Aineistot (yhteensä 33)

  • Aihe on tarkasti "pellot"

1940-luku
Lammi oli maatalousvaltainen pitäjä aina 1970-luvun puoliväliin asti. Vuonna 1910 ammatissa toimivasta lammilaisista 90 prosenttia sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Vuoteen 1970 mennessä tämä osuus oli pudonnut 50 prosenttiin, ja vuonna 1990…

Klaudia Vornasen kaurapelto Näkkiniemessä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 12.9.1974.

1990
Suhteellisen pieni joki muuttuu tulviessaan varsin laajaksi. Kuvissa Nummen silta ja sen lähiympäristö.

1987
Suhteellisen pieni joki paisuu suureksi tulvien aikaan vuosittain.

1991
Kuvia Nousiaisten Nummelta. Kuvattu Vuorenpään kerrostalosta Lemun suuntaan.

1991
Nummen kylää kuvattuna kirjaston rakennustyömaan nosturista Nousiaisten päivien Henrikin markkinoiden aikaan.

1992
Koljolan kylää Nousiaisten hautausmaalta kuvattuna. Keskellä näkyy Kalliopohjan rakennus sekä Kirkonkosken myllyrakennus.

1988
Kuva otettu vanhasta kuvasta v. 1988.

1996 (kaksi kuvaa), 1997
Keskellä näkyvät niin sanotut Sotamiehen sarat, joista aikoinaan jokainen kylän talo omisti osansa sotamiehen ylläpitämistä varten.

Taustalla näkyvä siirtolohkare on Emovaha.

1912
Ensimmäiset asiakirjamaininnat Hovinkartanon (Hofgård) alueesta ovat 1300-luvulta. Alkuperäinen rälssiuudistila perustettiin vuonna 1786. Kartano on ollut mm. Godenhjelm-, Gripenberg-, Leopold-, Engström- ja Furuhjelm-sukujen omistuksessa.…

Kuvassa pidetään taukoa joko perunannostosta tai istutuksesta.
Takarivissä seisovat Terho Kareoja (o.s. Greijula) (oik.) ja Tyyne Greijula (o.s. Helenius). Tyynen edessä seisoo Liisa Kareoja (nyk. Tojkander).

1910
Ihmisiä Naarkoskella, Hyrylän ruispellolla vuonna 1910.

Avainsanat: , , ,

Heinäntekoa Kanteleella, Seppälän pellolla. Kuvat on otettu vuonna 1930.
Ensimmäisestä kuvasta tunnistettu Ida Nieminen (Snell) (4. vas.), Ilmi Nieminen (Joensuu) (5. vas.) ja Johan Nieminen (6. vas.).
Toisessa kuvassa taustalla näkyy niittokone.…

Kuva ihmisistä Koiviston ruispellolla on otettu vuonna 1931.

Arvilan ruispellolla sidotaan lyhteitä. Kuvasta tunnistettu Wiljam Peltonen (vas.).

Kuvassa Reino Perttilä ajaa John Deere-traktoriaan. Kuva otettu 1940-luvulla.

Ihmisiä Kanteleella Nikkilän pellolla n. 1930-luvun alkupuolella. Kuvassa oikealla on Elin Kajalo (o.s. Majander), joka ilmeisesti on tuonut iltapäiväkahvit pellolla työskentelevälle väelle.

Savijoella sijainneen Greijulan talon lehmiä lypsetään. Taustalla näkyy Viljasen talo. Kuva on otettu n. 1920-1930-luvulla. Takana näkyy Lähteenmäki.

Knut Alanko tupakkapellolla (kasvimaalla) Kanteleella.

(Aineiston luovuttaja: Terttu Eskelinen)

1900-luvun alkupuoli
Koljolan kylämaisemaa, vasemmalta: rukoushuone, seppä Vallinin talo sekä Kirkonpiirin koulu. Rakennukset on jo aikoinaan purettu.

1910-luku
Postikorttikuva Lammin kirkonkylästä on otettu Linnamäen rinteeltä joskus 1910-luvulla ennen kansalaissotaa ja kirkonkylän paloa. Kirkon kellotapulista oikealle oleva rakennus on maalari Kyllösen talo. Sen oikealla puolella olevan vaalean talon…

1920-luku
Tyrvännön kappeliseurakunnan kirkko sijaitsi vanhastaan Lepaalla, keskellä kartanon aluetta. Kun tämä kirkko oli päässyt huonoon kuntoon, Tyrväntöön ryhdyttiin 1770-luvulla puuhamaan uutta kirkkoa keskemmälle pitäjää, aluksi Vanajaveden rannan…
 
Koneluettavat metatiedot: