Aineistot (yhteensä 10746)

1907
Listaus Turun kansankirjaston suomenkielisen osaston lainaajista vuodelta 1907. Käsikirjoitus.

1889
Innehåller annonser och fotografier. Sisältää mainoksia ja valokuvia Turun kaupungista.

1893
Teatrets repertoar. Teatterin ohjelmisto. Ruotsinkielisiä ja suomenkielisiä näytelmiä.

Avainsanat:

1893
Yhdistyksen säännöt on sekä suomeksi että ruotsiksi.

1967
Esiintyjinä Tapio Rautavaara, Ismo Kallio, Topmost, Martti Innanen, Helena Siltala, Anssi Jalonen, Rolf Kronqvistin ja Kari Virran orkesterit.

1967
Ottelijoina Pekka Kokkonen ja Kurt Mattson. Lisäksi esiintyy Dallape, solistina Mikko Järvinen.

Keskellä konttoripäällikkö Inkeri Lehto

Suomen Kiviteollisuus aloitti toimintansa v.1900 Uudessakaupungissa. Sillä oli kolme kivenkuljetusalusta, Sten, Sten II ja Balmoral.

Kuva Vehmaan Puskinmäestä, jossa graniitti oli erittäin punaista. Granit otti sieltä ns. Hitlerin kiveä. Louhinta siellä lopetettiin 1960-luvulla, Kuvassa myös Allan Lundenin omistama Ford.

Auto on Aksel Hietakarin Dodge Brothers vm. 1928. Autossa oli takanakin vain kaksi pyörää, renkaat joutuivat kovalle koetukselle, kun ajettiin ylisuuria kuormia.

Lehdon Kivilliikkeen Benz-auto 1920-luvulla Vehmaan Vinkkilän asemalla. Vaihdetanko on auton ulkopuolella. Takana ei ole jousitusta ja renkaat ovat täyskumiset.

Avainsanat: ,

Seisakkeella oli oma sivuraide

Avainsanat:

Taustalla näkyy Lehdon päärakennus, joka tuotiin Terijoelta.

Avainsanat: ,

Saksalaiset tilasivat toisen maailmansodan aikaan graniittia toimitettavaksi Berliiniin Hitlerin suunnittelemaan voitonpalatsiin. Kun sota päättyi Saksan tappioon, saksalainen omaisuus piti rauhansopimuksen mukaan luovuttaa Neuvostoliitolle, niin…

Avainsanat:

1964
Kuvassa tasavallan presidentti Urho Kekkonen, toimitusjohtaja Hugo Lehto, Maaherra Esko Kulovaara, konttoripäällikkö Inkeri Lehto

Avainsanat:

1938
Kuva otettu Vehmaan Vinkkilässä 1938

Avainsanat:

1916
Suomen ja Euroopan ensimmäinen naiseläinlääkäri Agnes Sjöberg (15.11.1888 Kauhajoki – 21.8.1964 Seinäjoki) toimi Someron kunnaneläinlääkärinä 1918-1920.
Kuvan lahjoittaja: Helena Hannila.

Avainsanat:

1925
Pitkäjärveläiset Kalle ja Alma Ruoho ja heidän poikansa Pentti Ruoho kuljettivat Kultelasta Roosin kaaleja ja Turusta lasi- ja posliinitavaraa. Kuva otettu Pitkäjärvellä Kökkön talon lähellä. (Kertoja: Voitto Ollonqvist).
Kuvan lahjoittaja: Olavi…

1907
Rakennus oikealla meijerin toimisto sekä isännöitsijän, meijerskan ym. henkilökunnan asunto. Kuvan lahjoittaja: Väinö Hakala.


 
Koneluettavat metatiedot: