Johan Barkman

Johan Barkman syntyi Muhoksella vuonna 1856 köyhän talollisen Herman Barkmanin perheeseen. Herman Barkmanin suutarin ammatin tuomien lisävarojen turvin perhe kykeni rahoittamaan Johan Barkmanin opinnot. Tämä valmistui ylioppilaaksi vuonna 1877 ja jatkoi sitten opintojaan Helsingin yliopistossa teologian saralla. Nuori Barkman ahkeroi kovasti opinnoissaan ja hankki lisää opiskelurahoja työskentelemällä kotiopettajana. Teologisen erotutkinnon hän suoritti jo toukokuussa 1881. Saman vuoden heinäkuussa hänet vihittiin papiksi ja määrättiin Kiimingin seurakuntaan kirkkoherra R. W. Montinin apulaiseksi.

Heinäkuussa 1885 Johan Barkman nimitettiin Taivalkosken seurakunnan vt. kirkkoherraksi. Seuraavan vuoden tammikuussa järjestetyssä seurakunnan ensimmäisessä kirkkoherranvaalissa Barkman sai suurimman osan äänistä, mutta vaalista sukeutui kuitenkin pitkä riita: Jokijärven perän asukkaat olisivat halunneet ehdolle myös tunnetun lestadiolaispapin Aatu Laitisen, mutta heidän esityksensä tuli liian myöhään. Paikallisen saarnamiehen Antti Päätalon johdolla asiasta tehtiin valitus, joka hylättiin kuitenkin tuomiokapitulissa ja senaatissa. Niin Johan Barkman astui Taivalkosken kirkkoherran virkaan vuoden 1888 alusta lähtien.

Kirkkoherranvaalista aiheutunut riita ei ollut ainoa eripura, joka paikkakunnalla tuolloin vallitsi. Taivalkosken seurakuntaa jakoi kahtia sekä uskonnollinen että alueellinen juopa. Vuonna 1877 oli toteutettu puoliväkisin kirkon ja kirkonkylän siirto Jokijärveltä Taivalkoskelle, mikä hiersi yhä seurakuntalaisten välejä ja heijastui muun muassa haluttomana osallistumisena seurakunnan toimintaan. Siksi toisekseen seurakuntaa jakoi lestadiolainen herätysliike, jonka vahvin kannatus oli juuri Jokijärven, Metsäkylän ja Tyräjärven kylissä, siis niissä kylissä, joilta kirkko oli viety. Kun tuon ajan lestadiolaisuus vielä oli luonteeltaan taistelevaa kristillisyyttä eikä uusi kirkkoherra toisaalta hyväksynyt lestadiolaisuutta, oli Barkman saanut alkavalle työlleen seurakunnan paimenena varsin hankalat puitteet. Hänen työtään varjostivat lisäksi vielä järjestäytyneen kirkon työn lyhytikäinen perinne ja katovuodet, puute sekä köyhyys. Seurakunnan talous oli liki kaaoksessa, sillä kirkon kassat olivat tyhjät, pitäjäläisillä suuria rästejä ja seurakunta velkaantunut.

Tuore kirkkoherra kävi käsiksi työhönsä määrätietoisesti mutta törmäsi pian miltei ylivoimaisiin vaikeuksiin. Kirkonkokous asettui vastustamaan Barkmanin ehdotuksia, koskivatpa ne sitten seurakunnan aineellisen tai hengellisen tilan kohentamista. Esimerkiksi ukkosenjohdattimen asentamista kirkkoon vastustettiin jääräpäisesti, samoin palovakuutuksen ottamista. Lopulta pieni palovakuutus suostuttiin kuitenkin ottamaan. Se tulikin tarpeeseen, sillä heinäkuussa 1925 salama iski ukkosenjohdatinta vailla olleeseen Taivalkosken kirkkoon ja poltti sen poroksi. Kirkkoherran yritykset kirkonkassan kohentamiseksi tyrmättiin miltei poikkeuksetta, ja kirkko velloi edelleen köyhyydessään. Väsynyt ja turhautunut Barkman syytti Taivalkosken kuntaa liian raskaasta takseerauksesta ja tiukasta rästien perimisestä, niin ettei kansalla ollut enää mahdollisuutta maksaa kirkolle ja kirkkoherralle.

Barkmanin ja hänen kolmetoistalapsisen perheensä toimeentulo olikin horjuvalla pohjalla seurakunnan varattomuuden tähden. Kirkkoherran palkka koostui suoraan seurakuntalaisilta perittävistä luonnontuotteista ja rahamaksuista. Heidän köyhyytensä vuoksi Barkmanin palkka, joka oli laskennallisesti Oulun rovastikunnan kirkkoherrojen palkoista pienin, kutistui entisestään ja vuosittainen palkkavaje jäi noin kolmannekseen palkasta. Toimeentuloaan kohentaakseen Barkman anoi korvausta seurakuntien vastikerahastosta ja harjoitti virkatalollaan tarmokkaasti myös maanviljelystä. Hänen aikanaan pappilan pellot olivatkin kunnossa ja navetassa märehti kymmenpäinen karja. Toisiaan seuranneet katovuodet kuitenkin vaikeuttivat Barkmaninkin viljelyä pahoin. Hänen virkakaudellaan Pesiön virkatalo oli lisäksi suoranaisessa rappiotilassa. Seurakuntalaisia ei saatu juuri mihinkään kunnostustöihin, ja kirkkoherra joutuikin osallistumaan itse pappilan kunnossapitoon sekä rahallisesti että teettämällä omalla kustannuksellaan seurakunnalle kuuluvia töitä.

Kirkkoherransa jumalanpalveluselämän ja kansanopetuksen eteen tekemään työhön seurakuntalaiset suhtautuivat laimeasti ja välinpitämättömästi. Lestadiolainen kansanosa – joita tuohon aikaan oli Taivalkoskella noin puolet väestöstä – ei pitänyt liikkeen ulkopuolisen papin opetuksia missään arvossa. Sen Barkman tiesi ja ymmärsi, mutta valitettavasti loputkaan seurakuntalaisista eivät olleet kiitollisia hänen yrityksistään lukutaidon ja kristillis-siveellisen tilan kohentamiseksi. Kansanopetuksen kehittäminen oli Johan Barkmanille varsinainen sydämenasia, mutta taivalkoskelaiset eivät pitäneet sitä mitenkään välttämättömänä. Rippikoulu ja kinkerit olivat ankaran ja vaativan Barkmanin aikana hyvässä järjestyksessä, mutta kiertokoulu ja pyhäkoulu sen sijaan retuperällä. Kirkkoherra sai suurella työllä ja vaivalla perustettua laajaan pitäjäänsä yhden kiertokoulun ja yhden pyhäkoulun Kynsiperän kinkeripiiriin. Itse hän piti pyhäkoulua kirkonkylässä, mutta aluksi vilkkaasti toimineen koulun toiminta hiipui ja osanottajien puutteessa lopulta lakkasi kokonaan. Myös jumalanpalveluksiin seurakuntalaiset osallistuivat varsin vastahakoisesti. Kansa kävi kirkossa lähinnä suurina kirkkopyhinä, mutta tavallisina sunnuntaina hyvin harvoin; esimerkiksi vuonna 1904 jumalanpalvelus jäi pitämättä kokonaan jopa 30 sunnuntaina väenpuutteen vuoksi. Vaikka seurakuntalaiset suhtautuivat kirkkoherraansa penseästi ja vieroksuivat häntä nähtävästi tämän ankaruuden ja suorasanaisuuden tähden, kiitteli piispa Barkmanin työtä jokaisessa neljässä piispantarkastuksessa.

Ennen pitkää uupuneen ja katkeroituneen Barkmanin voimat alkoivat ehtyä ja terveys heiketä. Hän sairastui ja anoi pariin otteeseen tuomiokapitulilta virkavapautta sairautensa tähden. Jälkimmäinen niistä ei ehtinyt alkaa, kun Johan Barkman kuoli Pesiön pappilassa 28.12.1908.


Vanhemmat
Herman Barkman ja Anna Liisa Keränen

Puoliso
Alma Olivia Hohti

Ammatti
Taivalkosken kirkkoherra

Syntymäaika ja -paikka
9.5.1856 Muhos

Kuolinaika ja -paikka
28.12.1908 Taivalkoski

Lähteet
Arpa lankesi ihanasta maasta: piispa Olavi Rimpiläisen juhlakirja. 2000.
Suur-Iin historia 2: 1870–1925. 1989.
Taivalkosken seurakunnan historia 1879–1979. Toim. Jouko Vahtola. 1979.