Otavasta maineeseen

Otava-albumin sivuilla

Vaikka Tukholmasta ei löytynyt helpotusta Berghin silmäsairauteen, ei matka jäänyt vaille ansioita. Juuri Tukholmassa Bergh tutustui Carl Axel Gottlundiin, joka oli parhaillaan valmistelemassa Otava-albuminsa toista osaa julkaisukuntoon. Palattuaan Suomeen Bergh lähetti Gottlundille viisi runoa Otavassa julkaistaviksi. Runot on merkitty Kallion kirjoittamiksi.

Otava-albumi oli ensimmäinen suomenkielinen kaunokirjallisuutta ja tieteellisiä kirjoituksia sisältävä antologia. Aatteellisesti se sijoittui vahvasti suomen kielen ja suomalaisuuden puolelle. Kiinnostus Suomen kieltä kohtaan olikin 1830-luvulla vahvempaa kuin koskaan aikaisemmin ja myös Oulussa oli oma, Oulun Wiikko-Sanomien ympärille ryhmittynyt suomalaisuuden harrastajien piiri, johon Berghkin kuului.

"Alku-puheessaan" Gottlund osoittaa ymmärtävänsä Berghin runojen korkean laadun:

Vähä ennen kirjan lopettua on Suomesta laitettu, Otavaan pantaviksi, muutamia somasti tehtyjä lauluja, jota kiitoksella mainitaan, ja toivotaan tämän Suomalaisen Kallion vielä vastakin päin toimittavan tähän käsitekojansa; muillen kehoitukseksi ja yllytykseksi.

Berghin runojen lisäksi Otava sisältää kieli- ja kansatieteellisiä artikkeleita, vatjalaisten, virolaisten ja saamelaisten runojen käännöksiä, antiikin lyriikkaa ja Gottlundia itseään. Bergin runoilla on kuitenkin määräänsä nähden varsin paljon painoarvoa. Julius Krohn arvioi Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet -teoksessaan (1897) Berghin runoilla olevan taiteellista arvoa "yksin enemmän kuin koko muulla Otavalla."

Runojen elinvoima

Ensimmäinen antologia, jossa Berghin runoja julkaistiin sitten Gottlundin Otavan, on Eero Salmelaisen Pääskyisen Pakinat. Kiehkurainen kertomia. Suomen kieltä oppivaisten hyödyksi (1857). Jos kohta oli Gottlund korjaillut Berghin runoja omien mieltymystensä mukaisiksi, on ne Pääskyisen Pakinoissa runoiltu perusteellisesti uudelleen otsikoista, kieliasusta, kielikuvista, jopa säkeistömäärästä lähtien.

Snellman esittelee Salmelaisen antologian Litteraturbladissa 1857 ja nostaa siitä erityisesti esiin Berghin runot Oma maa ja Laulun muisto (oik. Soijin). Miltei ylpeänä Snellman voi kertoa pohjalaisrunoilijasta ensi käden tietoja, joiden valossa Bergh näyttäytyy paitsi lahjakkaana, myös aidosti pidettynä ihmisenä: "Vakavaan ja miehekkääseen mielenlaatuun hänessä yhtyi myöskin kohtalonsa kovana aikana iloinen ja sydämellinen olemus, joka hankki hänelle avuliaita ystäviä." Lisäksi Snellman antaa Bergille varsin merkittävän sijan suomalaisessa kirjallisuudenhistoriassa: "Hänen harvat laulunsa ovat unohtumattomasti kiinnittäneet hänen kuvansa Suomen kansalliskirjallisuuden kehdon äärelle."

Snellmanin ohella Julius Krohnin, Volter Kilven ja Viljo Tarkiaisen arviot sijoittavat Berghin suomenkielisen taiderunouden aloittajaksi ennen A. Oksasta (August Ahlqvist) ja Aleksis Kiveä.

Sittemmin Berghin runot ovat valikoituneet lukuisiin antologioihin ja lukemistoihin. Tuotannon vähäisyydestä huolimatta Berghin nimi mainitaan edelleen kirjallisuudenhistorioissa ja hakemistoissa. Suomen kirjallisuushistoriassa (1999) Berghin runot esitellään moniäänisinä erilaisten koodien kohtauspaikkoina, jotka ammentavat kirjallisen tehonsa yhtä lailla kansanrunoudesta kuin Euroopan ja antiikin kirjallisuudesta.

Berghin runouden elinvoimasta todistaa osaltaan myös Hannu Mäkelän kirjoittama teos Samuli Kustaa Berg (1982, uud. p. 2003). "Omintakeiset käänteet ja mittaankin sidottuna vapaasti soljuva rytmi ovat periytyneet Bergiltä eteenpäin, suomalaisen runouden parhaille: myös Kivelle ja varsinkin Leinolle", Mäkelä kirjoittaa.

Berghin elämäkerran ja tuotannon lisäksi kirja sisältää Mäkelän kaunokirjallisen esseen Pois meni merehen päivä, jossa hän eläytyy sokean runoilijan ajatuksiin tämän elämän viimeistä edellisenä päivänä.

Teksti: Jaana Märsynaho