Erkki Kivijärvi

Erkki Kivijärvi (1882-1942) kuvaa omaelämäkerrallisessa romaanissaan Aurinko paistaa niin hyvien kuin pahojenkin päälle (1932) itseään kahdeksankesäisenä poikana, joka tuumailee kotikaupunkinsa Oulun sijaitsevan "maailman äärellä":

"Sillä tännehän päättyi rautatie, tätä kauempana ei ollut sähkövaloa, ei jokapäiväistä postintuloa, ei edes sotilassoittokuntaakaan. Ja poika mutisi itsekseen:
>>Tämä on maailman lopun kaupunki.>>"

Tosiasiassa tuolloinen Oulu oli kaikkea muuta kuin maailman lopun kaupunki. Elettiin tervakaupan mahtivuosia. Oulun tervahovista vietiin ulkomaille parhaina kesinä 70 000 - 80 000 tynnyriä tervaa. Vuonna 1860 Oulussa oli Suomen suurin kauppalaivasto ja kymmenesosa kaupungin väestöstä sai elantonsa merenkulusta.

Erkki Kivijärvi ammensi terva-Oulusta aiheensa romaaneihin Tervaporvari (1933) ja Tervaporvarin pojat ja tyttäret (1934). Romaanien Oulu on kaupunki, jossa eletään aikaa ennen Merikosken valjastamista. Kivijärven hahmottelema miljöö toimii ilmeisen pätevänä todistuksena siitä, miltä Oulu näytti ennen puukortteleiden tuhoamista laatikkoarkkitehtuurin ja teräsbetonirakennusten tieltä.

Tervaporvariromaanien lisäksi Erkki Kivijärvi julkaisi viisi muuta romaania, runoja, novelleja ja näytelmiä sekä kaksi lastenkirjaa. Hänet tunnettiin kuitenkin parhaiten kriitikkona ja pakinoitsijana. Bagheerana hän opasti lukijoitaan hyvien tapojen ja tyylin maailmaan ja loi tunnelmallisia tuokiokuvia, Leikarin kynästä olivat taas lähtöisin kepeän henkevät maanantaikirjeet Helsingin Sanomissa.

Erkki Kivijärvi ehti vaikuttaa myös teatterimaailmassa, opettajana, diplomaattina ja virkamiehenä. Monelle saralle suuntautunut osaaminen, laajat opintomatkat Eurooppaan ja suvereeni kielitaito tekivät hänestä näkyvän ja tunnetun kulttuuripersoonan, aina elegantin maailmanmiehen. Kivijärvi jatkoi suomalaisen kulttuurielämän perinnettä, jossa kirjailijat olivat monella saralla toimivia aktiiveja. Kaunokirjallisuus oli vain yksi heidän monista toimintatavoistaan. 

teksti: Jaana Märsynaho