Aineistot (yhteensä 9)

  • Kokoelma: Sairaalat

1920-luku
Talvisessa kuvassa Pitkältäsillalta vasemmalle Keinusaarta kohti näkyvät 1840-luvulla valmistuneet Hämeenlinnan lääninsairaalan empirerakennukset. Kaarisilta Vanajaveden yli oli valmistunut vuonna 1909. Sillan molemmissa reunoissa oli kaksi…

1930-luku
Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema kivinen sairaalarakennus valmistui Keinusaareen kruununmakasiineja vastapäätä vuosina 1841–1844. Uuteen sairaalaan oli suunniteltu peräti 100 sairaansijaa, mutta niitä saatiin lopulta vain 78, joten…

1930-luku
Etelä-Hämeen piirimielisairaalan uudisrakennus valmistui Vanajaan Kankaantaan kylän maille vuonna 1932. Sairaalan suunnittelija oli silloisen sosiaalihallituksen arkkitehti Aulis Kalma, joka piirsi T-kirjaimen muotoisen kolmikerroksisen rakennuksen.…

1920-luku
Valtionarkkitehti C. L. Engelin suunnittelemat Hämeenlinnan lääninsairaalan empiretyyliset rakennukset valmistuivat Keinusaaren rantaan vuosina 1840–1844. Sairaalan sivurakennukset korotettiin 1880-luvulla kaksikerroksisiksi. Myös päärakennusta…

1930-luku
Hämeenlinnan lääninsairaalan päärakennuksen korotus ja laajennus valmistui joulukuussa 1929. Hämeen Sanomat selosti uudistetun sairaalan vihkiäisjuhlaa 10. joulukuuta ja kuvaili uusia tiloja: ”Sairaala on 3-kerroksinen. Sen ensimmäisen ja toisen…

1930-luku
Hämeenlinnan lääninsairaala rakennettiin 1840-luvulla arkkitehti C. L. Engelin piirustusten mukaan. Sivurakennukset korotettiin 1880-luvulla kaksikerroksisiksi. Sairaalan ahtaudesta ja sen monista puutteista valitettiin valtionhallintoon jo ennen…

1900-luku (vuosikymmen)
Valtionarkkitehti C. L. Engelin suunnittelemat Hämeenlinnan lääninsairaalan empiretyyliset rakennukset valmistuivat Keinusaaren rantaan vuosina 1840–1844. Sairaalan sivurakennukset korotettiin 1880-luvulla kaksikerroksisiksi. Myös päärakennusta…

1930-luku
Hämeenlinnan ensimmäinen 12-paikkainen keuhkotautisten hoitola sijaitsi Myllymäessä Hämeenlinnan naisyhdistyksen vuokraamissa tiloissa. Seuraava 20-paikkainen sairaala oli Sairiossa E. A. Talpon suunnittelemassa rakennuksessa, jossa myöhemmin on…

1930-luku
Etelä-Hämeen kuntien yhteinen keuhkotautiparantola rakennettiin Ahvenistonharjulle 1930-luvun alussa. Arkkitehti Toivo Paatelan suunnittelema funktionalistinen parantolarakennus oli huomattavan suuri omana aikanaan, sillä sairaalapaikkoja oli peräti…
 
Koneluettavat metatiedot: