Toiset kengät

oiset kengät (2007) alkaa perunasäkkielämyksellä. Antero perheineen matkaa veneellä Hailuotoon, kun nousee myrsky, joka saa vasta 11-vuotiaan Anteron hurjistumaan pelosta niin, ettei hän tahdo pysyä veneessä, ja isä sulloo hänet rauhoittumaan perunasäkkiin:

Kankaan läpi siivilöityvä valo täplitti minut kokonaan. Hienoinen pöly lisäsi valon ja värin rakeisuutta. Näin ensimmäisen kerran miten valo ja väri ovat ainetta ja tiivistyessään ne tulevat kiinteiksi esineiksi. - - Vaikeinta oli tottua säkin voimakkaisiin hajuihin. Hamppunarun, juuttikankaan, säkissä muinoin itäneiden perunoiden, kylmien kosteiden maakellareiden ja jonkin koneöljyn raskaat hajut tunkivat pölyn ja nöyhdän mukana nenääni. Aika pian minä kuitenkin nukahdin. Oli yhdentekevää kaatuisiko vene ja palattaisiinko rantaan enää koskaan. Olihan minulla peti ja kolo ja pesä. Olin yksitoista ja puoli vuotta.

Näitä esteettisiä elämyksiä on Väisäsen tekstissä pitkin matkaa, ja niiden heräte voi olla hyvinkin arkinen asia. Vanikan paloissa Antero syventyy kiinnostuneena tutkimaan kertaalleen käytetyn lipuveden ominaisuuksia pyykätessä tai hurmioituu pöydällä olevasta vesilasista, joka aikaansaa yhtä voimakkaan esteettisen elämyksen kuin jos hän todistaisi Avelan Pyhän Teresan hurmiota esittävää Berninin veistosta.

Toiset kengät päättyy Anteron aikuisuuden ja taiteilijuuden kynnykselle, lähtöön Savonlinnan taidelukioon. Tässäkin siis teos osuu yhteen Väisäsen omien vaiheiden kanssa. Kuitenkin on muistettava, että kyse on fiktiivisestä minästä. Väisänen itse arvioinut, että 40 prosenttia kerrotusta on jokseenkin totta ja loput mielikuvituksen tuotetta.