Aineisto

Lammi

Dublin Core

Nimeke

Lammi

Kuvaus

Tässä 1920-luvun valokuvassa on etualalla nähtävissä kaksi näihin päiviin asti säilynyttä rakennusta Lammin kirkolta Hämeenlinnan suuntaan johtavan raitin varrelta. Etumaisena pääty tielle päin on kelloseppä Nestor Ruoppilan talo, jossa kelloseppä sai vuonna 1907 luvan harjoittaa myös kirjakauppaliikettä. Nestor Ruoppilan poika Veikko Ruoppila (1907–1993) oli tunnettu professori ja suomen murteiden tutkija. Ruoppilan talossa toimi kansalaissodan jälkeen vuoden verran myös Lammin säästöpankki ja 1920-luvulla edelleen kirja- ja paperikauppa. Vuosiksi 1937–1950 taloon asettui Lammin kunnankirjasto. Suojellussa rakennuksessa on nykyäänkin liiketiloja. Kuvan tornillisen talon rakennutti 1800-luvun lopulla kauppias Johan Alfred Peltolehto (Åkerlund). Vuodesta 1934 rakennuksessa toimi kauppiaan lesken vuokralaisena Lammin osuuskaupan kahvila-ravintola. Peltolehdon talon torni purettiin 1950-luvulla, sen jälkeen kun rakennus oli tullut kunnan omaisuudeksi. Lammin kunnankirjasto on toiminut myös tässä talossa vuosina 1953–1969. Taimmaisena näkyvää Soimanpohjan taloa, jossa sijaitsi kirkonkylän postitoimisto, ei ole enää olemassa. E. Soimanpohja (Slasnikoff) toimi Lammin postitoimiston vakinaisena hoitajana vuosina 1890–1930.

Luontiajankohta

1920-luku

Julkistamisajankohta

2016-06

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147068

Provenienssi

Jaakko Rautavirran yksityiskokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 valokuva

Kokoelma

Viittaus

“Lammi,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 29. maaliskuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134266.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/e9a69e1c500624ca59abeb49122cd9b9.jpg