Antero-saaga

Väisänen kirjoitti 2000-luvulla osin omaelämäkerrallisen, 1950- ja 1960-lukujen Ouluun sekä 1970-luvun Helsinkiin sijoittuvan romaanisarjan Vanikan palat (2004), Toiset kengät (2007), Kuperat ja koverat (2010) sekä Taivaanvartijat (2013).

Kuten Väisäsen runokokoelmassa Johannes puhuu Prochorokselle, sarjassakin voidaan erottaa jännite kahden erilaisen minän välillä: nimittäin vanhemman, nuoruuttaan muistelevan ja kommentoivan minäkertojan ja toisaalta muistetun ja kerrotun nuoremman minän välillä.

Palautettekoon mieleen, mitä runokokoelman Johannes sanoi nuorelle kirjurilleen: "Älä luota sokeasti näkemiseen, Prochoros." Myös Väisäsen romaanisarjassa herkistyminen näkemään kaikin aistein on muistamisen ja kirjoittamisen mutta myös huikean fantasioinnin liikkeelle sysäävä voima.

Tätä kadonneen ajan etsintää syventänee osaltaan etäisyys kieleen ja kotimaahan – se että kirjailija on asunut jo parikymmentä vuotta Ranskassa. Ranskalaisuus määrittää myös Väisäsen näköpisteen pohjoisuuteen:

Pohjoinen alkaa Limogesin korkeudella. Oikeastaan jo Briven kaupunki on minulle pohjoista, varsinkin sen belgialaisia rannikkokaupunkeja muistuttava, koksipölyn peittämä tiiliarkkitehtuuri ja köyhää keskusta kiertävä porvaristalojen nukkuva kehä. Kaupungin koko nimi kuuluu: Brive-la-Gaillarde. Minä käännän sen vapaasti: Vilun Hulivili.