Aineisto

Hämeenlinnan kirjasto

Dublin Core

Tekijä

Nimeke

Hämeenlinnan kirjasto

Kuvaus

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston toiminta uudessa komeassa kirjastotalossa alkoi vilkkaana heti vihkiäisten jälkeen joulukuussa 1924. Lainoja oli keskimäärin sata päivässä, mikä oli entiseen verrattuna huippulukema. Lainausosasto oli kuitenkin päivittäin auki vain kolme tuntia iltaisin klo 17–20. Lasten tilanne oli vielä huonompi, he pääsivät lainaamaan vain kolmena päivänä viikossa klo 16–17. Lehtienlukusali sen sijaan oli avoinna joka päivä klo 13–19.30. Kesäisin aukioloaikoja supistettiin vielä tästäkin. Kaupunginkirjaston aukioloajat pysyivät suurin piirtein samanlaisina aina 1940-luvun puoliväliin asti, vain lastenosaston aukioloaikaan tuli pientä lisäystä 1930-luvun lopulta lähtien. Kuvassa näkyy kirjaston takana osa puista empirerakennusta, jonka rakennutti lääninmaanmittari, kapteeni Herman Otto Gylling Hämeenlinnan palon jälkeen vuonna 1832. Myöhemmin talo on tunnettu Puntilan talona.

Luontiajankohta

1920-luku
aikaisintaan 1924

Julkistamisajankohta

2015-04

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147452

Provenienssi

Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (Matti Parkkosen yksityiskokoelma)

Formaatti

Kuva/JPEG

Mittasuhteet

1 postikortti, pysty, 14 x 9 cm

Viittaus

Rytkönen, Enok, “Hämeenlinnan kirjasto,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 21. joulukuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/134530.
 

Tiedostot

https://digi.kirjastot.fi/files/repository/833a6c770e2d9c56a81976a4bf10a72b.jpg

Geolocation