Ryhmäkuvasta tunnistettu takarivistä Anja Peltonen (Heikkilä) (vas.), Selma Peltonen (o.s. Aren), Wiljam Peltonen, Mari Aalto, Selma Marttila ja Vihtori Marttila (Kanniston tilalta).
Toisessa rivissä oikealla Johan Aalto.
Eturivissä Suoma Peltonen…
Arvi Lehtinen ja yksi ensimmäistä sodan jälkeen hankituista linja-autoista. Auton kaksi keulamerkkiä kertovat, että se on matkustanut napapiirille, Jäämeren rannalle asti.
Kanteleen kansakoulun pitkäaikaisina opettajina toimivat Tellervo Tenhola (o.s. Vuorela) (vuosina 1921-1962), Lauri Tenhola (vuosina 1927-1962) sekä alakansakoulun opettaja Rauha Vikström (vuosina 1921-1956).
Naarkosken sillan vihkiäisissä vuonna 1985.
Ensimmäisessä kuvassa nauhaa ovat leikkaamassa Esko Pekkarinen (vas.), kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko, liikenneministeri Matti Luttinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Yrjö Siltala ja Tie-…
Arto Lehtisen valokuva-albumista löytyneitä kuvia Mäntsälässä, Hunttijärven lähellä järjestetystä leirikoulusta. Raittiuden Ystävät ry:n nuorisoleiri järjestettiin vuonna 1949.
Ensimmäisessä kuvassa Aulis Lehto (vas.), Reino Nieminen, Jaakko Karjalainen ja Leo "Jussi" Lehto Kanteleen VESA:n kilpailussa.
Toinen kuva on otettu vuonna 2011. Kuvassa Reino Nieminen (vas.), Jaakko Karjalainen ja Leo "Jussi" Lehto.
Kolmannessa…
Ensimmäisessä kuvassa taidegalleria Koivulinnan edessä seisovat Yrjö Siltala (vas.), Hannele Peusa ja museotutkija Tuula Pärssinen, joka suunitteli kotiseutumuseon interiöörit ja näyttelyn.
Toisessa kuvassa kolmikko seisoo Koivulinnan pihapiirissä…
Pukkilan nuorisoseuran esittämä Pastori Jussilainen -näytelmä 1960-luvulta.
Ensimmäisessä kuvassa Pertti Hyrylä (vas.), Anneli Sainio, Niemi (etunimi ei tiedossa) ja Taisto Korström.
Toisessa kuvassa ensimmäisessä rivissä Riitta Mäkelä (vas),…
Naarkosken sillan lähellä sijainnut Aallon kaupan bensamittari. Kuvassa ovat amerikansuomalainen Einar Lindroos (vas.) sekä Viljam Nikkilä. Mittarin vieressä näkyy polttoainetynnyreitä. Taustalla ovat Yli-Hyrylän riihet.
Reino Nieminen (1926-2016) oli Pukkilasta kotoisin oleva juoksija. Helsingissä järjestetyissä vuoden 1952 olympialaisissa Niemisellä oli kunniatehtävä kantaa olympiasoihtua Mannerheimintiellä. Nieminen kuljetti tulen eduskuntatalolle, josta seuraava…
Ensimmäinen kuva on luultavasti otettu 1920-luvulla.
Toisessa koulukuvassa eturivissä ovat Veikko Salmi (vas.), Reino Nieminen, Margit Sipilä (Clewer), Antti Sopu, Yrjö Siltala, Erkki Rousi, Veikko Laakso, Urpo Olak, Olavi Nikula ja Leo (Jussi)…
Heinäntekoa Kanteleella, Seppälän pellolla. Kuvat on otettu vuonna 1930.
Ensimmäisestä kuvasta tunnistettu Ida Nieminen (Snell) (4. vas.), Ilmi Nieminen (Joensuu) (5. vas.) ja Johan Nieminen (6. vas.).
Toisessa kuvassa taustalla näkyy niittokone.…
Ensimmäisessä kuvassa Reino Nieminen (vas.) ja Johan Nieminen esittelevät kalasaalista. Taustalla, aitan seinällä ovat kuivumassa kalaverkot. Toisessa kuvassa ovat Martti Salmi (vas.) ja Johan Nieminen. Kuvat otettu todennäköisesti…
Naarkoskella sijainneen Ali-Hyrylän talon pihalla ovat Aaro Hyrylä (vas.), Alli Hyrylä, Vigilia Tapiola (o.s. Hyrylä), Ines Heiniö, Vilhelmiina Hyrylä (o.s. Holma), Anselmi Hyrylä, Linda Hyrylä ja Laina Hyrylä. Edessä seisovat lapset ovat Mauri…
Kokoelmassa on pukkilalaisia miehiä sotilaspuvuissa.
Ensimmäisessä kuvassa ovat Heimo Hyrylä (vas.) ja Jalo Aaltonen.
Toisessa kuvassa ovat Heimo (vas.), Laina ja Aaro Hyrylä.
Kolmannessa kuvassa ovat Heimo Hyrylä (vas.), tunnistamatta ja Aaro…