Hämeenlinnan lyseon uusi koulurakennus valmistui vuonna 1888 ja vihittiin käyttöön 17. syyskuuta. Hämeenlinnalaissyntyinen runoilija Paavo Cajander kirjoitti tilaisuuteen tämän juhlarunon. Runo on julkaistu painettuna mm. Hämäläis-osakunnan…
Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Koulu siirtyi valtion haltuun ja valtionavun piiriin vuonna 1899. Lukukausimaksut alenivat ja vuonna 1904 ruotsin kieli poistui pääsyvaatimuksista.Tyttökoulu…
Kajaanin seurakunta sai oman kirkkoherran 1655 sen jälkeen, kun seurakunta erotettiin Paltamon seurakunnasta omakseen. Pappilan tuolloisesta sijainnista ei ole varmuutta, mutta artikkelin kirjoittaja G. Enwald arvelee, että se on sijainnut tontilla…
Ensimmäinen kuva on vuodelta 1952 koulun vielä toimiessa, jälkimmäinen kuva on otettu ehkä 1980-luvulla. Koulun omistaa nykyisin Länsi-Orimattilan maaseutuseura ja paikka tunnetaan Kattilamaja-nimellä.
Pukarassa sijaitseva Saunaluoman kansakoulu rakentamisvaiheessa (2_14 Honkajoki, Pukarankylä). Kuvaan kirjoitettu vuosiluku 1935, jolloin koulu myös aloitti toimintansa. Koulukäytössä vuoteen 1969. Rakennusurakoitsijana Julius Wartti Karvian…
Pukkilan Kirkonkylän koulu. Rakennus vihittiin käyttöön huhtikuussa 1951. Toinen kuva on otettu koulun valmistumisen aikoihin.
Ilmakuvassa koulu näkyy ylhäällä vasemmalla.
Neljäs kuva on otettu Keskustien suunnasta ja siinä näkyy myös Pukkilan…
Kantelelaiset päättivät jo vuonna 1875 eli ensimmäisinä Pukkilassa perustaa omin voimin kylään kansakoulun. Kanteleen ylempi tyttö- ja poikakansakoulu aloitti toimintansa syksyllä 1876. Vuonna 1905 kyläläiset päättivät rakentaa kuvissa näkyvän uuden…