Aineistot (yhteensä 10734)

Apteekki-säästöpankki 1960-luvulta. Kuvaaja ei tiedossa.

Apteekki ja ravintola. Vuosiluku ei tiedossa.

Vehmaan Rautilan apteekin esimmäinen apteekkari

Avainsanat:

Mukana Juhana ja Kalevi Soini.

1969
Teos on taiteilijakirja. Julkaisu sisältää tekstiä, kuvia, karttoja, mainoksia, uutisleikkeitä, piirroksia. Kansipaperissa teksti: Kriwet Publit.

Avainsanat:

2013
Teos on taiteilijakirja. Teoksen sivuilla mustavalkoisia "kiemurtelevia" kuvioita ja sanoja. "Kaikki sanat ja piirrokset Mattia Lullinin." Käsinsidottu, kannen kuviot käsinpainettuja linoleikkauksia.

Avainsanat:

Nykyisen seurakuntakodin paikalla ollut Anttilan huvila, joka myöhemmin siirrettiin nykyiselle paikalleen Majatalontien varrelle, Viljo Lehtisen saamalle rintamamiestontille. Talossa asui muun muassa pitäjän pitkäaikainen kätilö Ulla Anttila…

Avainsanat: , ,

Maanviljelijä Antti Jauhiainen Jatkolasta Kulvemäeltä.

Vas. Leo, rummut, Aito, hanuri, Tauno, basso ja laulu. Kuvassa häitä soittamassa Saukonniemen lavalla 1960-luvun lopulla.

Useiden kirjoittajien muistiinpanoista koottu nide, jossa on eri aihepiireihin liittyviä erikielisiä merkintöjä.

Kirja kertoo 1700-luvun sodista, jotka koskettivat myös Pohjois-Karjalaa sekä vuoden 1808-1809 Suomen Sodasta Ruotsin ja Venäjän välillä. Rajakapteeni Olli Tiaisen toiminnasta kerrotaan.

Avainsanat: , , ,

1827
Jaakko Juteini sai filosofisesta teoksestaan Anteckningar af tankar uti varianta ämnen syytteen vääräoppisuudesta. Kirjailija tuomittiin oikeudessa syylliseksi, ja teoksen koko painos takavarikoitiin ja määrättiin hävitettäväksi polttamalla.…

Kuvat ovat peräisin Pukkilan Sotaveteraanien albumista ja niihin on tallennettu ansiomerkkien saajia. Ensimmäinen kuva on vuodelta 1981 ja siinä ovat Kauko Nikkilä (vas.), Kauno Mäenrinta, Asko Saloranta, Alli Sihman, Usko Sarvaala, Viljo Kinnari,…

Avainsanat:

Ylihoitaja Mirja Koskinen kiinnitti pronssisen ansiomerkin Antero Leskisen rintamukseen kiitokseksi SPR:n hyväksi tehdystä työstä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 16.5.1974.

Keiteleen kirkkokuorolaisille Suomen Kirkkoliiton myöntämät ansiomerkit kymmenen vuoden yhtäjaksoisesta toiminnasta. Kuvassa mm. Kyllikki Halonen, Taimi Härkin ja Matti Myyryläinen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 18.2.1971.

Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I lk:n mitalin sai kunnankirjanpitäjä Laimi Huttunen, valtuuston puheenjohtaja Vilho Mikkonen ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Yrjö Jääskeläinen saivat Suomen Leijonan Ritarikunnan ansiomerkit. Pielaveden ja…

1864

Anolan kirkkosaaren pohjoispää. Kuva on vuodelta 1871 ja otettu päärakennuksen yläkerrasta. Nakkilan 150-vuotisnäyttelyn kuvia.

Avainsanat: , ,

Oikealla viljamakasiini. Kuva vuodelta 1901 tai 1902.

Avainsanat: ,

Kuva vuodelta 1871. Oikealla talli, vasemmalla päärakennus. Nakkilan 150-vuotisnäyttelyn kuvia.

Avainsanat: , ,

Kartanon päärakennus kuvattuna vuonna 1871. Nakkilan 150-vuotisnäyttelyn kuvia.

Avainsanat: , ,

Kartano kuvattuna vuonna 1871. Nakkilan 150-vuotisnäyttelyn kuvia.

Avainsanat: , ,

Anolan kartanon päärakennus pihan puolelta kuvattuna vuonna 1901 tai 1902. Nakkilan 150-vuotisnäyttelyn kuvia.

1807
Kälviän kirkkoherrana ja rovastina toimineen Erik Holmin (1784-1856) opiskeluaikaisia muistiinpanoja

1899
Vuonna 1875 perustetun Hämeenlinnan Anniskeluosakeyhtiön talo oli Hämeenlinnan suuren "viinasodan" tulosta. Vuonna 1887 voimaan tullut laki antoi kaupunkien valtuustoille vallan lakkauttaa paloviinan myynti. Raittiusliike vaati myyntikieltoa, jolloin…

2012-04-27
"Olen minä herrojenkin kyydissä kulkenut", oli Rajalan Anni naureskellut, kun muisteli minkälaisessa seurassa oli matkannut tunturista Ivaloon. Hänellä oli ollut tapana mennä hyvissä ajoin pysäkille, jos sattuisi saamaan peukalokyydin kylille ennen…

(Aineiston luovuttaja: Terttu Eskelinen)

Anni Mylläri 90 v. Hamulasta. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 5.8.1971.

1888
Kirjeessä ei ole päiväystä, vaan se on päätelty kirjeen sisällöstä. Kirje on luultavasti kirjoitettu Kovan onnen lapsia -näytelmän ensiesityksen (9.11.1888) jälkeen.

1885
Kirjeessä ei ole päiväystä, vaan se on päätelty kirjeen sisällöstä.

Avainsanat: , ,

Anni Heimonen täytti 95 vuotta 23.2.1974. Kuvassa neljä sukupolvea. Edessä Anni Heimonen ja takana hänen tyttärensä 73v. täyttävä Bertta Jauhiainen, hänen poikansa 33v. Pentti Jauhiainen sekä hänen poikansa 6-vuotias Mikko. Pielaveden ja Keiteleen…

Anni Heimonen 80v. ja rovasti Kärävä sekä vt. kanttori, opettaja Jalo Soininen.

Emäntä Anni Heimonen s.23.2.1879. Kuva otettu 14.2.1967 maatalousnaisten kurssilla Paavolassa.

Seurakunnan kanslia-apulainen Anna-Liisa Savolainen esittelee adressin ulko- ja sisänäköä. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 15.1.1965.

Anna-Liisa Rentola (Laakso) (vas.) ja Anna Jaakkola kuvattu Kanteleella n. 1940-luvulla.

Anna-Briita Mattus oli Karhu-Pekan sukua. Hän oli luonnonparantaja, kuppari ja hieroja. Kuppaus auttoi muunmuassa reumatismiin. Kuppaaminen tapahtui saunassa. Anna-Briitalla oli myös jonkinlaisia ennaltanäkemisen taitoja.

Anna Rahikaisen kansakoulukuva v. 1907, opettajat August ja Hilma Huuskonen. Arvi, Anna, Veera, Ville, Kalle ja Erkki Rahikainen. Kuvassa myös opettajien lapsia. Kuvaaja ei tiedossa.
 
Koneluettavat metatiedot: