Aineistot (yhteensä 10734)

2002
Teos on taiteilijakirja. Liittyy With love -projektiin, itsenäinen kolmas osa. Sisältönä taiteilijoiden keskusteluja pääkallojen merkityksestä eri kulttuureissa ja niiden taiteessa. Julkaistu Kari Kenetillä 2002 pidetyn näyttelyn yhteydessä.

Avainsanat:

1999
Teos on taiteilijakirja. Ismo Kajander vietti juhlavuottaan 1999 neljän näyttelyn sarjalla. Portfolioon on koottu näyttelyihin liittyvät postikortit sekä projektin esittelyteksti "Vuosituhanten vaihde".

Avainsanat:

1994
Teos on taiteilijakirja. Kirjan lehtiä on tarkoitus selata nopeasti, jolloin muodostuu "liikkuvia" kuvia. Nimiösivun kääntöpuolella: Sattuma, sivellin, muste ja paperi = Chance, brush, ink and paper.

Avainsanat:

2014
Teos on taiteilijakirja. Pienen teoksen läpikuultavilla sivuilla leikitellään vanhanaikaisella kirjoituskoneella kirjoitetulla sanalla: t Ím. Uniikkiteos, taiteilijan signeeraama.

2007
Teos on taiteilijakirja, "pläräri". Kirjan lehtiä on tarkoitus selata nopeasti, jolloin muodostuu liikkuvia kuvia, lehtiä voi selata sekä oikeaan että vasempaan suuntaan. Mustavalkoisten valokuvien kohteena on nuori nainen. Teos perustuu…

2010
Teos on taiteilijakirja. Teos sisältää kokoelman sekatekniikalla tehtyjä piirustuksia. Toimittanut André Lemos. Teoksen nimi on otettu runoilija Walt Whitmanilta. Kustantanut: Opuntia Books. Rajattu painos, 100 kpl.

Avainsanat:

2012
Teos on taiteilijakirja. Tekstittömät sivut, suurikokoisia värivalokuvia. Käsitetaidetta.

Avainsanat:

2014
Teos on taiteilijakirja. Tekstittömät sivut, suurikokoisia värivalokuvia. Käsitetaidetta. Concept and images by Maurizio Cattelan and Pierpaolo Ferrari.

Avainsanat:

Teos on taiteilijakirja. Tekstittömät sivut, suurikokoisia värivalokuvia. - Käsitetaidetta. Concept and images by Maurizio Cattelan and Pierpaolo Ferrari.

Avainsanat:

1984
Teos on taiteilijakirja. Teos on tehty Maaria Wirkkalan toiseen näyttelyyn. Teoksen sivuille on liimattu kuvia ja mm. ruusun terälehtiä.

Avainsanat:

2003
Teos on taiteilijakirja. Taiteilijan itse sitoma teos mustassa kotelossa. Teoksen pääväri on musta. Lumppupaperille kuparilta vedostetut kuviot; etsaus, väritelaus. Itse tehdyt ja värjätyt paperit. - Paperissa ja vedosviivoissa helmiäisjauhetta…

Avainsanat:

1974
Teos on taiteilijakirja. Sisältää piirroksia, joiden mallina on ollut Outi Heiskanen.

Avainsanat:

2016
Teos on taiteilijakirja. The quest is to document in an artist-book a work-in-project that combines image and text. This book describes how a visual artist and composer who spends her free time in dance schools and keeps record of the dancers’…

Avainsanat:

1997
Teos on taiteilijakirja. Teos koostuu yhdeksästä valokuvasta, aiheina puut. Kuvien takana aforistisia tekstejä. Valokuvat kansion sisällä, kansion värit musta ja kulta.

Avainsanat:

2003
Teos on taiteilijakirja. Taiteilijaryhmä Iconoclast (myöh. IC-98): Patrik Söderlund & Visa Suonpää.

Avainsanat:

2000
Teos on taiteilijakirja. Teoksen pohjana on Viitasaaren kirjastosta poistettu kirja ja ideana taiteilijan sanoin "ruostuminen". Teoksen muoto on avattu kirja. Pinnalla on rautapölyä, liimaa ja mikropiirejä. Vallitseva väri on ruosteenruskea.…

Avainsanat:

2001
Teos on taiteilijakirja. Teos on kuvakirja "katoavasta" veistotaiteesta. Kirjan sivut luovat kolmiulotteisen illuusion mm. sivuille liimattujen kumilenkkien ja esiin ponnahtavien osien kautta.

Avainsanat:

1999
Teos on taiteilijakirja. Teos muistuttaa vanhaa kirjaa, joka on hapertunut ja kellastunut. Pinnassa kaksi prässättyä tulppaaninlehteä. Sidottu langalla, tukiharso. Paperia käsitelty eri menetelmin, mm. värjätty teellä. Uniikkikappale.

Avainsanat:

1985
Teos on taiteilijakirja ja portfolio. Teos koostuu sirkusaiheisista kuvista. Valokuvat kansion sisällä, kansion värit tummansinininen, musta ja valkoinen. Signeerattu kpl.

2002
Teos on taiteilijakirja. Teoksen muoto on avattava kirja mutta kirjan lehtiä ei voi selata. Sekatekniikka. Teoksen materiaalina mm. lehdistä leikattuja kuvia, aiheena syyskuun 11. 2001. - Sisällä punainen puun lehti syvennyksessä. Etukanteen…

Avainsanat:

1999
Teos on taiteilijakirja. Mustalla kankaalla päällystetty kansio, joka solmitaan kiinni mustin kangasnauhoin. Kansion sisällä vanhoja nuottipapereita, joissa on musteella tehtyjä kuvioita ja lyijykynällä sekä ohuella musteella kaunokirjoituksella…

Avainsanat:

1974
Teos on taiteilijakirja. Esipuhe tanskaksi ja englanniksi.

Avainsanat:

2014
Teos on taiteilijakirja. Valokuvateos, aiheena Laatokan Karjala. Käsinsidottu Elovaaran Kirjansitomossa Helsingissä. Rajattu painos, 15 kpl.

Avainsanat:

2004
Teos on taiteilijakirja. Kotelon sisällä 26 arkistokorttia, joiden yläreunaan on kiinnitetty aakkoset. Kortteihin on kirjoitettu runoja ja liimattu kuvia, mm. vanhoja valokuvia. Tekstit on kirjoitettu kirjoituskoneella japaninpaperille. Osa…

Avainsanat:

1994
Teos on taiteilijakirja. Teos liittyy kansainväliseen Peacedream-projektiin, jonka tuloksena on syntynyt 1000 kappaleen painos tätä teosta. Projektiin on osallistunut erimaalaisia taiteilijoita, jotka ovat kukin lähettäneet 100 kpl A5-kokoista…

Avainsanat:

2001
Teos on taiteilijakirja. Teos on käsin painettu ja sidottu. - Uniikkikappale. Valmistettu Taideteollisen korkeakoulun graafisen suunnittelun laitoksen järjestämällä taiteilijakirjakurssilla keväällä 2001, ohjaajana Tizzi Fib.

Avainsanat:

2011
Teos on taiteilijakirja. Käsitelty vanha kirja (Gabriel Faure: Rome. Grenoble: Editions J. Rey, 1926). Teos esittelee antiikin Rooman taideteoksia ja historiallisia rakennuksia. Teoksen ruskeasävyisiä kuvia on siellä täällä osittain peitetty…

Avainsanat:

2001
Teos on taiteilijakirja. Teos on kirjan muotoinen veistos, punasavea. Pinnalla reliefinä repeävä sydän. Näyttelystä "Savikirjoja" Laterna Magicassa 2002. Uniikkikappale.

Avainsanat:

2002
Teos on taiteilijakirja. Signeerattu uniikkikappale AP.

Avainsanat:

1981
Teos on taiteilijakirja. Teos on muodoltaaan haitarikirja.

Avainsanat:

1986
Teos on taiteilijakirja. Tämä kirja on julkaistu kuvanveistäjä Richard Nonas'in näyttelyn yhteydessä syyskuussa 1986. Näyttely pidettiin Anders Tornberg -galleriassa, Lundissa, Ruotsissa. - Kirja on julkaistu 500 kappaleen painoksena, joista 50…

Avainsanat:

1999
Teos on taiteilijakirja. - Kannessa nimeke myös: Vakuutusmiehen poika

Avainsanat:

2006
Teos on taiteilijakirja. Ruskealla uusiopaperilla sinistä tekstiä ja sinisiä kukkaornamentteja. Liittyy samannimiseen näyttelyyn Galleria Katariinassa 8.11. - 26.11.2006.

Avainsanat:

2006
Teos on taiteilijakirja. Maalausalustaksi käsitellyn, avoimen kirjan pinnalle on kuvattu "suomi-symboleita", mm. Suomen lippu, haitarinsoittaja, viinapullo. Sekatekniikka, materiaalina vanha kirja, painokuvia, lakattu maali. Tekijän signeeraama,…

Avainsanat:

2021
Teos on taiteilijakirja. Käärömuotoinen kirjateos, joka koostuu valokuvataiteilija Martti Jämsän yhdeksän valokuvan sarjasta ja runoilija Kaija Rantakarin säemuotoisesta tekstistä. Pakattu sylinterin muotoiseen pahviputkeen, suojakääreenä ruskea…

Avainsanat:

1982
Teos on taiteilijakirja. Visuaalinen ja tekstuaalinen "nuottijulkaisu". 28 kuvallista variaatiota, joiden lähtökohtana alaston naisvartalo.

Avainsanat:

2000
Teos on taiteilijakirja. - Teos on käsin painettu ja sidottu. Nimiösivulla muovitasku, jossa kolme paperinukkea.

Avainsanat:

2002
Teos on taiteilijakirja. - Teos koostuu sametilla päällystetystä kotelosta, jonka sisällä kuusi naista esittävää valokuvaa. Valokuvat taiteilijan itse vedostamat. - Uniikkikappale.

Avainsanat:

2017
Teos on taiteilijakirja. Kirkkaassa, pienessä ja kannellisessa muovipurkissa vihreä, sylinterin muotoinen esine, jonka päällä yksittäisiä englanninkielisiä sanoja. Teos on osa sarjaa Pushpin & Poetry (volume 25). Numeroitu kpl (5/10).

Avainsanat:

1997
Teos on taiteilijakirja. Sivuille on liimattu 7 mustavalkokuvaa pienen pojan kesäpäivästä.

Avainsanat:

1967
Teos on taiteilijakirja. Verket är en konstnärsbok. Kirjan lehdillä mustia kuvioita, jotka osittain peittävät Verner von Heidenstamin runotekstit. Svarta mönster täcker delvis Verner von Heidenstams dikter.

Avainsanat:

2013
Teos on taiteilijakirja. A collection of abstract compositions, created with textures made on photocopiers. Hypothesis as to what image might be are given. Signed and numbered edition 35/100.

Avainsanat:

1973
Teos on taiteilijakirja.

Avainsanat:

1996
Teos on taiteilijakirja. Teos on näyttelyluettelo ja sisältää tekstiä ja kuvia taideteoksista.

Avainsanat:

1988
Teos on taiteilijakirja. Teos on ihmisen korvan muotoiseksi leikattu ja sen vanerikannet on maalattu kirkkaan oranssilla, punaisella, vihreällä ja keltaisella värillä. Kansien sisällä kirja "Van Gogh" by René Huyghe. Teos on tarkoitettu katsottavaksi…

1989
Teos on taiteilijakirja. Offsetpainettu kirja, jossa 14 valokuvaa matkustajista Montrealin busseissa ja metrossa.

Avainsanat:

1995
Teos on taiteilijakirja. Haitarikirja. Sen on sitonut Kalevi Tainio. Sivuilla kuvattu sipulikukan elämää nupusta kuihtumiseen ja uudestaan nupuksi. Tekniikka: viivasyövytys ja akvarelli. Etukannessa sininen kukkamainen akvarelli, takakannen…

Avainsanat:

1998
Teos on taiteilijakirja. - Paperitaitoksen sisällä origami sekä 8-sivuinen venäjänkielinen teksti. Kiinnitetty langalla ja kahdella "pakettinappulalla". - 20 numeroitua kappaletta.

Avainsanat:

 
Koneluettavat metatiedot: