Aineisto

Palokunnantalo (Palokunnankatu 18)

Dublin Core

Tekijä

Nimeke

Palokunnantalo (Palokunnankatu 18)

Vaihtoehtoinen nimeke

Ritning till hus för frivilliga brandkåren att uppföras å rådhustomten No 33 i 9de qvart. af Tavastehus stad

Kuvaus

Hämeenlinnan vapaapalokunta perustettiin vuonna 1873. Tuolloin neljäkymmentä kaupunkilaista halusi perustaa vapaaehtoisen "palosammutus- ja korjausjoukkion" avuksi yleiselle palokunnalle. Palokaluston hankkimiseksi kerättiin rahaa mm. järjestämällä iltahuveja, arpajaisia ja keräyksiä. Uuden palokunnan ensimmäinen sammutuskohde oli syyskuussa 1873 Hämeensaaressa. Palokunnantalon rakennusrahastoon oli vuonna 1892 saatu kerättyä huveilla ja lahjoituksilla 8360 markkaa. Rakennuspaikaksi saatiin kaupungin omistaman Raatihuoneen tontin rannanpuoleinen osa. Paikkaa ei pidetty hyvänä, koska rinne oli jyrkkä; rakentaminen tulisi kalliiksi. Talo rakennettiin kuitenkin tälle paikalle vuosina 1892–1893. Rikkaasti jäsennellyn talon ensimmäinen kerros on tiilinen. Alakerrassa sijaitsivat ajoneuvo- ja kalustovajat sekä miehistön oleskelutilat. Hirrestä rakennettuun yläkertaan tulivat juhlasali ja muut vastaavat tilat. Keskellä sijaitseva juhlasaliosa on sivuja korkeampi. Sisäpihan puolella on letkujen kuivaustorni.
Palokunnantalo siirtyi kaupungin haltuun vuonna 1897. Vuosina 1898–1906 rakennukseen oli majoittunut myös Hämeenlinnan kirjasto ja lukusali. Vuodesta 1925 lähtien talossa toimi Hämeenlinnan kaupungin palolaitos, joka siirtyi omiin tiloihinsa vuonna 1984. Juhlasali entisöitiin vuonna 1992, ja mm. parketti ja valaistus uusittiin 2000-luvun puolella. Salissa on jäljellä kolme alkuperäistä kaakeliuunia.

Luontiajankohta

1892

Julkistamisajankohta

2011-05

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147490

Provenienssi

Hämeenlinnan kaupunginarkisto

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

3 piirustusta

Viittaus

Caween, Alfred, “Palokunnantalo (Palokunnankatu 18),” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134749.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/856b6bd361d949474c9ddb3a857e834a.jpg
https://digi.kirjastot.fi/files/repository/9836a01914d43edfb730f1fcce3c4fd4.jpg
https://digi.kirjastot.fi/files/repository/97cfaea99e47cf38fbb74abd59c4e022.jpg

Geolocation