Jäät Lähtevät
Syksyllä 1939 Hälli pääsi asepalveluksesta lyhyelle lomalle. Hän kuuli voittaneensa ensimmäisen palkinnon, 10 000 markkaa, K. J. Gummeruksen nuorisoromaanikilpailussa.
Palkittu romaani Jäät lähtevät (1940) poikkesi aikansa poikakirjoista, koska se keskittyi seikkailujen sijasta päähenkilönsä psykologiseen kehitykseen. Pauli on äiditön, työläiskodissa kasvanut nuori, joka pohdiskelee elämää ja itseään. Tällainen poikatyyppi oli vielä tuntematon 1940-luvun suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Vasta J. D. Salingerin menestysteos The Catcher in the Rye (1951, suom. Sieppari ruispellossa, 1961) antoi mallia sisäisen minäkertomuksen kuvaamiseen.
Aiheellaankin Jäät lähtevät ennakoi tulevaa: vammaisuutta alettiin nuortenkirjallisuudessa käsitellä enemmälti vasta 1960-luvulla. Pauli kamppailee katkeruutta, kateutta ja alemmuudentunnetta vastaan. Hänen kaverinsa Aarne Saari oli tönäissyt hänet koskeen ja hänen toinen jalkansa oli halvaantunut. Pauli kompensoi vajavuutensa koulumenestyksellä – hän on luokkansa priimus – mutta todellinen voitto ahdistuksesta tulee vasta kun välit Aarnen kanssa on saatettu kuntoon. Sarakosken jäiden lähtö kehystää henkisten patoutumien avautumista.
Helle Kannila luonnehti Kirjastolehdessä 1948 nuortenkirjallisuuden "ikkunaksi aikuisten ihmeelliseen maailmaan", joka "tyydyttää nuoren rajatonta tiedonhalua ja ruokkii hänen alati liikkeellä olevaa mielikuvitustaan antaen sytykettä hänen herkille tunteilleen ja pontta hänen voimistuvalle tahdolleen". Jäät lähtevät sopii hyvin Kannilan määrittelyyn: juuri vahva sisäinen tahto nousee tekijäksi, jonka varassa Pauli selättää epävarmuutensa, ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja saavuttaa lopulta miltei ihmeen kaltaisen paranemisen.
Keskeinen rooli tässä kamppailussa on päiväkirjalla, johon Pauli purkaa tuntojaan ja analysoi itseään:
Onko itserakkauteni niin suunnaton, että sen loukkaaminen voi johtaa melkein tuhoutumiseen! En kykene näkemään itseeni kyllin selvästi saadakseni tietoa siitä. Jos ajattelen asiaa kylmästi, voin vain todeta olevani mieletön. Mutta tällä hetkellä tahdon saada selvyyden kaikkeen; muuten minussa asuva alkuihminen kukistaa minut ja ajaa arvaamattomiin tekoihin. Jos annan sen voittaa itseni jatkuvasti, kierrän lopuksi kehää kuin metsään eksynyt mies – taikakehää, jota en enää milloinkaan voi murtaa. Tunnen sen sulkeutuvan ympärilleni, ja nyt minä yritän sen myös rikkoa.
Kotiseudun kuvaus
Jäät lähtevät nimessä on monenlaista vertauskuvallisuutta. Hällin mukaan "tämän kirjan synty oli siinä ponnistuksessa jolla olin pyrkinyt murtamaan nuoruuteni henkistä ja aineellista ahtautta". Paulissa ja Saramaan kauppalassa onkin paljon aineksia Hällin lapsuudesta ja nuoruudesta Oulussa. Muistelmassaan Nuoruus kluuttilippaassa (1947) Hälli kertoo:
Useimman ihmisen ensimmäinen kirja on tietysti omaelämäkerrallinen: minulla oli käytettävissäni silloisen Oulun kaikki vehmaat muistot ja lisäksi täti-vainajassani erinomainen vanhankansan henkilöhahmo. Häneen ei tarvinnut lisätä piirrettäkään, hän ikään kuin käveli suoraan lehtiöni paperille ja muuttui eläväksi. Ja minulla oli myös oma itseni.
Jostakin syystä, kai muistellen omaa sairauksien kanssa taistellessa kulunutta kouluaikaani, tein itseni peilikuvasta ramman ja hiukan katkeran. Ja tälle minälleni löysin vastakohdaksi kirjani valoisan, tarmokkaan Aarne-pojan, jonka hahmossa tosin yhtyi parin kolmen poikatuttavani parhaita puolia.
Paulin suomen kielen lehtori Kaarina Leivo on ilmetty Anna Leinosen, Hällin unohtumattoman opastajan, kuva oppikouluajoilta.
Paikallislehti Kaiussa Hällin romaani esiteltiin Oulu-aiheisena teoksena, "kauniina lisänä" V. A. Koskenniemen, Arvi Järventauksen ja muiden oululaiskirjailijoiden kotiseutukuvauksiin:
Oululaisen ei tarvitse lukea kirjaa monta sivua, ennenkuin hän tuntee turvallisesti olevansa kotoisella maaperällä, tarkemmin sanoen Tuirassa, Merikosken kohinan ulottuvilla. Kepeän naamion takaa lienee kirjailijan luvalla helppo löytää oikea koulukin, jossa Pauli Erjaman henkinen minuus syntyy ja kehittyy.