon kohdalla 1900-luvun alkupuolella. Tieosuus oli osa Suurta Postitietä, joka kiersi kirkon pohjoispuolitse vuoteen 1936 saakka. Silloin tie oikaistiin nykyiselleen kulkemaan kirkon eteläpuolelta.

2014
Suuri Postitie kulki läpi Nousiaisten pitäjän aikoinaan, kuva Fatijoen kivisillan kohdalta.
 
Koneluettavat metatiedot: