Aineistot (yhteensä 166)

  • Aihe on tarkasti "yritykset"

K-Valinta Jokinen Keiteleellä täytti viisi vuotta 16.5. Kauppias Meeri Jokista onnittelee Keiteleen Yrittäjien yhdistyksen sihteeri Anja Kinnunen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 25.5.1978.

Keiteleen hormihallin lattiavalun pohjustus käynnissä. Hallin runko on jo pystyssä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 25.5.1978.

Liimarakenne Oy:n toiminta laajeni käsittämään myös alihankintatöitä rantasalmelaiselle Vainio-Puhju Oy:lle. Keiteleellä valmistetaan mäntylevyjä Rantasalmella koottavia ja vientiin meneviä kirjahyllystöjä varten. Urpo Kosti (oik.) ja Kauko Jurvanen…

Tapio Paatsola (vas.) opastamassa Jukka Kulhan ja Jukka Määtän työskentelyä. Rouva Leena keskellä. Paatsolan perheyhtiö tekee Keiteleellä murtohälyttimiä Koutajärven entisessä koulurakennuksessa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.10.1977.

Blueman Oy:n kolmas laajennus sijoittuu tehdashallin etuosaan. Konttoritilojen lisäksi laajennukseen kuuluu kaksi majoitukseen käytettävää huonetta ja saunaosasto sosiaalisine tiloineen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 8.9.1977.

Liimarakenteelta eroava tuotantopäällikkö Markku Käkelä saa halauksen konttoripäällikkö Paula Airastolta. Tilannetta seuraavat Kaarina Ikonen (vas.) ja Aune Paananen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.8.1977.

Isä Veikko Haara hioo maalattavan auton pintaa, mutta neljävuotias Timo on kiinnostuneempi kuvaamisesta. Korjaamo- ja maalaushalli Kummunkylällä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.7.1977.

Reino Pulkkinen Vuonamon Peltoahossa kurkkusatoa korjaamassa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.7.1977.

Keiteleen tuoreimmat yrittäjät Hannu Niskanen (oik.) ja Jari Kinnunen liikkeensä avajaispäivän tohinassa. Entinen Väri ja Tarvike-liike on nyt Väri- ja urheiluliike Niskanen Ky. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.7.1977.

Kuljetusauto menossa ottamaan Liimarakenteen tehdashallista Ruotsiin lähtevää liimapalkkilastia. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 16.9.1976.

Väinö Paananen ja Heikki Räihä ”kuorimassa” kaivonrengasta muotista. Savolan navetta kunnostetaan Keiteleen Sementtituotteelle. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.5.1976.

Ensimmäiset Uksi Oy:n Sasmo-portaikot lähtivät Keiteleen tehtaalta markkinoille 27.2. Autonkuljettaja Juhani Tossavainen (vas.) Juha Hytösen kanssa lastauspuuhissa. Ensimmäinen kuorma lähti Espoon Kirstin pientaloalueelle. Pielaveden ja Keiteleen…

Tutkielman Blueman Oy tekijät Marja-Leena Pironetti ja Jari Kinnunen. Keskellä konttoripäällikkö Kari Rissanen sekä leikkaaja tehtaan pääluottamusmies Kalle Niskanen Blueman Oy:ltä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 12.2.1976.

Keiteleen Liikekeskus Oy:n uusi liikerakennus sisältää postin, kukkakaupan, baarin, valintamyymälän sekä asusteliikkeen. Talo valmistui viime kesäkuussa ja on suurin yksityinen liikerakennus Keiteleellä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 30.10.1975.

Presidentti Kekkosen nimikirjoituksella varustettu Harju-Suksen vihkiäissuksi jäi Keiteleen kunnan haltuun muistoksi kunnan ensimmäisestä teollisesta yrityksestä. Suksen luovutti toimitusjohtaja Raimo Laine (oik.) ja vastaanottivat valtuuston…

Valmistumassa olevaan postin huoneistoon tutustuivat liikennetarkastaja Ahti Lehto (kesk.), postinhoitaja Kaija Väisänen, toimitusjohtaja Mikko Kinnunen sekä vasemmalla Anja Kinnunen ja postiautokuljettaja Aimo Timonen. Uusi liiketalo sisältää…

Kauko Vainikainen (vas.) ja Kari Ikäläinen sekundääripalkkia naulaamassa. Liimarakenne Oy uusin tulokas Keiteleen teollisuuskylässä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 29.5.1975.

Valokuvaaja Eero Ahokas työvälineiden kanssa. Foto-Eero -liike toimi Tenhun talossa. Pielaveden ja Keiteleen sanomissa 29.5.1975.

Koutajärveltä kotoisin oleva Markku Laukkanen työskentelee hitsaajana Liimarakenne Oy:n tehdashallityömaalla. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 10.10.1974.

Pellonpään isäntäväki emäntä Sirkka ja isäntä Esko Ikäläinen rantamajan viihtyisissä tiloissa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.7.1974.

Liike nimeltään Foto Eero aloittaa valokuvausalan tarvikkeiden myynnin sekä valokuvaustoiminnan. Kuvassa vasemmalla Eero Ahokas ja oikealla viitasaarelainen Reijo Raatikainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.12.1973.

Keiteleelle elektroniikkateollisuutta. Euro-Tele Oy:tä edustivat sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa työnjohtaja Timo Meriluoto (vas.) ja toimitusjohtaja Seppo Sinivirta sekä Keiteleen kuntaa kunnanjohtaja Osmo Kärkkäinen ja kunnansihteeri Erkki…

Leena Nivamo (vas.) ja Arja Jääskeläinen. Kauppias Yrjö ja Leena Nivamo avasivat vaatetusalan liikkeen nimeltään Keiteleen Vaate-Aitta 13.8.1973. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 23.8.1973.

Keiteleelle kohonnut upea tehdashalli Blueman Oy. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.1.1973.

Blueman Oy:n tuotantopäällikkö Pekka Laine, Marja Tellervo sekä poika Juha Petri. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 26.10.1972.

August ja Toini Juntunen (oik.) ja Aino Rönkä ensimmäisenä työpäivänä uudessa Harju-Suksi Oy:n ruokalassa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 2.3.1972.

Pertti Tikkanen oli eräs suksentekijöiksi pyrkineistä. Keskellä näkyy uuden tehtaan julkisivupiirros ja oikealla näytekappale tehtaan tuotteista. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.2.1971.

Puikkarin henkilökunta kukitettuna avajaispäivän kunniaksi. Vasemmalla vahtimestari Pentti Jääskeläinen, Ulla Tarvainen, Raija Kauhanen, Marjatta Paananen, Siiri Matikainen, Toini Saastamoinen ja Anja Kinnunen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa…

Puikkari avattiin 1.7.1970. Takana keskellä ravintoloitsija Siiri Matikainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 2.7.1970.

Rouvat Liisa Leskinen (vas.) ja Aira Pasanen palvelevat asiakkaita grillissä. Autoilija M. Leskinen on avannut grillikioskin Osuuskassan vanhassa toimitalossa. Avauspäivä oli 14.11. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.11.1969.

Kosmetologi Ritva Utriainen avasi liikkeen nimeltä Leila Tenhun taloon vastapäätä puhelinkeskusta. Asiakkaana keskuksenhoitaja Elma Raatikainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 11.7.1969.

Sopimus Keitex Oy:n ja Keiteleen kunnan välillä vaatetustehtaanhallin rakentamisesta syntyy. Istumassa vasemmalta Pekka Ahtola ja kunnanjohtaja Osmo Kärkkäinen, seisomassa vasemmalta Pekka Laine, Yrjö Jääskeläinen, Aarne Saastamoinen ja Tauno…

Hormiset Oy:lle tuleva tehdashalli luovutettiin Keiteleen kunnalle 6.9.1978. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 14.9.1978.

Harju-Suksi Oy muuttui Uksi Oy:ksi. Vasemmalla kunnanjohtaja Osmo Kärkkäinen, johtaja Pekka Häkli, toimitusjohtaja Reino Isotalus ja tuotantopäällikkö Viljo Nuutinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.8.1975.

Harju-Suksi Oy:n vihkiäiset 18.9.1972. Presidentti Urho Kekkonen kirjoittaa nimeään sukseen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.9.1972.

Harju-Suksi Oy:n vihkiäiset 18.9.1972. Presidentti Urho Kekkonen ja toimitusjohtaja Antti Valkonen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.9.1972.

Harju-Suksen rakentaminen. Vasemmalla rakennusmestarit Eino Korhonen ja Sulo Ylöstalo sekä kirvesmiehet Kauko Huuskonen ja Raimo Ruotsalainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.7.1971.

Harju-Suksen tontti. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.7.1971.

Sahatavaran lujuuslajittelukurssi. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.8.1974.

Vaatetustehtaanhallin rakentaminen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 16.11.1972.

Lea Raatikaisen uusittu kukkakauppa 1965.

Keiteleen Esso pian 20v. Hannu Tikkanen ja asiakas Alvi Eevala (oik.) Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.12.1975.

Harju-Suksen vihkiäiset 18.9.1972. Urho Kekkonen ja Antti Valkonen(toimitusjohtaja). Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.9.1972.

1941
Hämeenlinnalainen osakeyhtiö Kotelo perustettiin vuonna 1921. Liikkeen toimitusjohtaja Toivo Kuusela siirtyi osakeyhtiöön Arvi A. Kariston kirjekuoritehtaan johtajan paikalta. Kotelo oy valmisti 1920–1940-luvuilla erilaisia pahvikoteloita mm.…
 
Koneluettavat metatiedot: