Oulusta opin tielle
Oulusta opin tielle
Snellmanin ja Berghin tiet yhtyivät kouluvuosien jälkeenkin. Oulun kaupungin palon jälkeen 1822 he saivat päästötodistuksen ja saman vuoden lokakuun alussa he kirjoittautuivat yhdessä Turun yliopiston matrikkeliin ja pohjalaiseen osakuntaan arvosanalla "bonae spei", hyvät tiedot.
Oulun triviaalikoulun "toveripiirin reippain poika" ryhtyi opiskelemaan kreikan kieltä ja latinaa sekä kirjallisuutta. Hän menestyi niin hyvin, että sai vuosina 1825-26 stipendin. Berghin runojen varman muotoaistin on tulkittu olevan peruja klassisen filologian opinnoista.
Turun palon jälkeen 1827 Bergh jatkoi opintojaan Helsingissä. Hän asui ensin kauppias Etholénilla ja sitten kauppias Borgströmin talossa, mistä muodostui taidetta ja kirjallisuutta harrastavien piirien kokoontumispaikka. Bergkin seurasi tiiviisti ajan tapahtumia ja aatteita, sitoutumatta kuitenkaan mihinkään koulukuntaan.
Elämänmuutoksia
Vuosi 1829 on käänteentekevä Samuel Gustaf Berghin elämässä. Lapsuudesta saakka vaivannut silmäsairaus, trakooma, paheni, ja Bergh suuntasi opintonsa käytännöllisemmille urille. Syyslukukauden 1829 ja kevätlukukauden 1830 hän kuunteli lainopillisia luentoja ja suoritti tutkintonsa erinomaisella arvosanalla jo keväällä 1830. Vielä saman vuoden syksyllä hän pääsi Vaasan hovioikeuden auskultantiksi.
Vuosi 1829 aloitti myös Berghin kirjallisen uran. Hänen runonsa Kiilto mato ja Kulta perhoset ilmestyivät Oulun Wiikko-Sanomissa.
Bergin kirjallinen tuotanto ajoittuu vuosiin 1829 ja 1832, joskin runoista julkaistiin vielä myöhemmin uusia, täydennettyjä tai korjattuja versioita. Elämänmuutos, sokeuden uhka ja nuoruudenrakastetun – joka oli tiettävästi Teuvan kirkkoherran tytär Ebba Cajanus – menettäminen antoivat sysäyksen runojen syntyyn. Bergh ei koskaan avioitunut.
Vuodet kotiopettajana
Berghin silmäsairaus eteni edelleen, ja hänen oli luovuttava virastaan Vaasan hovioikeudessa. Apua ei löytynyt Tukholmasta eikä Kööpenhaminastakaan, jossa hän asui vuoden. Viimeiset 20 vuotta elämästään Bergh eli sokeana.
Ystävät auttoivat sokeutunutta kirjailijaa. 1840-luvun alussa Bergh toimi kotiopettajana Muhoksella maaviskaali Olof Wallinin perheessä. Wallinin poika Olai Wallin on kertonut, kuinka hän usein joutohetkinä luki opettajalleen sävelmien nuotteja ja kuinka tämä jo yhden lukemisen jälkeen kykeni soittamaan virheettömästi vaikeimmankin sävellyksen. "Ainoa iloni on musiikki, jota harrastan osaksi yksin, osaksi ystävien seurassa", Bergh kirjoittaa Oulusta C. A. Gottlundille. J. Kr. Svanljung on puolestaan kertonut 1840-luvun alun Oulusta: "Henkisiin nautintoihin kuului muutamia harvoin pidettyjä konsertteja, Westerlundin teatteriseurueen esityksiä ja erityisesti minulle "sokean Bergin", runoilija Kallion klarinetti. Hän vietti useimmat sunnuntait Niskoilla, toi aina mukanaan soittimensa ja loihti siitä ihania sävelmiä." Uusia runoja Bergh ei tiettävästi enää sokeuduttuaan kirjoittanut.
Samuel Gustaf Bergh kuoli 5.7.1852 Halikossa, kaukana lapsuutensa maisemista. Kuollessaan hän oli vain 49-vuotias. Hannu Mäkelä arvelee hänen olleen Halikossa joko kotiopettajana tai sitten "kokonaan toisten armoilla". Kuolinsyystä ei ole kirkonkirjoissa mitään mainintaa, eikä Bergin hautaakaan Halikon kirkkomaalta löydy.
Teksti: Jaana Märsynaho