Kaltimon vanha kanava rakennettiin osana Pielisjoen kanavointihanketta. Kanavointityön toteuttajaksi määrättiin insinöörikapteeni Berndt Höök. Kanavan rakentaminen aloitettiin kesäkuussa 1876 ja se avattiin heinäkuussa 1879. Kanavauoma erotettiin…
Katunäkymä Silta- ja Rantakadun kulmasta 1940-luvulta. Kuvassa oikealla näkyy kaupungintalo, vieressä Tie- ja vesihallituksen varikko. Varikon takana näkyy ns. kanavakoulu. Pielisjoen toisella puolella näkyy 1937 valmistunut PKO:n toimitalo.
Kuva on otettu luterilaisen kirkon mäeltä Kirkkokadun päästä. Etualalla kulkee Papinkatu. Puut istutettiin Kirkkokadun varteen vuonna 1887. Niiden tehtävä oli toimia palomuurina ja estää mahdollista tulipaloa levittäytymästä koko kaupunkiin.…
Postikortin kuvan on otettu Joensuun luterilaisen kirkon tornista. Vasemmalla kulkee puiden reunustama Kirkkokatu. Sen toisessa päässä sijaitsee Joensuun ortodoksinen kirkko.
Koitajoki (ven. Койтайоки) on Vuoksen vesistön latvavesiin kuuluva noin 200 kilometrin pituinen erämainen joki, joka virtaa sekä Suomen että Venäjän alueilla Suomen ja Venäjän rajan kummankin puolen. Koitajoki alkaa Venäjän puolelta pienistä…
PKO:n uusi viisikerroksinen liiketalo valmistui sota-ajasta huolimatta vuonna 1942 Siltakatu 8:aan. Taloon sijoitettiin viisi osastomyymälää, konttori, keskusvarasto, I luokan ravintola ja 36 huonetta käsittävä hotelli. Hotelli avattiin kesäkuussa…
Herman ja Hellä Björklundin vuonna 1916 perustama Rauta-Aitta sijaitsi Tori- ja Koskikatujen kulmassa, nykyisen Carelicumin talon paikalla. Talon rakennutti Ivan Kononoff. Heikki Pääkkönen perusti siihen jo vuonna 1895 ensimmäisen rautakaupan.…
Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.

Valamon luostari on Venäjän ortodoksisen kirkon luostari Valamon saarella Laatokan järven pohjoisosassa Karjalan tasavallan Sortavalan piirissä. Nykyään siitä puhutaan Suomessa vanhana Valamon luostarina.