Aineistot (yhteensä 12)

  • Avainsanat: Keinusaari

1900-luku (vuosikymmen)
Viime vuosisadan alun kuvassa Keinusaaren rannassa, Pitkänsillan eteläpuolella on 1800-luvun puolivälissä rakennettu hevosuittolaituri. Pinellan puistosta suurin osa oli vuokrattuna Hämeenlinna verkatehtaalle. Verkatehtaan johtajia varten…

1900-luku (vuosikymmen)
Valtionarkkitehti C. L. Engelin suunnittelemat Hämeenlinnan lääninsairaalan empiretyyliset rakennukset valmistuivat Keinusaaren rantaan vuosina 1840–1844. Sairaalan sivurakennukset korotettiin 1880-luvulla kaksikerroksisiksi. Myös päärakennusta…

1900-luku (vuosikymmen)4
Hämeenlinnan lyseon lehtori E. W. Palander (1845-1914) kuvasi viime vuosisadan alussa näkymän Keinusaaresta kohti kaupungin keskustaa ja kirkkoa. Kuvan oikeassa reunassa näkyy vuonna 1838 rakennetun kruununmakasiinin nurkkaa. Kruununmakasiineja…

1910-luku
Keinusaaressa, Pinellan puiston rannassa oli sairashuoneen taloudenhoitajan J. F. Lampénin 1800-luvun puolivälissä rakentama hevosuittolaituri Pitkänsillan kupeessa. Suurin osa Pinellan puistosta vuokrattiin 1800-luvun lopulla perustetulle…

1900-luku (vuosikymmen)
Suurin osa Pinellan puistosta vuokrattiin 1800-luvun lopulla Verkatehtaalle, joka rakennutti 1900-luvun alussa johtajilleen kaksi huvilaa Keinusaaren rantaan. Kuvassa näkyy vanhempi ja pienempi näistä ns. Pinellan huviloista. Tämä rakennus vaurioitui…

1910-luku
Vanajaveden jäältä otetussa talvisessa kuvassa järven keskustan puoleisella rannalla näkyy vuonna 1902 valmistunut oluttehtailija Schmausserin jugendhuvila. Huvilan arkkitehteinä olivat C. A. Caween ja H. R. Helin. Järven yli johtaa vuonna 1909…

1900-luku (vuosikymmen)
Kirkon tornista itään päin otetussa kuvassa näkyy keskustan rakennusten lisäksi Vanajaveden ylittävä vanha puinen Pitkäsilta. Keinusaaren makasiini- ja sairaalarakennukset jäävät enimmäkseen puiden taakse, mutta oikealla rannassa näkyy vanhempi ns.…

1920-luku
Valtionarkkitehti C. L. Engelin suunnittelemat Hämeenlinnan lääninsairaalan empiretyyliset rakennukset valmistuivat Keinusaaren rantaan vuosina 1840–1844. Sairaalan sivurakennukset korotettiin 1880-luvulla kaksikerroksisiksi. Myös päärakennusta…

1930-luku
Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema kivinen sairaalarakennus valmistui Keinusaareen kruununmakasiineja vastapäätä vuosina 1841–1844. Uuteen sairaalaan oli suunniteltu peräti 100 sairaansijaa, mutta niitä saatiin lopulta vain 78, joten…

Talvinen postikorttikuva on otettu Hämeenlinnan keskustan itälaidalta kohti Keinusaarta. Keinusaaren puolella, lähellä rantaa sijaitsevat Verkatehtaan johtajien asuintalot, ns. Pinellan huvilat. Lähellä siltaa on pyykinpesua varten rakennettu…

1930-luku
Kevättulva on vallannut myös Keinusaaren ja lähes peittänyt Pikkujärven ja Vanajaveden välisen alueen veden alle. Vasemmalla Keinusaaren puoleisella rannalla näkyy kruununmakasiinin kattoa, kaupungin pesuhuone, Verkatehtaan savupiippu ja molemmat…

1930-luku
Pitkänsillan pieleen Keinusaaren puolelle perustettiin kuvernööri Rehbinderin aloitteesta puisto jo 1840-luvulla. Pinella-nimen puisto sai parikymmentä vuotta myöhemmin, kun ravintoloitsija A. Nordin korjautti puistossa olevan vanhan makasiinin…
 
Koneluettavat metatiedot: