Aineisto

Hämeenlinna - Piirimielisairaala

Dublin Core

Nimeke

Hämeenlinna - Piirimielisairaala

Kuvaus

Etelä-Hämeen piirimielisairaalan uudisrakennus valmistui Vanajaan Kankaantaan kylän maille vuonna 1932. Sairaalan suunnittelija oli silloisen sosiaalihallituksen arkkitehti Aulis Kalma, joka piirsi T-kirjaimen muotoisen kolmikerroksisen rakennuksen. Sen lisäksi alueelle tuli kaksikerroksinen lääkärin ja taloudenhoitajan asuintalo sekä suuri ja ajanmukainen saunarakennus. Hattelmalan sairaalana paremmin tunnettu hoitolaitos oli valmistuessaan maan suurin mielisairaala, jossa "potilaiden hoidossa otetaan huomioon kaikki nykyajan viimeisimmät kokemukset." Arkkitehdit Erkki ja Inkeri Linnasalmi suunnittelivat sairaalan 1950-luvulla toteutetun laajennuksen. Silloin alueelle valmistuivat uusi kolmikerroksinen potilasrakennus, hallinto- ja vastaanottorakennus, talous- ja voimakeskus sekä henkilökunnan asuintalot. Sairaalatoiminta Hattelmalassa päättyi 1990-luvun puolivälissä. Nykyään alueen rakennuksissa toimivat Hämeen ammattikorkeakoulu ja teknologiakeskus Innopark.

Luontiajankohta

1930-luku
aikaisintaan 1932

Julkistamisajankohta

2014-12

Kieli

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147199

Provenienssi

Suomalainen kirjakauppa, Hämeenlinna

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm

Kokoelma

Viittaus

“Hämeenlinna - Piirimielisairaala,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 19. huhtikuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134329.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/2f99552502c96b385d687cd57074cb91.jpg

Geolocation