Saatuaan ankaraa kritiikkiä ja ivaakin osakseen Jaakko Juteini oli jo päättänyt kokonaan lopettaa runoilemisen ja tehnyt tämän tiettäväksi teoksessaan Lähtö-Laulu, elli Hywästi-Jättö Wäinämöiselle (1819). Kalevalamittaan kirjoittamassaan Huilun…
Kesällä 1944 Ivalon asukkaita oli siirretty väliaikaiseen evakkoon Ukontuvalle. Sinne oli saapunut myös kuuluisa helmenkalastaja Huhti-Heikki, joka oli myynyt saaliinsa ja päättänyt lähteä lopullisesti Rajajoosepin kentältä. Majapaikassa Huhti-Heikki…
Huhkon kartano myllyineen ja myllytorppineen – raisiolaista kesäidylliä 1950-luvulta. Myllyalue tuhoutui valtatie 8:n (Turku-Raisio moottoritien) rakennustöiden myötä vuonna 1961. Raision kaupunki osti Huhkon tilan vuonna 1977. Kuva on 1950-luvulta.
Rakennettiin 1901 Porissa. 1916 myytiin Vehmaalle Wakka-Suomen Höyrylaiva Oy:lle, sai nimen Untamo. Se liikennöi linjalle Turku - Rautila (Vehmaa). 1922 se myytiin Västanfjärdiin.
Valokuvat: Serlachius museot, Keuruun seurakunnan kokoelmat, Aarne Forsman, Matti Hietala, Rautalammin museon kokoelma, Juhani Valannon kokoelma, kunta-arkiston kokoelma.
Teos on taiteilijakirja. Käsintehtyyn paperiin sekä läpikuultavaan suojapaperiin kääritty vihkonen, jossa 24 numeroitua, grafiikkaa ja tekstiä sisältävää kartonkista sivua.
Teos on taiteilijakirja. Teos on muodoltaan haitarikirja, jonka inspiraationa on Elizabeth Barrett Browningin sonetti nro 43. Teoksen ovat tehneet Sarah Bodman ja australialainen JP Willis yhteistyössä, lähettämällä omia osuuksiaan edestakaisin…