Arkkienkeli Oulussa
Arkkienkeli Oulussa 1808–1809
Arkkienkeli Oulussa -romaanin (1967) aihe on saatu oululaisen Sara Wacklinin pohjalaismuistelmien tarinasta "Vapaa valinta". Se kertoo hullusta oululaisesta naisesta, joka korjaa Suomen sodan aikaan sotilassairaalan pihalta kuolleeksi luullun miehen ja sulattelee tämän henkiin rakastajaksi itselleen.
Kaipaisen version rakkaustarina perustuu lisäksi sattumaan ja väärinkäsitykseen. Kun Ruotsin näkyjä näkevä kuningas odottaa valtakunnan pelastajaksi arkkienkeliä ja sotamiehen nimi sattuu olemaan Miikkael, yksinkertainen nainen erehtyy luulemaan häntä itse arkkienkeliksi. Väliintuleva kertoja kommentoi tarinaa:
Oikeastaan rakkaudesta on puhuttu jo hyvinkin paljon. Sillä tässä kirjassa on kerrottu miten muuan sotilas kuoli kaukana vieraalla maalla ja miten muuan neito herätti hänet henkiin, ja onko se muuta kuin rakkautta.
Schaggin Huppa-Leena
Arkkienkeli on kulmikas, rumankaunis kirja. Kun Wacklinin "Vapaa valinta" kertoo lempeän ironisesti "Schaggin Huppa-Leenaksi nimitetystä höperöstä vanhasta tytöstä", Kaipainen vyöryttää näkyviin groteskin kummajaisen, nelinkontin kulkevan mielipuolen, jota itse pirun uskotaan riivaavan.
Schaggin Leena kulki aina kumarassa, vartalo jalkojen päälle suorakulmaan taipuneena kuin jättiläiskokoinen linkkuveitsi. Vasenta kättään hän piti ristiselän kohdalla kämmenpuoli ylöspäin, oikea taas oli vikkelästi vapaa poimimaan kaikenlaista mitä maasta sattui löytämään: risuja ja roskia, villejä kukkia, kun niiden aika oli, jäätyneitä hevosenpullia, leivänkannikoita, verisiä siteitä, revenneitä hihoja ja lahkeita, anturoita, sormia, varpaita, käsiä ja jalkoja. Kokonaisista miehistä Leena olisi pitänyt eniten, mutta mistäpä hän sellaisen olisi löytänyt, narrattava tyttö. Sitä paitsi kaikki miehet olivat sodassa. Hyvä kun sormenkin löysi ilokseen.
Tervaporvarien Oulu...
Arkkienkelin luonnostelema wacklinilainen säätyläis-Oulu on sulkeutunut ja vakaa. Sitä vartioivat kaupungin porteilla julmat tullit ja sen maantieteellisiä kiintopisteitä ovat joki, kirkko, hautausmaa, tori ja raatihuone. Ympärillä aukeavat tuuliset lumilakeudet, ja jossain meren takana siintää kuninkaankaupunki Tukholma.
Säätyläistodellisuutta pitävät tiukasti paikoillaan erilaiset sosiaaliset järjestykset. Kirkossa istutaan säädyn ja sukupuolen mukaan penkkijärjestyksessä ja hautausmaa jakautuu parempiosaisten ja köyhien vyöhykkeisiin. Kirkon porstuassa seisoo punainen jalkapuu varoittamassa sääntöjen rikkojia.
Taloudellinen valta on keskittynyt muutamille merenkululla ja kaupankäynnillä rikastuneille, toisilleen sukua oleville oululaisille patriisisuvuille. Näitä edustaa romaanissa Schaggin herra, suuria omaisuuksia liikutteleva kauppaporvari, joka tutkii kamarissaan tiluskarttojaan. Niihin hän on merkinnyt mustilla pilkuilla rahakätkönsä "kuin naulat, joilla elämä pysyi paikoillaan".
ja jotain aivan muuta
Mutta Oulun sisään, Schaggin porvaristalon matalaan pihapiiriin ja Leenan saunamökkiin,avautuu fantasian keinoin huikean avara ja pakoton tila. Se toteutuu hullun Leenan ja hänen piilottelemansa sotamiehen yksinkertaisissa mielissä. Kuumehoureinen Miikkael kuvittelee Leenan saunamökin ensin helvetiksi, sitten taivaaksi. Leenan selitykset vain ruokkivat väärinkäsitystä.
Leenan hulluus haastaa pitävän porvaristodellisuuden: "Uskotkos sinä että mänty voi kasvaa omenoita?". Mutta muut suhtautuvat Leenan omenapuunäkyyn harhana ja esittävät sijaan tutun, taloudellisesti hyödyllisen männyn. Tervaporvareille omenapuu on liian eksoottinen ja syntisen seksuaalinen kuva. Sille ei löydy Oulun kylmyydestä tarkoitetta.
Mutta jos jossain olisi omenapuu. Jos se todella olisi onnistunut elämään talven yli, mitä minä itsekin epäilen, ja minä sanoisin: Tässä se on, omenapuu, ja omena on omenapuun hedelmä, niin kukaan ei uskoisi. - Mänty se on, selvästi mänty, ja männystä saadaan tervaa, he sanoisivat. - Ei täällä Oulussa kasva omenapuita.
Arkkienkelin tekstuaalinen kudos
Arkkienkeli rinnastaa surutta hyvin erilähtöistä materiaalia – Raamattua, Kalevalaa, Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita, lastenloruja ja rekilauluja – ja kerronta liukuu vaivattomasti tyylilajista toiseen. Rinnastuskeino on usein parodinen sitaatti tai mukaelma, mutta kaltaisuuden voi tunnistaa myös rakenteista: henkilöistä, juonesta, tutuista tilanteista.
Näin eri tarinat menevät kerronnassa päällekkäin kuin loimi- ja kudelangat kankaassa, ja yhdessä ihmisessä kohtaavat, sekoittuvat ja eroavat monet eri hahmot. Esimerkiksi ruumiinetsintä yhdistää Huppa-Leenan Runebergin Torpan tyttöön, Kalevalan Lemminkäisen äitiin ja Vanhan testamentin Laulujen laulun sulhastaan etsivään morsiameen. Väliintuleva kertoja tuo oman lisänsä tähän moniäänisyyteen.
Kaipainen on luonnehtinut tapaansa rakentaa romaani monimutkaisen työn tulokseksi: "kirjailija joutuu panemaan päällekkäin monta todellisuutta, ikään kuin kuultopaperille piirrettyjä karttoja, joista vähitellen muodostuu uusi kartta. Tai sanokaamme: ehkä vain se kartta, jonka lukija jaksaa siitä itselleen muodostaa."
Arkkienkelin kerroksellisuus ja moniäänisyys asettaa lukijan valintojen eteen, erilaisten tulkintojen risteyksiin. Näin ajaudutaan väistämättä eettisiin pohdintoihin valinnoista ja niitä seuraavasta vastuusta sen puntarointiin, millaisen todellisuuden rakentamiseen päätämme ottaa osaa.
Radikalismi saapuu Ouluun
Romaanin nimi viittaa Ilmestyskirjan arkkienkeliin ja lopun aikojen "messiaanisiin synnytystuskiin", jotka ennakoivat Kristuksen toista tulemista. Mutta Arkkienkelissä on myös viitteitä paikalliseen uskonnolliseen liikehdintään: 60-luvun heinoslaisuuteen ja sen "Oulun profetiaan".
Arkkienkelin apokalyptinen tendenssi on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että se osallistuu eettisillä kysymyksenasetteluillaan 60-luvun yhteiskunnalliseen keskusteluun ja radikalismin visioihin. Leenan omenapuunäky viittaa myös siihen radikalismiin, joka teki 60-luvulla nuppuaan Ouluun.
60-luvun radikaalit mielsivät itsensä suuren murroksen todistajiksi; sen jälkeen ei mikään olisi entisellään. Käynnissä oli väistämätön mutta kivulias nykyaikaistumisen prosessi. Vanhaa todellisuutta purettiin ja uutta vasta hahmotettiin. Näin siis myös Oulussa.