Aineistot (yhteensä 10734)

Metsänhoitaja Aki Castren oli omapäinen eikä kuunnellut toisten ohjeita. Piittaamattomuus aiheutti metsänhoitajalle mm. vakavan vilustumisen Tenolla ja Ilkiävaaran savottatyömaan työnjohdon menettämisen. 

Akankangas Kulvemäeltä. Vuosiluku ei tiedossa.

1908
Jyväskylän kuorma- ja pika-ajurien taksat 1908.

Svante Kangas kertoo Kessin savotasta ja elämästä siellä 1933-1934. Puut kaadettiin sydäntalven aikaan aamuvarhaisella lampun valossa. Svante liikkui alueella porolla. Hän saikin tehtyä Lapinkuulun ojuksen eli hyvän ajoporon kaupat poliisi Alelan…

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1998

1886
Excelsior 1887 -kalenterissa (ilmestyi v. 1888) julkaistu Minna Canthin kirjoitelma otsikolla "Ajatelmia". Canthin nimi on mainittu vain kalenterin sisällysluettelossa (s. 67).

1817
Jaakko Juteinin Ajan wiete elli Moninainen runokokous ilmestyi vuonna 1817 Viipurissa. Ajan wiete sisältää pilkka- ja leikkilaulujen lisäksi muutamia lyyrisempiäkin runoja, esim. kauniin rakkausrunon Pojan laulu tytöllensä. Juteinin sydäntä lähellä…

AIV-rehun tekoa aloiteltiin Ypykälläkin 1930-luvulla. Tornia korotettiin sitä mukaa, kun se täyttyi. Taustalla näkyy Mustikkamäki. Kuva Aarne Huttunen.

1950-luku
Aitta tai riihi (1_2 Honkajoki). Hirsirakenteinen ja pärekattoinen rakennus, jossa matala ovi ja päädyn yläosassa pieni ilmaluukku. Rakennuksen sivuseinällä joitakin työkaluja. Kuvasta ei tarkempia tietoja. 1950-l. alkup.

1950-luku
Aitta sisäpuolelta (1_10 Honkajoki). Näkymä aitan perälle, jossa hyllyillä astioita, mm. leilejä. Kuvan yläosassa näkyy kattorakenteita. Kuvasta ei tarkempia tietoja.

1950-luku
Aitta (1_29 Honkajoki). Hirsirakenteinen, sivulta lautavuorattu. Aitan alla lautavarasto. Kuvasta ei tarkempia tietoja.

1950-luku
Aitta (1_24 Honkajoki). Hirsirakenteinen, kuvattu takapuolelta. Todennäköisesti kuvan 1_23 aitta eri kuvakulmasta. Kuvasta ei tarkempia tietoja.

1950-luku
Aitta (1_23 Honkajoki). Hirsirakenteinen aittarakennus korkealla perustuksella. Edessä kiviset rappuset. Etualalla kulkee tie. "Pohjoisen porstuas, Hämeen hännillä" -teoksen mukaan rakennus on Kalliomäen aitta Katkonkylässä. Katso myös 1_24 ja 1_25.…

1997
Teos on taiteilijakirja. Teos on kääritty vauvan sideharsovaippaan. Irtokansien sisällä päiväkirjan muotoon mustekynällä käsin kirjoitettu kuvaus taiteilijan lapsen ensimmäisestä vuodesta. Uniikkikappale.

Avainsanat:

Artikkeli Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1989

Äitileiriläiset yhteiskuvassa vanhan pappilan pihassa. Edessä vasemmalta Anni Savolainen, Olga Herskoi, Lyyli Mökkönen, Bertta Jauhiainen ja Hilja Laulainen. Takana vasemmalta Erkki(?) Eronen, Linda Jeronen, Aino Jäntti, Aino Kekkonen, Hanna Nuutinen…

Seurakunnan järjestämä äitileiri, joka aloitettiin lipunnostolla ja virrellä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 17.6.1966.

Äitienpäivävieraita Kummulla 1925-1930. Kuvaaja ei tiedossa.

Äitienpäivävieraita: Elsa Leinonen, Hilkka Rahikainen, Leena Paananen, Hilda Hänninen, Sylvi Heinoja, Elisabet Ikäläinen, Terttu Nuutinen, Marja-Leena Huuskonen, Helvi Kortelainen, Valma Nuutinen, Silja Eevala, Iida Pakarinen, Martta Myyryläinen,…

Kuvat esittävät Kanteleen seurantalolla pidettyjä, nuorisoseuran järjestämiä äitienpäiväjuhlia.
Kolmannesta kuvasta on tunnistettu Ilmari Siltala (vas., ikkunassa) ja Reino Nuuttila (vas., terassilla).

Äitienpäivänä Kulvemäen koulun kellarin katolla n. 1925-1926. Kuvaaja ei tiedossa.

Tytöt ilahduttivat äitejä äitienpäiväjuhlassa laulullaan. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 19.5.1967.

Sulkavanjärven koulun kolmannen luokan tytöt lausuivat Kantelettaresta äitienpäiväjuhlassa. Vasemmalla Paula Räisänen, Virpi Jääskeläinen, Sirkka Jauhiainen ja Mervi Tikkanen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.5.1966.

Keiteleen äitejä kirkonkylän kansakoulun äitienpäiväjuhlassa. Vasemmalta Arvo Jalkanen ja Aili Laukkanen. Oikealta Enni Huttunen, Lea Raatikainen, Iida Ihalainen, Vilma Keränen ja Armi Laukkanen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 14.5.1965.

Ensimmäiset uudella Vuonamon koululla järjestetyt äitienpäivät vuonna 1937. Äidit vas. Riikka Laukkanen, Serafia Huttunen, Eeva Jauhiainen, Anna Sohvi Tarvainen, Maria Jauhiainen, Liinu Jauhiainen ja Veera Jääskeläinen. Seuraava rivi vas. Martta…

Äitienpäiviä järjestettiin talkoilla kyläläisten voimin. Viinikkalan koululla tarjoilijoiksi olivat päässeet eturivin Mooses Tossavainen, Veikko Saastamoinen, Pauli Kukkonen ja Arvi Koskinen, lisäksi kuvassa eturivissä Kari ja Veli Humalamäki,…

Äitienpäivän osanottajat Sulkavanjärven koululla 1920-30 luvulla. Kuvaaja ei tiedossa.
 
Koneluettavat metatiedot: