Aineisto
Lammin osuuskauppa
Dublin Core
Nimeke
Lammin osuuskauppa
Kuvaus
Lammin osuuskaupan perustava kokous pidettiin tammikuussa 1906, ja osuuskunta perustettiin 24. helmikuuta samana vuonna. Perustajajäseninä oli 23 lammilaista, joista suurin osa oli maanviljelijöitä. Osuuskauppa avattiin kauppias Lepän talossa kesäkuussa 1906, sen jälkeen kun Osuuskauppa oli saanut vuokrata Lepältä huoneiston ja ostaa tämän varaston. Pari vuotta myöhemmin osuuskunta osti rakennuksen omakseen, ja vuonna 1921 myös tontti ostettiin omaksi Rikhard Huovilalta. Kauppatalon korjausta suunniteltiin pian avaamisen jälkeen, mutta varojen puutteessa korjaus jäi tekemättä. Vaikka rakennuksen hirsiseinät olivat jo alkaneet kyteä, talo säästyi sisällissodan aikaiselta kirkon ja kirkonkylän tulipalolta. Kansalaissodan jälkeen kauppa alkoi menestyä ja kauppatalon kunnostussuunnitelmiin voitiin palata. Huhtikuussa 1922 päämyymälää päätettiin laajentaa ”vetämällä kolmikulman säästöpankin tontin puoleiseen päähän ja koko talo vuorataan ja maalataan oikein koriaksi”. Uudistettuun rakennukseen tuli peltikatto, alakerran uunit muurattiin kaakeleista ja yläkerran tiilistä. Kaupan sisustus maalattiin tammen väriseksi ja ulkovuoraus uusittiin. Remontin jälkeen osuuskaupan L:n muotoinen päämyymälä olikin huomattavan suuri rakennus kirkonkylässä. Lammin osuuskauppa toimi samassa rakennuksessa 53 vuotta, ennen kuin uusi keskusmyymälä valmistui ja avattiin yleisölle vuonna 1959.
Julkaisija
Luontiajankohta
1920-luku
aikaisintaan 1922
Julkistamisajankohta
2016-02
Kieli
Identifiointitunnus
URN:NBN:fi-fe2019121147095
Provenienssi
Pauli Riihilahden yksityiskokoelma
Formaatti
Kuva/JPEG
Mittasuhteet
1 postikortti, vaaka 9 x 14 cm
Kokoelma
Viittaus
“Lammin osuuskauppa,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 3. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134302.