Aineistot (yhteensä 10713)

1905
Professori Artturi H. Snellmanin (1864-1924) kirjoittaman Oulun kaupungin historian ensimmäinen osa valmistui Oulun 300-vuotisjuhlille vuonna 1905. 112-sivuinen vihko käsittelee kaupungin vaiheita keskiajalta sen perustamisvuosikymmenille. Teoksen…

1899
A. H. Snellman kertoo artikkelissaan Pohjanmaan noitaoikeudenkäynneistä. Suurin osa syytetyistä vapautettiin, osa menetti päänsä. Aihe epäilyille saatettiin saada arveluttavan suuresta varallisuudesta, mutta useimmiten syyte koski toisen ihmisen…

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1996

Hollolan kunnan historiaa 1900-luvun alkupuolelle asti

2016-07-05
Lasse Sipiläinen (s. 1933) muistelee aikaansa sotilaspoikana Pukkilan suojeluskunnan poikaosastossa. Haastattelijana Pertti Hyrylä.

Valokuvassa Teikarinmäen ilmavalvontatorni.

Talvisodan aikana sotilaspojat tarkkailivat mahdollisia desantteja.…

2007
Teos on taiteilijakirja. Teoksen lehdet käytettyjä teepusseja, jotka avattu. Kannessa vanha kuva japanilaisesta paperinvalmistuksesta. Käsinsidottu, ei tekstiä. Uniikkikappale, tekijän signeeraama.

Avainsanat:

2007
Teos on taiteilijakirja. Vanhan näköiset pahvikannet, jotka lävistetty pellavanarulla. Sisällä käsin värjättyjä lehtiä, joilla latinaa muistuttavaa kirjoitusta. Teos avautuu rasian tapaan narun varassa. Uniikkikappale, tekijän signeeraama.

Avainsanat:

Rikhardinkadun kirjasto
Teos on taiteilijakirja. Vanhan näköinen puulaatikko, tummanruskeaksi käsitelty. Kannen kuva-aiheena Jan Vermeerin Kirjettä lukeva nainen. Kannen sisäpuolella värjättyä sideharsoa. Sisällä käsinvärjättyjä papereita, joissa viitteellistä,…

Avainsanat:

2002
Teos on taiteilijakirja.

2016
Pyhäjokisen Torsten Sanfrid Möttösen (1905 - 1997) muistelmien pohjalta kirjoitettu elämäkerta.

Avainsanat:

2005
Teos on taiteilijakirja. Teoksessa taiteilijan lapsuudesta tuttuja maisemia ja paikkoja värivalokuvissa. Valokuvien rinnalla taiteilijan muistikuvia samoista paikoista toteutettuna tussipiirroksin ja ompelein. Kaksiosaiset sivut liitetty yhteen…

2007
Teos on taiteilijakirja. 14 värillistä kuvasivua vuosilta 2006-2007 haitarikirjana pahvikotelossa.

Avainsanat:

27.5.1891
Viktor Lönnbohmin työtodistus (ja kopio).

Intyg.

Att byggmästaren Herr V. Lönnbohm som varit anstäld å undertecknads ritbyrå en kortare tid som ren- och deltaljritare af större och mindre sten & trä byggnader jemte byggnadsförändringar, har han…

Kalle Sihlmanin ottamia ilmakuvia Pukkilan vesistöistä. Ensimmäisessä kuvassa on Savijoen kylä, jota halkoo mutkitteleva Rapuoja. Toinen, kolmas ja neljäs kuva esittävät Naarkoskea. Viidennessä kuvassa näkyy vasemmalla Koivulankoski. Vielä 1960…

Kuvan oikeassa reunassa ovat muun muassa Pukkilan Osuusmeijerin entiset rakennukset, vanhan Osuuspankin talo, Kohiseva, kunnantalo ja entinen terveystalo. Kuvan yläosassa vasemmalla on Kirkonkylän koulu ja alaosassa vasemmalla entinen vanhainkoti.

Avainsanat: ,

2011
Teos on taiteilijakirja . Harmailla sivuilla revityn näköisiä palasia piirustuksista ja teksteistä. Liittyy näyttelyyn galleria BQ:ssa, Berliinissä, 30.4. - 25.6.2011. Musta kierreselkä. Rajattu painos, 500 kpl.

Avainsanat:

2010
Teos on taiteilijakirja. Features objects arranged and collected by Nancy Shaver and sold in her shop in Hudson, N.Y. (WorldCat). Includes interview with Nancy Shaver by Steel Stillman.

Avainsanat:

1912
Maanmittari J. F. Sevónin vuoden 1912 vaiheilla piirtämä Hämeenlinnan kaupungin kartta perustuu vuoden 1887 asemakaavaan. Sevón täydensi sitä kuitenkin tällä välillä valmistuneilla rakennuksilla ja puistoilla, mm. ortodoksisella sotilaskirkolla ja…

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1990

1960
Teos on taiteilijakirja ja haitarikirja. Sesshun alkuperäinen työ vuodelta 1486 on 17 m pitkä ja 37 cm korkea. Kalligrafiaa ja tussimaalauksia. Puukannet, valmistettu Japanissa.

Avainsanat:

1983, 29-09-27
Lohenpyynti on ollut hyvin tärkeä elinkeino Petsamossa. Kolttasaamelaisilla oli yksinoikeus pyytää lohta Petsamovuonossa. Vanhin pyyntimuoto oli harvalla eli suurisilmäisella verkolla pyynti. Harvallapyynti muistutti pesäpyyntiä ja siitä on…

1983, 29-09-27
Kiilanuottaa käytettiin lohenkalastuksessa Petsamossa. Kiilanuotan syvyys oli joko 7.20 tai 9 metriä meripyynnissä, mitat kuitenkin kyynärissä tuohon aikaan. Aidan pituus vaihteli 55-60 metristä yli sadan metrin pituuteen. Kiilanuotan paulat olivat…

2015
Teos on taiteilijakirja. Liitteenä kirjanen: Decodex (22 s.), joka sisältää tekijän esipuheen italiaksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi, espanjaksi, portugaliksi ja venäjäksi.

Avainsanat:

Artikkeli Huittisten Kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 2005

Artikkeli Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1982

Artikkeli Huittisten Museo- ja kotiseutuyhdistyksen toimittamassa Huittisten Joulu-lehdessä vuodelta 1989

Julkaisussa on esillä karjalaisia kansanpukuja tekstein ja värikuvin. Se on osa julkaisusarjaa, jossa esitellään suomalaisia kansanpukuja 1800-luvulta. Tämä on kirjasarjan ensimmäinen osa Karjala.

Avainsanat: , ,

1900-1907
Tyrvännössä sijaitseva Lepaan kartano on Hämeen vanhimpia kartanoita. Se on ollut olemassa jo keskiajalla, mahdollisesti jo 1200-luvulla. Lepaan omistajasukuja ovat olleet mm. Tavastit, Beurraeukset, Boijet, Stierncrantzit ja Heimbürgerit. Kuvassa…

Otto Arvid Lydecken (31.5.1884 Kontiolahti — 9. 5.1960 Helsinki) oli suomalainen kirjailija. Lydecken vietti lapsuutensa Joensuussa, jossa hänen isänsä Ludvig Lydecken toimi Utran lasitehtaan isännöitsijänä. Lydecken kirjoitti runo-, satu-, kuva- ja…
 
Koneluettavat metatiedot: