Aineistot (yhteensä 10753)

Lapinlahden sankarihautausmaan puiset, valkoiset ristit vaihdettiin graniittisiin muistokiviin Arttu Halosen suunnitelmien mukaan vuonna 1946. Kuva otettu kyseisen vuoden jälkeen. Vasemmalla kuvanveistäjä Arttu Halosen sankaripatsas sotien 1918, 1939…

Lapinlahden sankarihautausmaalla oli ensin puuristit. Talvisotaan osallistui Lapinlahdelta noin 640 miestä, heistä 102 kaatui.

Aineiston luovuttaja: Tuula Pitkänen

Kuvat kertovat Pukkilan Sotaveteraanien kunniakäynneistä sankarihautausmaalla muun muassa itsenäisyyspäivänä ja kaatuneitten muistopäivänä. Jouluaattona sankarivainajien hautapaasille on sytytetty kynttilät.
Ensimmäinen kuva on otettu vuonna 1987…

Kuvanveistäjä Jyrki Sailon harmaasta graniitista tekemä ratsastavaa sotilasta rukousasennossa esittävä sankarimuistomerkki kiinnitettiin sankarihauta-alueelle Raision kirkon ulkoseinään vuonna 1949. Talvi- ja jatkosodissa kaatui yhteensä 63…

Avainsanat:

Vas. takana keskellä Janne Julkunen, eturivi 3. vas. Liisa Uotinen, oikealla patsaan vieressä Hedvig Åberg, Heddy Kumlin. Lahjoittanut Aino Foudila.

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 2003

1950-luku
Sänky (1_131 Honkajoki). Sivustavedettävä sänky, vuode laitettuna. Kuvan oikeassa alalaidassa kahdet saappaat ja yhdet kengät. Kuvasta ei tarkempia tietoja.

1950-luku
Sänky (1_178 Honkajoki). Puusta valmistettu, korkeapäätyinen ja koristeellinen. Sängyn päädyssä nukke jakkaralla istumassa. Kuvasta ei tarkempia tietoja

1948
Sanna Haanpää, Pentti Haanpään äiti, vuonna 1948.

1887
Ruotsinkielisestä, turkulaisesta sanomalehdestä leikattu näytelmän arvostelu. Arvostelun otsikko on "Literatur och konst." Päiväys puuttuu. Allekirjoituksena nimikirjaimet G.C. Artikkelin alkuun on kirjoitettu käsin: "+ är sedan...".

1887
Ruotsinkielisestä, turkulaisesta sanomalehdestä leikattu näytelmän arvostelu. Päiväys ja artikkelin kirjoittajan nimi puuttuvat. Arvostelun otsikko on: "Teater. Arbetarens hustru af Minna Canth"

Santalan huoltoasemaa esittelevistä kuvista ensimmäinen on lokakuulta 1974. Ennen huoltoaseman perustamista samalla paikalla toimi Eino Soinin polkupyöräkorjaamo. Tapio Santala aloitti huoltoaseman pidon 1960-luvun alussa. Asemakiinteistön…

Avainsanat:

1928
Santalan tila sijaitsi Viheriäisissä, Kaanaassa. Sen paikalle rakennettiin Nesteen insinööritalot eli insinööreille tarkoitetut paritalot, jotka valmistuivat vuonna 1961.

1800-luku
Rakennus on toiminut 1800-luvulla mm. pappien ja nimismiehen asuntona. Viimeiseksi Lehtiniemen pientilan päärakennuksena vuosina 1889-1927, ensin Torppari Matts Johanssonin ja sitten hänen poikansa August Lehtisen omistamana ja asuttamana.…

1958-03-23
Satakunnan Kansa -lehdessä 23.3.1958 julkaistu murrepakina.

26.8.1898
Kirje Alkiolta Kasimir Leinolle, joka aikoi julkaista Nykyaika-lehdessä jatkokertomuksena runomittaisen historiallisen murhenäytelmänsä "Jaakko Ilkka". Ensimmäinen näytös ilmestyi vuoden 1898 joulunumeron liitteenä. Osa näytöksistä jäi kuitenkin…

18.8.1898
Kasimir ja Eino Leino julkaisivat Nykyaika-lehteä vajaan vuoden ajan. Kasimir toimi lehden päätoimittajana ja Eino Leino toimitussihteerinä. Lehti ilmestyi kahdesti kuussa ja esikuvana oli englantilainen Review of reviews, kansansivistykseen tähtäävä…

Avainsanat: ,

Opettaja Santeri Rissanen, kirjastonhoitajana Iisalmen kaupunginkirjastossa vuosina 1909 - 1911.

Opettaja Santeri Sahlström, kirjastonhoitajana Iisalmen kaupunginkirjastossa vuosina 1911 - 1924.

1932
Vuonna 1903 alettiin valtion kustantamana kaivaa tukinuittoväylää Oulujärvestä Siikajoen sivuhaaraan Neittävänjokeen. Siikajoen uittokanava (Painuan uittokanava) on n. 11-12 kilometriä pitkä ja sen rakentaminen maksoi yli 200 000…

2000
Saran sisaret esittelee suomalaisia vähän tunnettuja naiskirjailijoita, joiden teoksia julkaistiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Esiteltävät kirjailijat ovat romantikkoja, uskonnollisia kirjailijoita, työväenliikkeen naiskirjailijoita sekä…

1900
Entisen Kariston talon vieressä, Raatihuoneenkadun alkupäässä on lehtori J. E. Sargrenin rakennuttama asuintalo. Lehtori Sargren oli merkittävä henkilö Hämeenlinnassa sekä koulutoimen että kunnalliselämän piirissä. Rakennus oli jo valmistuttuaan…

Mäntsälä-lehdessä 15.12.1989 julkaistu artikkeli Keisarin Kalaaseista.

Avainsanat:

Sarjaohjelmaan on listattu kevät- ja syyskierroksen joukkueita: JoPS, Kajastus, SaPKo, MyPa, PaSa, SiU ja JoKa. Etu-ja takakannessa mainostavat Joenkulta, Kultasilta, Joensuun Tapetti ja Väri, Halosen lihajalosteet, Pukinetalo Kähkönen ja Joensuun…

Avainsanat: ,

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1995

1999
Teos on taiteilijakirja. Teos koostuu "oikeasta" kirjasta (Pauli Murtomäki : Säröt) sekä keramiikkaenkelistä. Kirjaa on käytetty veistoksen osana. Enkeli on liimattu kirjan etukanteen. Uniikkikappale.

Avainsanat:

2005
Esittelyssä: Nainen edellä aikaansa - Sara Wacklin -aineisto. Sata muistelmaa Pohjanmaalta -teoksen kansikuva. Oulun historiaseura 2005.

Avainsanat:

1995
Tiedosto sisältää kirjan sivut 1-81. Osa 2 osoitteessa: http://digi.kirjastot.fi/items/show/123023

Avainsanat:

1995
Tiedosto sisältää kirjan sivut 82-167. Osa 1 osoitteessa: http://digi.kirjastot.fi/items/show/123022

Avainsanat:

1950

Avainsanat:

1971

Avainsanat:

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 2001

1907
Sisältää: Läntisen Satakunnan keskiaikaisista kirkoista / Juhani Rinne, Satakunnan hiekkakiven geologiasta / Pentti Eskola, Kokemäen nimestä / Joos. J. Mikkola, Huittisten pitäjän kirkollisista oloista 1600-luvun jälkipuoliskolla / Sakari Loimaranta,…

1936
Sisältää: Kaksi satakuntalaista suurmiestä / Edwin Linkomies, Vähän Lallista ja Lalloilasta / Jalmari Jaakkola, Satakunnan vanhin tunnettu paikannimi / J. O. Tuulio, Isonvihan vaurioitten korjaaminen Satakunnassa 1720-luvulla / K. O. Alho, Porin…

1939
Sisältää: Eräs 1600-luvun latinankielinen muistoruno / Edwin Linkomies, Reposaaren nimestä / J.J. Mikkola, Luvian muinaisruuhi / Matti Sauramo, Satakunnan geologinen kehitys nykyisyyden pohjana / Kalevi Virkkala, Laestadiolaisuus satakuntalaisella…
 
Koneluettavat metatiedot: