Aineistot (yhteensä 10747)

Korpela. Keitele, Äyräpää. Päärakennuksen vanhempi osa ajoittuu vuoteen 1916. Taloa jatkettu lisäkamarilla vuonna 1922.

Koivula. Keitele, Vuonamo. Vuonna 1928 rakennettu navetta. Rakennusta jatkettu 1950-luvulla.

Koivula. Keitele, Vuonamo. Vilja-aitan jalkarakenne edustaa ns. salvosjalkaa. Tarkoituksena huolehtia tuuletuksesta ja että pystytään eristämääm maaperästä.

Koivula. Keitele, Vuonamo. Tila on ns. kantatila. Päärakennus valmistui 1906.

Kivikko ns. Kiviaho. Keitele, Viinikkala. Tilan vanhimmat rakennukset ajoittuvat ilmeisesti 1800-luvun puolelle.

Kirkkoniemi. Keitele, Hamula. 1920-luvulle ajoittuva rakennusryhmä. Viidestä rakennuksesta on jäljellä kaksi; päärakennus, joskin lyhyempänä kuin vanhempi tupa sekä kaksihuoneinen aittarakennus.

Kallioharju. Keitele, Hamula. Aittarakennukset ajoittuvat 1840-luvulle.

Järventaus. Keitele, Sulkavanjärvi. Pihapiirin ulkopuolella sijaitsee kaksikerroksinen vilja-aitta. Siirretty nykyiselle paikalle 1946.

Avainsanat: , ,

Järventaus. Keitele, Sulkavanjärvi. Tenhusten suvun hallussa 1880-luvulta. Päärakennuksen arvioidaan rakennetun 1800-1900 lukujen taitteessa. Rakennus on vuorattu ulkoa 1947.

Järvelä. Keitele, Äyräpää. Päärakennuksen ja aittarivin ikä ajoittuu ilmeisesti 1800-luvun loppupuoliskolle.

Itämäki. Keitele, Koutajärvi. Päärakennus valmistunut noin 1917, ja on on Hyödynkylän vanhimpia rakennuksia.

Hännilä. Keitele, Kukertaja. Tila merkitty maarekisteriin ensimmäisen kerran 1787. Päärakennus valmistui 1920.

Hetejoki. Keitele, Koutajärvi. Tila on lohkottu Lähdeahon tilasta ja ollut Hetejoen suvulla vuodesta 1919. Päärakennuksen ikä ajoittuu 1800-luvun loppupuolelle.

Heinäselkämä. Keitele, Vuonamo. Tila on ns. kantatila. Päärakennus ajoittuu 1800-luvun lopulle. Vuonna 1977 rakennus peruskorjattiin.

Harju. Keitele, Sulkavanjärvi. Pihapiiriin kuuluu hirsinen aittarakennus, jossa on kolme aittahuonetta sekä 1933 päätyyn tehty vilja-aitta.

Harju. Keitele, Sulkavanjärvi. Päärakennus. Entinen ns. kamaripuoli oli purettu ja sen tilalle oli rakennettu vuonna 1951 tiilinen navetta. Tila on lohkottu lähellä olevan Jäntin tilan maista.

Hannula. Keitele, Hamula. Paritupatyyppinen päärakennus ajoittuu vanhemmalta osaltaan 1800-luvun puolelle.

Hanhimäki. Keitele, Hamula. Kahdeksanhuoneinen aittarakennus on rakennettu vuonna 1895.

Hanhimäki. Keitele, Hamula. Talon pihapiiriin siirretty leikkimökiksi 1960-luvulla rakennettu maitolaituri.

Alapiha. Keitele, Äyräpää. Luhtiaitta on siirretty Alapihaan Uudismäen tilalta vuosina 1937-38. Aittaa oli Uudismäen tilalla käytetty tallina ja latona. Alapihassa luhtiaitta on ollut viljavarastona.

Heinätöissä. Vuosiluku tuntematon.

Keiteleen Sotainvalidien 35-vuotisjuhla. Sotainvalidien Veljesliiton kultaisen ansiomerkin saivat vasemmalta Annikki Jauhiainen, Erkki Jauhiainen, Ritva Laukkanen ja Aino Rönkä sekä hopeisen merkin Sohvi Saastamoinen, Toini Raitala ja Eino…

Liimarakenteen aloitus 7.2.1975. Kuvassa vasemmalta Seppo Ahonen, oikohöylällä Osmo Kärkkäinen ja maaherra Risto Hölttä. Takana seisomassa toimitusjohtaja Paavo Lampinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 13.2.1975

Keiteleen evankelisluterilainen kirkko

Avainsanat: , ,

Keiteleen evankelisluterilainen kirkko

Avainsanat: , ,

Harju-Suksen tuotanto alkoi. Vasemmalta rakennuksen valvoja Sulo Ylöstalo, tuotantopäällikkö Atte Toivanen, muotopuristimella Taisto Rautiainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 4.5.1972.

Harju-Suksen vihkiäisyleisöä 19.9.1972. Edessä Urho Kekkonen. Oikealla Veikko Vuorikari (Kera), Osmo Kärkkäinen, adjutantti Aarne Saastamoinen, Antti Valkonen ja Hannu Valkonen.

Harju-Suksen vihkiäiset 18.9.1972. Urho Kekkonen ja Antti Valkonen(toimitusjohtaja). Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.9.1972.

Harju-Suksi Oy. Valmiiden suksien lajittelua, numerointia ja pakkaamista. Vasemmalta tuotantopäällikkö Atte Toivanen, Pauli Jääskeläinen (Sammalisranta) ja Taisto Rautiainen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 22.6.1972.

Harju-Suksi 1972. Työnjohtaja Leo Immonen ja Martti Kiminki.

Johtaja Antti Valkosen koko perhe on mukana Harju-Suksi Oy:n toimissa. Edessä oikealla johtaja Antti Valkonen ja rouva Eeva, myyntipäällikkö Hannu Valkonen ja rouva Arja vasemmalla sekä takana oikealla tuotekehittelypäällikkö Heikki Valkonen ja rouva…

Kukkivat roudan maat-sarjaa kuvataan Iisalmessa.

Harju-Suksen vihkiäisistä 18.9.1972. Keiteleen Pelimannit soittamassa.

Harju-Suksen harjannostajaisista 1971. Vasemmalta Tauno Rökman, Jouko Kaihenoja, Laila Raatikainen, Kerttu Kero -möi tehtaan tontin, Aino Könttä ja Sulo Ylöstalo rakennusvalvoja.

Harju-Suksen vihkiäisissä 18.9.1972. Edessä Urho Kekkonen.

Harju-Suksen vihkiäisissä 18.9.1972. Vasemmalta Reino Saastamoinen, Aarne Saastamoinen, Ale Shemeikka ja tehtaan tontin myynyt Kerttu Kero. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 21.9.1972.

Keiteleen sotainvalidien naisjaosto. Vasemmalta ylhäällä Toini Raitala, Annikki Jauhiainen, Aino Rönkä, Laimi Huttunen, Elvi Jäntti. Alhaalla edessä Aino Laukkanen, Ritva Laukkanen, Vellamo Paananen, Maija Hokkanen ja Taimi Härkin. Vuosiluku…
 
Koneluettavat metatiedot: