Aineisto

Wetterhoffin työkoulu vuosisadan vaihteessa

Dublin Core

Nimeke

Wetterhoffin työkoulu vuosisadan vaihteessa

Kuvaus

Fredrika Wetterhoff perusti vuonna 1885 Hämeenlinnaan nuorille tytöille tarkoitetun käsityökoulun. Aluksi koulu toimi Hämeenlinnan rouvasväenyhdistyksen vuokralaisena, sen jälkeen mm. laamanni Wetterhoffin talossa Pikkutorin varrella. Työkoulua varten vuokrattiin vuonna 1890 silloisen Panimokadun varrelta Vanajaveden rannalta 1860-luvulla rakennettu kaksikerroksinen tiilitalo. Kolme vuotta myöhemmin Fredrika Wetterhoff osti tämän talon koulun pysyväksi toimipaikaksi. Hän korjautti rakennusta uuteen tarkoitukseen sopivaksi. Sinne sijoitettiin kutomo- ja luokkahuoneiden lisäksi johtajan asunto, oppilasasuntoja, värjäämö- ja pesuhuoneet, puusepän työpaja ja myymälä. Kuvassa talo on vielä alkuperäisessä asussaan kaksikerroksisena, 1920-luvulla se korotettiin kolmikerroksiseksi. Kuvassa vasemmalla on hattupäinen johtajatar Fredrika Wetterhoff itse (k. 1905), pihalla ja parvekkeella on koulun oppilaita.

Luontiajankohta

1900-luku (vuosikymmen)

Julkistamisajankohta

2008-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147055

Provenienssi

Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Formaatti

Kuva/JPEG

Viittaus

“Wetterhoffin työkoulu vuosisadan vaihteessa,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134651.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/fc96cd4f95790f4808fa706ca316e9bb.jpg

Geolocation