Läpimurtoteokset
Läpimurtoteokset: Lapsuuteni muistoja ja Oulua soutamassa
Taustaa: kriittinen realismi
1880-luvun puolivälissä uusi taidekäsitys, epäkohtien todenmukaiseen kuvaamiseen pyrkivä kriittinen realismi, teki läpimurtonsa. Esimerkiksi Minna Canthin Työmiehen vaimo ja Juhani Ahon Papin tytär ilmestyivät tuolloin ja Ahon ohjelmakirjoitus "Realistisesta kirjallisuudesta sananen" julkaistiin Kaiussa 1885. Pakkalan varhaisteokset Lapsuuteni muistoja (1885) ja Oulua soutamassa (1886) syntyivät tässä realistisen kirjoittelun ilmapiirissä, mutta ovat vielä kansankirjailijoiden tyyliin kirjoitettuja havainnollisia ja humoristisia paikallis- ja työnkuvauksia. Pakkalan esikoisteokset rajoittuvat kuvaamaan Oulun Vaaran kaupunginosan vähäosaisia sekä kaupungin takamaiden tervakansaa. Varhaisromaanien kieltä jähmettää kansanomaisten puheenparsien toistelevuus. Kerronta etenee yksioikoisesti aikajärjestyksessä ja rajoittuu ulkoisen toiminnan kuvailuun.
Pakkalan läpimurtoteos Oulua soutamassa alkaa kuitenkin myös irtautua kansankirjailijoiden kerrontatavasta. Se hyödyntää jo realismin kerrontakeinoja, esimerkiksi tyypillistämistä, niin että yksilöt ovat myös tietyn yhteiskunnallisen ryhmän edustajia. Heidän kohtaloistaan on hahmotettavissa laajempi yhteiskunnallinen tilanne ja siinä tapahtuva liike. Juhani Aho katsookin Kaiun arvostelussaan 6.2.1886, että nuori Pakkala on lunastanut Oulua soutamassa -teoksella paikkansa 1880-luvun suomalaisten realistien "taistelutoverina".
Lapsuuteni muistoja
Omaelämäkerrallinen Lapsuuteni muistoja julkaistiin sanomalehti Kaiussa jatkokertomuksena 1885. Pakkala ei lietso esikoisteoksessaan poliittista vastarintaa vaan uskoo yhteiskunnallisten ristiriitojen tasoittamiseen valistuksen ja lähimmäisenrakkauden avulla. Teoksen naturalistinen kurjuuden kuvaus ja voimakkaat vastakohta-asetelmat on tarkoitettu herättelemään nimen omaan säätyläislukijoiden sosiaalista omatuntoa. Pakkalan jyrkimmissä vastakkain asetteluissa on tunteisiin vetoavaa melodramaattista mustavalkoisuutta; ajan realistinen, vaikuttamaan pyrkivä kirjallisuus (Minna Canth, Hanna Ongelin) hyödynsi melodraamaakin. Esimerkiksi kun rikas oululainen kauppaporvari juhlii viljan hinnan nousua katovuotena shampanjakestein ja samana nälkätalvena korjataan kuolleita kerjäläisiä lumihangista harva se päivä. Tai kun lapset siirtyvät kerjuureissuillaan Vaaran kurjista hökkeleistä keskikaupungin avarien porvariskotien ruuantuoksuun ja takaisin. Köyhien ihmisarvon polkemista alleviivataan melodramaattisesti, kun nälkää kärsivä minäkertoja toivoisi olevansa rikkaan sukulaistalon koira, jolle piika syöttää ylijäävät lihapalat.
Mutta eivät vain kurjuus ja rikkaus rinnastu keskenään. Porvariskotien muodollisten tapojen, tunnekylmyyden ja taloudellisen laskelmoinnin vastakohdaksi esitetään ihannoivasti vaaralaisten rakkaus ja huolenpito toisistaan. Köyhyys sinällään ei kuitenkaan tuota hyvyyttä, vaan hädänalaisimpien keskuudessa, esimerkiksi köyhäintalossa, puute kärjistyy myös ahneudeksi ja darwinistiseksi olemassaolon taisteluksi. Säätyläisten harjoittama hyväntekeväisyys puolestaan osoittautuu pohjimmiltaan olemassa olevaa järjestystä säilyttäväksi, ylhäältä alaspäin toteutetuksi valtasuhteeksi. Kun keskikaupungin parempiosaiset antavat kerjäläislapsille armonpaloja, he samalla nöyryyttävät ja moittivat näitä ja saavat tuntea itsensä autettaviaan paremmiksi. Tällä tavoin keskikaupungin porvaristo määrittelee itseään vaaralaisten kautta, kokee erottautuvansa liasta, slummista ja rahvaasta.
Lapsuuteni muistoissa Pakkala ottaa kantaa ajan koulupoliittiseen keskusteluun esittämällä kouluttautumiseen ja valistuksen edellytykseksi köyhälistön ihmisarvolle ja paremmalle elämälle. Tässä Pakkala seuraa myös suomalaisen puolueen kansallista ohjelmaa. Ajamalla koulutuksen tasa-arvoa haluttiin synnyttää uusi elinvoimainen suomenkielinen sivistyneistö. Lapsuuteni muistoja -teoksen lopussa kerätään arpajaisin varoja suomalaiselle lyseolle (Ouluun perustettiin yksityisin varoin ylläpidetty suomalainen lyseo 1874). Kertojalle ja parille hänen kerjäläistoverilleen avautuu väylä köyhistä oloista juhlituiksi ylioppilaiksi ja heidän henkinen ja sosiaalinen nousunsa alkaa. Pakkalan myöhemmissä teoksissa tällainen kehitysoptimismi ristiriitaistuu ja vaihtuu pessimismiksi. Kansallinen ja sosiaalinen etu eivät käyneetkään yksiin, kuten suomenkielinen sivistyneistö kuvitteli, vaan yhteiskunta alkoi jakautua poliittisiin eturyhmiin. Pertti Karkaman mukaan Pakkalan teosten kehityslinja noudattelee sivistyneistön ihmiskuvan ja maailmankuvan muuttumista pessimistisemmäksi1890-luvulle tultaessa.
Oulua soutamassa
Oulua soutamassa -kertomuksen (1886) omakohtaista taustaa ovat nuoruudessa isän kanssa tehdyt tukinuitot Kainuussa. Se on perusvireeltään traaginen kolmiodraama ja samalla kertomus tervakaupan hiipumisen ajasta ja kansallisromanttisen talonpoikaisen idyllin särkymisestä. Ajankohta on 1870-luku, teollistumisen ja kapitalistiseen rahatalouteen siirtymisen vuosikymmenen. Oulua soutamassa kertoo, kuinka kuhmolainen venekunta – isäntä, hänen morsiamensa ja renkinsä – taittavat tervareittiä myöten kuukauden mittaisen vaarallisen matkan Kainuun takamailta Ouluun. Matkalla kohdatuissa koreissa tukkilaisissa on vielä häivähdys tukkilaisromantiikkaa, mutta kiertelevät jätkät liittyvät myös teoksen realistiseen tasoon. He edustavat maaseudun irtainta, liikkuvaa työväestöä, joka on menettänyt maatalouteen sidotut talonpoikaiset arvot. Kertomuksen Oulu nähdään maalaisten näkökulmasta ihmeelliseksi ja vietteleväksi markkinapaikaksi issikoineen, posetiivareineen, karuselleineen ja "anniskeluineen".
Oulua soutamassa muistuttaa Juhani Ahon Rautatietä (1884): molemmat teokset tarkastelevat vanhan ja uuden ristiriitaa eli teollistumisen aiheuttamia muutoksia talonpoikaisessa elämänmuodossa. Molemmissa tehdään symbolinen matka vanhasta uuteen. Mutta kun Ahon ukko ja akka palaavat entiseen ja kääntävät selkänsä kehitykselle, Pakkalan kolmikon elämän suunta ja arvot muuttuvat. Oulua soutamassa ennakoi jo Pakkalan myöhempää pessimististä ihmiskuvaa. Lapsuuteni muistoissa yksilöt saattoivat vielä kasvatuksen, työn ja henkisen kasvun kautta vapautua ympäristönsä vallasta. Sen sijaan Oulua soutamassa esittää henkilönsä pessimistisesti toisaalta ympäristön ja taloudellisten voimien, toisaalta myös hallitsemattomien psyykkisten voimien määräämiksi ja pirstomiksi.