Aineistot (yhteensä 11)

  • Aihe on tarkasti "kioskit"

1930-luku
Eversti Hugo Standertskjöldin aikana Aulangon puistoon kaivettiin kaksi lampea ja niistä kertyneestä irtomaasta tehtiin Mäntykärkeen Vanajaveden rannan lähelle kaksi tekosaarta. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy osa tekosaarille johtavaa siltaa.…

Raision VPK rakennutti paloasemarakennuksen viereen kioskirakennuksen vuonna 1968. Siinä aloittivat toimintansa Leena Lehden makeiskioski, Aili Niemisen kukkakauppa ja Helvi Kivelän grillikioski.

Autoilija Mauno Leskinen avasi Lossisaareen kioskin. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 7.6 1968.

Maatalousnaisten kioski lähellä kirkkoa maantien varressa (3_7 Honkajoki, Kirkonkylä). Toiminta tässä kioskissa loppui 1940-luvulla. Kioskin myyjä luukulla ja terassilla kolme henkilöä. Henkilöt tuntemattomia. Kuva otettu mahdollisesti 1940-luvulla.

Kuvissa on kauppias Mauno Perttilän vanha kauppatalo Kanteleella.

Ensimmäisessä kuvassa on vanhan kaupan julkisivu. Vasemmassa päädyssä oli kioski, jossa oli penkit, pöydät ja jakkarat sekä kaupan puolelta avattava kioskiluukku. Soittokelloa…

Vuonamonsalmen sillan rakennustyömaan kioski ja ruokala ”Manun kioski” 1968-69.

Avainsanat: , ,

2011 (kuusi kuvaa), 2012, 2018
Rantapiha on koko kunnan yhteinen virkistysalue, jonka omistaa Nousiaisten kunta ja jota isännöi Saksalan pienviljelijät ry. Kurjenrahkan kansallispuiston eri osien välissä.

Rantapihalta avautuu maisemat Savojärveen ja reitit Kuhankuonon…

Sampan kioski toimi vuodesta 1972 seuraavan vuosikymmenen puoliväliin vanhan liikekeskuksen katutasossa.

Avainsanat:

1908
Hämeenlinnassa syntyneeltä arkkitehti Armas Lindgreniltä tilattiin suunnitelma torialueen kohentamiseksi ja torikaupan uudelleenjärjestämiseksi. Vuoteen 1908 ajoittuvassa suunnitelmassa arkkitehti otti huomioon torin laidalla sijaitsevat kolme…

Torikeskuksen kioskissa toimivat Eila ja Osmo Pullin kioski, Ritva ja Jaakko Varjosen grillikioski ja Aili Niemisen kukkakauppa. Kuva on 1970-luvulta.

1911
Arkkitehti Armas Lindgrenin torisuunnitelmassa torin ylälaidassa, kirkon edessä oli korotettu terassi. Se oli kiviaidoin ja pilarein erotettu puisto. Toripuiston erotti kirkosta katu, joka kaartui kirkon edessä loivasti torin suuntaan. Puiston…
 
Koneluettavat metatiedot: