Kirjailijana ja journalistina
Ensiaskeleet kirjailijana
Aleksis Kiven elämään perustuva näytelmä Runoilija (1909) oli Erkki Kivijärven kirjallinen debyytti. Varsinainen kaunokirjallinen esikoisteos, novellikokoelma Väsynyt ja muita kertomuksia (1912) sisälsi tunnelmoivia tuokiokuvia, joita Kivijärvi hyödynsi myöhemmissä romaaneissaan. Toisen, Punainen lamppu -novellikokoelman (1919) kertomuksia ja henkilöhahmoja löytyy niin ikään romaaneista. Ainakin Tippana-Liisa ja konttoristi Aku Hamberg esiintyvät myös Tervaporvari-romaanissa.
Jo Kivijärven novelleista on nähtävissä hänelle omaleimaisin kirjallisen ilmaisun muoto: journalistisen sujuvin sanankääntein etenevä kerrontatyyli. Miltei kaikissa Kivijärven romaaneissa on omaelämäkerrallisia piirteitä, tunnelmapaloja lapsuuden kotikaupungista Oulusta. Toinen Kivijärven romaanien keskeinen miljöö on vuosisadan alun Helsinki. Pääkaupunkimiljööseen sijoitettu Painomuste ja punaviini (1930) aloitti Kivijärven 30-luvun romaanien sarjan.
Kivijärvi kannatti nuorsuomalaista ja edistyspuoluelaista kulttuuriliberalismia. Humanismi merkitsi hänelle suvaitsevuutta, vieraidenkin katsomusten ymmärtämistä. Kivijärven humaani elämänasenne nousi esille jo hänen 1918-19 toimittamassa teoksessa Suomen vapaussota 1918. Tavanomainen mässäily voitettujen verellä puuttuu Kivijärven reportaasinomaisista pikapiirroista tyystin. Myös 1930-luvun fasismin kerrotaan huolestuttaneen vapaamielistä kirjailijaa.
Kivijärvi on nykylukijoille melko tuntematon, ja kirjallisuushistoriatkin muistavat häntä vain muutamalla rivillä. Kari Sallamaan mukaan yksi syy unohdukseen on se, että Kivijärveltä ei ilmestynyt "suurta mestariteosta" tai kahta, vaan laajahko joukko sinänsä näppäriä teoksia eri aloilta. Myös Marja Niiniluoto on esittänyt Kivijärven unohdukselle varsin pätevän syyn: suuri osa Kivijärven teksteistä julkaistiin sanoma- ja aikakauslehdissä. Aikanaan suositut kirjoitukset ovat vaipuneet unholaan.
Toimittajana
Vuoden 1904 joulukuussa Kivijärvi pestautui Hämettären toimittajaksi. Hän työskenteli Rudolf Holstin sijaisena sen aikaa, kun tämä saattoi omia opintojaan päätökseen. Seuraavan vuoden elokuussa työ Hämettäressä vaihtui toimitussihteerin pestiin Tampereen Sanomissa.
Elettiin suurten poliittisten tapahtumien, vallankumoushankkeiden ja suurlakon aikaa. Vapaa-aikanaan Kivijärvi liikkui paljon Catanissa, silloisen Helsingin suositussa ja kultivoituneessa taiteilijakahvilassa. Siellä nähtiin monta tuon ajan kulttuurielämän suurta nimeä, muiden muassa Eino Leino, Jalmari Hahl, Gustav Mattson, Aarni Kouta, Henry Biaudet, Gallén, Kajanus ja Sibelius. Myös L. Onerva ja Aino Kallas lukeutuivat kahvilan kanta-asiakkaisiin.
Päätyönsä Kivijärvi teki Helsingin Sanomien palveluksessa, jossa hän työskenteli toimittajana vuosina 1906-08 ja 1916-19 ja toimitussihteerinä vuodesta 1921 lähtien. Kivijärven ansioluettelo sisältää kuitenkin useita poikkeamisia journalistin uralta, mm. diplomaatinuran ensin ulkoministeriön lehdistötoimiston päällikkönä vuonna 1919 ja sitten lähetystösihteerinä Oslossa vuosina 1920-21.
Helsingin normaalilyseon opettajana Kivijärvi työskenteli kahteen otteeseen (1915-18 ja 1922-24) ja Helsingin yliopiston puhetekniikan ja suomenkielisen kaunoluvun vt. lehtorina 1931-33. Itsekin hän lausui ja kiersi pitämässä kaunolukuiltoja.
"Erkki Kivijärven heikontunut sydän lakkasi lyömästä jatkosodan alkuajan eräässä pommitusvaiheessa. Raaka voima valtasi maailman, kulttuurin oli jäätävä odottamaan uutta rauhan kautta. Se elämä, jota Erkki Kivijärvi oli rakastanut, peittyi varjoihin", kirjoittaa Arvi Kivimaa artikkelissaan "Erkki Kivijärvi, dandy ja ihminen".
Teatterissa
Kivijärvi oli aikanaan varsin keskeinen henkilö suomalaisessa teatterimaailmassa. Näytelmäkirjailijana ja kriitikkona hänen roolinsa muotoutui ennen kaikkea ulkomaisten vaikutteiden tuojaksi ja sulattajaksi. Valtion draamallisen asiantuntija- lautakunnan varapuheenjohtajana Kivijärvi toimi vuosina 1918-19.
Suomalainen teatteri eli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kasvu- ja hahmottumisvaihettaan. Vuonna 1908 Erkki Kivijärvi valittiin Viipurin maaseututeatterin johtajaksi. Paikallislehti Karjala esitteli lukijoilleen uuden johtajan:
Erkki Kivijärvi on varmaan teatteritirehtööriksi syntynyt, sillä hänellä on jo sellainen ulkomuoto - - Maisteri Kivijärvi kantaakin todella ulkonaisessa olennossaan uuden toimensa hiukan vaikeasti määriteltävää leimaa. Se kuvastuu huopahatun 'stuukkauksesta', tukan harjauksesta, napinläven punottavasta ruususta, ylöskäännetyistä housunlahkeista, mutta ennen kaikkea vilkkautta ja leveätä 'gemyyttiä' ilmaisevista kasvoista ja silmistä.
(Karjala 25.8.1908, nimim. Haastattelija)
Neljä vuotta kestänyt johtajakausi merkitsi Kivijärvelle ankaraa teatterirealiteettien koulua. Hän joutui tasapainottelemaan kahden eri voiman välillä: se minkä kriitikot ja johtokunta hyväksyivät, ei ollut yleisön mieleen. Kun taas otettiin kevyempiä, yleisölle mieleisiä näytelmiä ohjelmistoon, oli arvostelu nyreissään. Yleisön mieltymykset ja kriitikoiden vaatimukset yhdistettynä teatteritalon puutteellisuuteen, rahapulaan ja näyttelijöiden oikkuihin olivat kaikki yhdessä hankala yhtälö hallita, etenkään kun Kivijärvellä ei ollut entuudestaan käytännön tuntemusta teatterijohtajan työstä.
Kokonaan vaille ansioita ei lukuisista ongelmista huolimatta kuitenkaan jääty. Kivijärven kaudella eritoten lavastus sai usein kiitosta. Yleisö pyrittiin yllättämään näyttämölle asetuksen aitoudella ja maalauksellisilla näkymillä. Arvosteluissakin havaittiin tyylittelyn hienostunut maku ja toimintaa valaiseva ja täydentävä sävy.
Journalistina
Erkki Kivijärvi ura journalistina ehti kestää kaikkiaan yli 30 vuotta, jona aikana hänen nimensä ja nimimerkkinsä E. K-vi, Bagheera ja Leikari ("ilveilijä") ehtivät tulla tutuiksi laajalle lukijakunnalle. Kivijärvi kirjoitti Suomen luetuimpiin lehtiin: Helsingin Sanomiin, Suomen Kuvalehteen ja Hakkapeliittaan. Lisäksi hän toimi Nuoren Suomen, Valvojan ja monien muiden albumien ja kulttuurilehtien avustajana.
Pakinoitsija-Kivijärven tyylissä yhdistyivät lämmin huumori ja kulttuuritietoisuus. Hannu Taanila liittää Kivijärven porvarilliseksi kulttuuripakinoitsijaksi Kersti Bergrothin, Haavin (Unto Kupiainen), Savinyrkin (Matti Kuusi) ja Armas J. Pullan joukkoon. Pullan ja Bagheeran tuotannossa tulee kulttuuripakinan käytännöllinen tarkoitus hyvin esiin: molemmat sivistivät lukijoitaan historian anekdooteilla sekä ruoka- ja viinitietoudella.
Leikarin kynästä olivat lähtöisin kepeän henkevät maanantaikirjeet, joiden asteikko ulottui Canteburyn tarinoista Ruotsin elinkeinoelämään, Mannerheimin sukujuurista Eugene O'Neillin 50-vuotispäivään, Egon Friedellistä Uuno Kailaaseen.
Näkyvimmän osan Erkki Kivijärven työstä journalistina muodostivat hänen kirjoittamansa teatterikritiikit. Kivijärvi tiedosti olevansa Eino Leinon tavoin eurooppalaisten vaikutteiden maahantuoja. Hän piti välttämättömänä yhteyksiä ulkomaille ja käytännön teatterituntemusta. Kirjoitelmassaan "Teatteri ja sanomalehtikritiikki" (1926) Kivijärvi esittää käsityksensä kritiikin tehtävistä. Hänen mielestään arvostelun ensisijainen tehtävä on tiedottaa yleisölle näytelmästä, tehdä sen problematiikka ymmärrettäväksi ja ohjata yleistä makusuuntausta.
Elokuvan levittäydyttyä 1920- ja 30-luvuilla yhä laajemman yleisön ulottuville heräsi teatterilaisten keskuudessa pelko, että se veisi teattereista katsojat. Kivijärvi ei nähnyt mitään kilpailutilannetta elokuvan ja teatterin välillä. Hän uskoi kummankin taiteenlajin voivan rikastuttaa toisiaan.
Tapaopastaja
Erkki Kivijärvi oli gentlemanni, pukeutumiseltaan ja käytökseltään aina huoliteltu. Arvi Kivimaa on luonnehtinut häntä Charles Baudelairen tai Oscar Wilden tapaiseksi "dandyksi" ja "pohjolan karhuksi salonkivaatteissa". Kari Sallamaa kirjoittaa Kivijärvestä:
Kaikki muistelmat Kivijärvestä todistavat yhtäpitävästi hänen ritarillisuudestaan, sydämellisyydestään, avuliaisuudestaan nuorempia toimittaja- ja kirjailijakollegojaan kohtaan. Hän oli loistava seuramies, ja enemmänkin. Hän oli aikakautensa Arbiter elegantiarum, tapojen vaalija ja makutuomari. (Sallamaa 4.5.1994.)
Viidakkokirjan leopardi Bagheeralta nimensä lainannut Kivijärvi käytti pakinoitsijanimeä myös useimpien tapakulttuurioppaidensa (Seurustelun taito 1925, Seuraelämän säännöt 1930, Luomakunnan herra 1927 ja Viinikirja 1932) tekijänimenä. Kari Sallamaa arvelee hänen halunneen erottaa nämä teokset varsinaisesta kaunokirjallisesta tuotannostaan. Retoriikan hallintaan Kivijärvi perehdyttää teoksessa Johdatus puhetekniikkaan (1932).
Kivijärvelle sivistynyt puhe, pukeutuminen, syöminen ja juominen olivat opetettavia ja harjaantumisen kautta haltuun otettavia taitoja. Suomalaisia hän piti luonnostaan juroina ja sulkeutuneina:
Töykeys ja epäluuloisuus ovat meitä paljon lähempänä kuin aurinkoinen ystävällisyys ja avomielinen herttaisuus. Useinkaan emme tahtoisi olla epäkohteliaita, mutta joudumme olemaan - luonnonlaatumme takia.
Juuri tämän luonnonlaadun vuoksi suomalaisten tulisi kiinnittää aivan erityistä huomiota käytökseensä. Ystävällisyys, välittömyys ja hyväntahtoisuus kirkastaa Kivijärven mukaan koko elämän. Hänen kirjoittamansa oppaat korostavatkin itsekasvatuksen ja henkisen sivistyksen merkitystä: vasta sisäinen kypsyys avaa tien todella hienostuneen kauneusaistin hallintaan.
Tekasti: Jaana Märsynaho