Aineistot (yhteensä 10752)

2001
Teos on taiteilijakirja. Liittyy piirrosnäyttelyyn Kuvataideakatemian galleriassa 9. - 20.5.2001. Taiteilija jakoi näyttelyluetteloa ilmaiseksi kävijöille. Omakustanne, pieni painos. Teoksen kannessa ei ole nimeä, sillä "alussa oli sana", kuten…

Avainsanat:

1891
Keski-Suomi-lehdessä 1891 ilmestynyt Minna Canthin lehtikirjoitus.

1890-luku
Todennäköisesti jo Aulangon puiston rakennusvaiheessa 1880-luvulla rakennettiin myös kuvan Onnentemppeli. Pieni tiilinen punaiseksi maalattu paviljonki nousi kivilohkareista kootun kukkulan laelle. Onnentemppelille noustiin puisia portaita pitkin.…

1920-luku
Kiinalaisvaikutteinen Onnentemppeli Aulangon puistossa on rakennettu tiilistä kivisen kummun päälle. Ikkunoita reunustavat luonnonkivet ja katto on tehty tummista paanuista. Alun perin ikkunoita koristivat lasimaalaukset. Kivikasan toisella puolella…

1920-luku
Onnentemppeliksi nimitetty huvimaja sijaitsee korkean kivikummun päällä melko lähellä Aulangontietä suunnilleen hotellin kohdalla. Onnentemppelin rakennusjankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen uskotaan olevan peräisin Aulangon puiston…

Tossavanlahden ensimmäisiä autoja oli Onni Korhosen (oik.) käpälä-Ford jolla oli ajettu taksiajoa. Toinen oik. Reetta Ihalainen, pikkutyttö Hilkka Nikulainen (?), toinen vas. mahdollisesti meijerin isännöitsijä Jussi Kinahmo. Kuva Matti Laukkanen.…

Kuvia Onni Nurmesta sekä Nurmen saamia kirjeitä. Ensimmäinen paperi on vuodelta 1912, jolloin Nurmi palasi Helsingistä takaisin kotikyläänsä Pukkilan Savijoelle ja perusti sinne sekatavarakaupan. (Käsinkirjoitettu teksti on valokuvan…

Jns:n seutukirjastolle on päätynyt aineistoa Emilia Hällströmiin (1860—1941) liittyen. Oheinen onnittelukirje on löytynyt Emilialle kuuluneen kirjan välistä. Ei ole täyttä varmuutta, onko se nimenomaan Emilialle osoitettu. Emilia oli yksi…

Avainsanat: , ,

1894
Onnittelukortti Minna Canthille 50-vuotisjuhlan kunniaksi Virosta. Kääntöpuolella onnitteluteksti.

1891
Minnan nimipäiväksi kirjoitettu onnitteluruno.Kustaa Killinen oli Kuopion kuuromykkäin koulun opettaja ja kirjailija. Runossa ei ole Killisen nimeä, tekijyys vain ilmaisulla "yhdeltä köyhältä sanan palvelijalta".

Hämeen museon opas vuodelta 1907

1906
”Kukapa ei tahtoisi nähdä koskien laskua ja itsekin niitä alas viilättää. Siksipä olikin sangen tervetullut Kuopion raittiuskokouksessa tehty päätös, että vuoden perästä kokoonnutaan Oulussa vuotuisille juhlille ja kokouspäiville.”

Raittiuden…

1913
Opas suomalaisen viikon näyttelyyn Vaasassa 27. IX - 4. X. 13

Sisältö:
Vaasan Sokeritehdas Osakeyhtiö
Vaasan Puuvillatehdas Osakeyhtiö
Oravaisten Tehdas Osakeyhtiö
Millä me itsemme vaatetamme?
Vaasan Trikootehdas
Vaasan Saippuatehdas…

Opettaja Asko Järvinen on laatinut Sulkavanjärven koulun historiikin 1895-1970. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 3.9.1970.

Viinikkalan koulun pitkäaikaisin opettaja Fanny Dagmar Iscanius (o.s. Lind, myöhemmin Ilkama). 1920-luku(?) Alkuperäinen kuva Marja Rovamo.

Avainsanat: , ,

Torpinkylän kansakoulun oppilaita. Oppilaista on tunnistettu Irja Jäppinen (Heikkilä), toinen rivi alhaalta vasen. Oikealla on opettaja Ivar Salmi. Salmi valittiin Torpin koulun opettajaksi elokuussa 1903. Eläkkeelle hän siirtyi vuonna 1933. Martti…

2014-12-1
Riitta Junttila teki pitkän työuran Ivalon ala-asteella alkuopetuksessa. Koulumaailmassa rajat ovat tärkeitä ja se, että kaikki opettajat noudattavat yhteisiä pelisääntöjä. Rehtorin tuki ja esimiestaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä tulokselliselle…

Artikkeli Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1987

Opettajat 1974-1975. Takarivi vasemmalta Seppo Heikkilä, Veikko Konttinen, Matti Tolonen, Riitta Virtanen, Lea Huhta, Kaarina Saastamoinen, Arvo Jalkanen ja Väinö Jokinen. Alarivissä vasemmalta Lea Metso, Kaija Kärkkäinen, Pentti Nykänen, Marja-Sisko…

1994
Opettaja-lehden numerossa 17/1994 julkaistu artikkeli Keisarin Kalaaseista. Artikkelin kirjoittanut ja kuvannut Antti Henttonen muisteli myöhemmin, kuinka tapasi Kalaaseissa Johannes Virolaisen vieraana olleen Juri Derjabinin. Karjalan kannakselta…

Avainsanat:

Opettajia. Vasemmalta: Rauha Kujala, Aili Laukkanen, nimi ei tiedossa, Meeri Vesterinen, Edit Kahelin, Oili Leinonen, Aila Kervinen, Aune Sederholm ja nimi ei tiedossa. Vuosiluku ei tiedossa.

Avainsanat: , ,

Koulun opettajia: Frede Kumpulainen, Juho Kukko ja hänen morsiamensa Hilma Kukko.

Kirkonkylän koulu kunnantoimiston takana, jossa oli kaksi luokkaa. Vasemmalta: Bertta Harjula, Aili Laukkanen, Lasse Laukkanen ja Silja Toroi. 1949 loppua tai 1950 alkua.

Avainsanat: , ,

Yleissivistävää koulutusta Vaasassa
Oppikoululaitos
Vaasan Suomalainen Lyseo - suomenkielellä suomalaispojille
Vaasan Suomalainen Tyttökoulu - tytöillekin teoriaa
Vaasan Yhteiskoulu
Onkilahden yhteiskoulu - opiskelumahdollisuus suurille…

1979-07-30
Laura Lehtola toimi aluksi isänsä apuna pitämässä kiertokoulua lapsille. Kun tuli tieto alkavasta seminaarikurssista hän päätti lähteä opiskelemaan.  Monien vaiheiden ja opiskelujen jälkeen Laura omistautui kiertokoulun opettajan työlle. Työ oli…

1995
Sisältää kirjan sivut 92-182. Ensimmäinen osa osoitteessa http://digi.kirjastot.fi/items/show/123027

Avainsanat:

Keiteleen keskikoulun taksvärkki. Teinit Kaija Utriainen (vas.) ja Lea Tikkanen auttamassa talonmies Manu Leskistä lehtien haravoinnissa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 20.10.1967.

Oppilaiden vanhempia neuvottelukokouksessa, jossa pohdittiin yhdeksännen luokan saamismahdollisuutta kansakouluun. Pielaveden ja Keiteleen sanomissa 10.10.1969.

Oppilaita 1950-luvulla kunnantoimiston takana olevassa koulussa. Kuvan taakse kirjoitettu: Ovenpielessä lavuaari vesiämpäreineen, juomamukit ja käsipyyhe. Uunin ja kaapin välissä polttopuut kuivumassa. Takana opettaja Bertta Harjula ja hänen…

Ala-asteen oppilaita itsenäisyysjuhlassa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 8.12.1977.

Kunnallisen keskikoulun oppilaita menossa kaikkien koulujen päätösjumalanpalvelukseen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 6.6.1969.

Keiteleen koulujen oppilaat saapuivat syyskauden alkajaisiksi jumalanpalvelukseen kirkkoon. Pahkamäen kansakoulun 1-3 luokkien oppilaat kävivät opettajansa Helka Nuorevan ohjaamina sankarihaudoilla. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 8.9.1967.

Kirkonkylän(?) koulun oppilaita sota-aikana. Kalervo Hortamo opettajana 1939-40 ja 1942-60. Sirkka Hortamo 1942-60 Pahkamäellä. Kuvaaja ei tiedossa.

Kansalaiskoulun 7 A-luokan oppilaat tutustuivat kunnan toimitaloon. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.2.1971.

Vuosi 1931. Opettajia olivat Frede Kumpulainen ja Kukon pariskunta. Oppilaat: Artturi Pellikka, Toini Jäntti, Hilja Nuutinen, Linda Paananen, Helli Laukkanen, Maija Räisänen, Toini Nuutinen(?) Hanna Nuutinen, Airi Pellikka, Hilkka Laukkanen, Aune…

Vuosi n. 1932(?) Elsa Reininsalo, Niilo Myyryläinen, Irja Pellikka, Erkki Simonen, Rauha Pitkänen, Eino Markkanen, Teuvo Nuutinen, Antti Reininsalo, Hilja Nuutinen ja Tauno Pitkänen. Kuvaaja ei tiedossa.

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 2003
 
Koneluettavat metatiedot: