Aineistot (yhteensä 8)

  • Aihe on tarkasti "portaat"

1930-luku
Aulangonvuoren näkötorni ja graniittiset kiviportaat vuoren huipulta alas Karhuluolalle valmistuivat vuonna 1907. Askelmia jyrkkään rinteeseen rakennetussa portaikossa on yhteensä 322, joten pieni levähdystasanne kivisine penkkeineen ja pöytineen oli…

1920-luku
Aulangonvuoren juurelta otetussa kuvassa näkyy vuonna 1907 valmistunut graniittinen portaikko, joka mutkittelee vuoren jyrkkää rinnettä ylös. Portaita on kaikkiaan 322 kappaletta. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy Aulangonvuoren päällä sijainnut…

1920-luku
Maaherra Rehbinder oli jo 1850-luvulla rakennuttanut tien Sairiosta Aulangonjärven rantaan ja aloittanut siellä puiston rakennuttamisen. Puistotyöt jäivät Rehbinderilta kesken, mutta eversti Standertskjöld jatkoi hoidetun puistoalueen rakentamista…

1910-luku
Aulangonvuorelta alas Karhuluolalle laskeutuvat portaat on kuvattu tähän postikorttiin luultavasti melko pian niiden valmistumisen jälkeen vuonna 1907, koska portaiden vierusta on vielä hyvin paljas kaikesta kasvillisuudesta. Myös Karhuluolan…

1930-luku
Toripuisto valmistui Hämeenlinnan kirkon ja Kirkkopuiston edustalle arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitelman mukaisesti 1910-luvun alussa. Puiston keskellä sijaitsevan maljamaisen suihkulähteen paikalla voisi olla paljon näyttävämpikin veistos,…

2019 (viisi kuvaa), 2020 (kaksi kuvaa)
Nousiaisten Alku ja Nousiaisten Susi ovat yhteistyössä talkoilla rakentaneet portaat Miekkavuorelle Rästäsmäen pururadan yhteyteen. Portaiden avajaisia vietettiin keskiviikkona 14.6.2017.

(http://nousiaistensusi.seura.info, 2021)

Portaiden…

1978
Pyhän Henrikin kirkolta johtaa rappuset ja silta yli Hirvijoen, kohden Vanhaa pappilaa.

Torppilaisia kesäretkellä. Kuva otettu todennäköisesti 1930-luvulla. Kuvasta tunnistettu eturivissä olevat Irja Jäppinen (o.s. Heikkilä) (2. vas.) ja Paavo Heikkilä (1. oik.).
 
Koneluettavat metatiedot: