Aineisto

Lammi

Dublin Core

Nimeke

Lammi

Kuvaus

Lammin kirkonkylän raitin varrelle kirkolta Hämeenlinnan suuntaan muodostui jo varhain kylän tiheimmin rakennettu alue, jolla oli myös useita kauppaliikkeitä. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy vuonna 1922 laajennettu Lammin osuuskaupan talo, jonka toisessa päädyssä ja yläkerrassa oli asuntoja. Osuuskaupan vieressä on keskeneräinen rakennus, jossa toimi myöhemmin mm. Käpin kauppa. Samalla paikalla sijainneessa Kirin talossa avattiin 1800-luvun loppuvuosina Lammin ensimmäinen apteekki. Kuvan oikeassa reunassa, tien toisella puolella on Taivalsaaren kauppa ja sen vieressä rakennus, joka tunnettiin 1930-luvun alusta lähtien Mannerin talona. Talossa toimi tuolloin Mannerin leipomo ja leipomon myymälä. Seuraava talo samalla puolella tietä on Mikkolan tilan päärakennus. Kirkonkylässä oli vuosisadan alussa kolme suurta maatilaa, Huovila, Mikkola ja Iso-Lukkari, joiden pellot ulottuivat kirkonkylän keskustan tuntumaan.

Luontiajankohta

1920-luku
viimeistään 1925

Julkistamisajankohta

2016-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147091

Provenienssi

Pauli Riihilahden kokoelma

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka 9 x 14 cm

Kokoelma

Viittaus

“Lammi,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 15. heinäkuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134297.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/838d57017c6b397bf8f3f70a652703c5.jpg