Aineisto
Perttilän vanha kauppa
Dublin Core
Nimeke
Perttilän vanha kauppa
Kuvaus
Kuvissa on kauppias Mauno Perttilän vanha kauppatalo Kanteleella.
Ensimmäisessä kuvassa on vanhan kaupan julkisivu. Vasemmassa päädyssä oli kioski, jossa oli penkit, pöydät ja jakkarat sekä kaupan puolelta avattava kioskiluukku. Soittokelloa painamalla sai myyjän paikalle. Myynnissä oli myös kioskin takana olevan kaupan varasto, vaikka silloisen aukiololain mukaan muiden kuin kioskitavaroiden iltamyynti oli kielletty.
Kioskista sai ostaa Mauno Perttilän tekemää limonadia ja Elsa Nurmisen tekemiä sokeripäällysteisiä ässiä tai pusuja. Postinhakureissulle tulleet miehet ostivat usein kaljaa (talvella sitä pidettiin sähköpatterilla lämmitetyssä peltilaatikossa) tai Kanteleen Meijerin juustoa.
Toinen kuva on pihan puolelta. Se on otettu sotavuosien jälkeen, ilmeisesti vuonna 1947 tai 1948.
Perttilän uusi liikerakennus valmistui vuonna 1955.

Julkaisija
Julkistamisajankohta
2014
2016-08
Kieli
Formaatti
Kuva/JPEG
Alueellinen kattavuus
Kokoelma
Viittaus
“Perttilän vanha kauppa,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa, viitattu 14. lokakuuta 2024, https://digi.kirjastot.fi/items/show/7106.