Aineistot (yhteensä 19)

  • Avainsanat: Pitkäsilta

1900-luku (vuosikymmen)
Vanajaveden yli Keinusaaresta keskustaan vei vielä 1900-luvun alkuvuosina puinen Pitkäsilta. Vanha silta oli valmistunut vuonna 1878 ja sillan kupeessa Pinellan rannassa näkyvä hevosuittolaituri 1850-luvulla. Sillan tuleva purku on jo kortin…

1900-luku (vuosikymmen)
"Eikö tämä ole kaunein maisemakortti H:linnan ympäristöltä?" kysyy postikortin lähettäjä vuonna 1908. Vuonna 1878 valmistunut Hämeenlinnan vanha puinen Pitkäsilta on tässä kuvassa vielä paikallaan. Vanha silta oli myös kaupungin nuorison…

1904
Vanhin tunnettu silta Vanajaveden yli sijaitsi 1600-luvulla linnan pohjoispuolella, suunnilleen nykyisen rautatiesillan kohdalla. Seuraava silta rakennettiin linnan ja Hätilänniemen välille 1740-luvulla. Ensimmäinen silta nykyiselle siltapaikalle…

1929
Uusi silta Vanajaveden yli keskustasta Keinusaareen valmistui marraskuussa 1909. Vanha puinen Pitkäsilta ei enää kestänyt lisääntynyttä liikennettä, joten tilalle rakennettiin uusi rautainen kaarisilta, jonka osat tilattiin Saksasta. Silta oli ainoa…

1929
Talvisena päivänä 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa Hämeenlinnan Pitkälläsillalla on liikkeellä vain hevosajoneuvoja eikä ruuhkasta ole tietoakaan. Liikenne sillalla kuitenkin vilkastui koko ajan mm. autoistumisen myötä, ja silta tuntui…

1910-luku
Uusi silta Vanajaveden yli keskustasta Keinusaareen avattiin juhlallisesti liikenteelle 15. marraskuuta 1909. Sillan piirustukset laati insinööri Karl Lindberg, joka oli aikansa merkittävimpiä terässiltojen asiantuntijoita Suomessa. Uusi silta oli…

1910-luku
Vanajaveden jäältä otetussa talvisessa kuvassa järven keskustan puoleisella rannalla näkyy vuonna 1902 valmistunut oluttehtailija Schmausserin jugendhuvila. Huvilan arkkitehteinä olivat C. A. Caween ja H. R. Helin. Järven yli johtaa vuonna 1909…

1900-luku (vuosikymmen)
Vanajaveden yli johtava Hämeenlinnan vanha Pitkäsilta oli käytössä vuosina 1878–1909. Pitkäsilta edusti perinteistä puurakentamistapaa tukiansaineen. Pian rakentamisen jälkeen 1880-luvulla puusillan kestävyys alkoi herättää suuria epäilyksiä.…

1900-luku (vuosikymmen)
Kirkon tornista itään päin otetussa kuvassa näkyy keskustan rakennusten lisäksi Vanajaveden ylittävä vanha puinen Pitkäsilta. Keinusaaren makasiini- ja sairaalarakennukset jäävät enimmäkseen puiden taakse, mutta oikealla rannassa näkyy vanhempi ns.…

1900-luku (vuosikymmen)
Keinusaaren rannasta otetussa kuvassa erottuvat Hämeenlinnan keskustan maamerkkeinä kirkontorni ja lyseorakennus. Vanajaveden yli kuljetaan vielä puurakenteista Pitkääsiltaa pitkin. Uusi silta tälle paikalle rakennettiin vuonna 1909. Rantakadun…

1900-luku (vuosikymmen)
1900-luvun alun postikortissa on kuvattuna Vanajaveden ylittävä vanha puinen Pitkäsilta, joka purettiin vuonna 1909. Keinusaaren puolelta otetussa valokuvassa häämöttää kirkon torni kaupungin keskustassa. Raastuvankadun varrella näkyy myös ympäröiviä…

1910-luku
Väritetyssä 1910-luvun kortissa Vanajaveden ylittävä puinen Pitkäsilta on jo korvattu teräsrakenteisella uudella sillalla. Uusi silta avattiin käyttöön 15.11.1909. Vanhaa puusiltaa kehuttiin yleisesti kauniiksi, mutta rautasiltaa monet kaupunkilaiset…

1920-luku
Talvisessa kuvassa Pitkältäsillalta vasemmalle Keinusaarta kohti näkyvät 1840-luvulla valmistuneet Hämeenlinnan lääninsairaalan empirerakennukset. Kaarisilta Vanajaveden yli oli valmistunut vuonna 1909. Sillan molemmissa reunoissa oli kaksi…

1930-luku
Keinusaareen 1840-luvulla valmistuneen Hämeenlinnan lääninsairaalan päärakennuksen laajennus ja korotus kolmikerroksiseksi on tässä kuvassa jo valmistunut. Uudistetun sairaalan vihkiäisiä vietettiin joulukuussa 1929. Vuonna 1909 valmistuneesta…

1936
Talvisessa postikorttikuvassa 1930-luvulta on näkymä Rantapuistosta kohti Vanajaveden ylittävää Pitkääsiltaa. Laivaranta on hiljentynyt talveksi, ja lumi peittää satamakonttorin kojuja koristavat tornit. Satamakonttorin ja vesimyymälän sisältävä…

viimeistään 1927
Tämän postikortin kuva on myös vuonna 1927 ilmestyneen Hämeenlinnan matkailuoppaan kuvituksena. Teoksen kirjoittaja A. Th. Böök kuvailee kaupungin vuonna 1909 valmistunutta siltaa näin: "Kiistalan kaupunginosan yhdistää muuhun kaupunkiin Vanajaveden…

1920-luku
Sotilaat marssivat soittokunta etunenässä Hämeenlinnan Pitkäsiltaa pitkin luultavasti kohti jotakin kaupungin torilla pidettävää juhlaa tai katselmusta. Taustalla näkyy E. J. Laakson verhoilu- ja huonekaluliike Raatihuoneenkadun alkupäässä. Kariston…

1910-luku
Hämeenlinnan vanha puinen Pitkäsilta korvattiin kuvassa näkyvällä uudella rautarakenteisella kaarisillalla vuonna 1909. Taustalla Keinusaaren puolella on Hämeenlinnan lääninsairaalan rakennuksia. Uuden sillan avajaisjuhlallisuuksista kertoi…

1934
Hämeen heimoliitto järjesti 16.-17. kesäkuuta 1934 Hämeen heimojuhlat Hämeenlinnassa. Koristeellinen portti toivotti juhlaväen tervetulleeksi Pitkänsillan Keinusaaren puoleisessa päässä. Myös Heimojuhlien ohjelmalehtinen vuodelta 1934 on digitoituna…
 
Koneluettavat metatiedot: