Aineistot (yhteensä 21)

  • Avainsanat: Hämeenlinna,kirjastot

1920-luku
Lehtori Magnus Gadd rakensi asuintalokseen ison nikkarityylisen puurakennuksen vuosina 1877–1881 Kymnaasikadun (nykyisen Lukiokadun) varrelle. Myöhemmin rakennusta vielä laajennettiin, niin että parhaimmillaan Lukiokadun puolella oli 19 ikkunan rivi.…

1950-luku
Hämeenlinnan kauppakoulu oli perustettu vuonna 1919. Koulu toimi alkuvuosinaan osoitteessa Raatihuoneenkatu 6 ja sen jälkeen Birger Jaarlin kadulla kahdessakin eri osoitteessa. Vuonna 1950 kauppakoulu muutti Hämeenlinnan yhteiskoulun entisiin…

1930-luku
Hämeenlinnan kaupunginkirjasto muutti entiseen ortodoksiseen sotilaskirkkoon vuonna 1924. Ennen muuttoa rakennus kävi läpi valtavan muodonmuutoksen arkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelman mukaisesti. Kaikki kirkkorakennukseen viittaavat piirteet…

1930-luku
Pikkutorille vuonna 1900 rakennetusta ortodoksisesta sotilaskirkosta muovailtiin kirjastotalo 1920-luvun alkupuolella, minkä jälkeen rakennus ympäristöineen säilyikin lähes muuttumattomana vuosikymmeniä. Kirjasto muutti pois kuvan rakennuksesta, kun…

1912
Kirjastot julkaisivat 1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alkupuolellakin kirjaluetteloitaan painettuina. Luetteloita myytiin asiakkaille, jotta nämä saattoivat jo kotona tutustua kirjaston tarjontaan. Hämeenlinnan kansankirjaston luettelossa…

1916
Hämeenlinnan kirjaston kokoelmaluetteloa vuodelta 1912 täydentää neljä vuotta myöhemmin painettu lisäluettelo, joka sisältää kirjaston hankinnat vuosilta 1912–1915. Neljän vuoden aikana kirjastoon on hankittu uutta kirjallisuutta alle kahdeksansataa…

1920-luku
Hämeenlinnan ortodoksinen sotilaskirkko päätettiin muuttaa kirjastorakennukseksi, kun kirkko itsenäistymisen jälkeen muistutti kaupunkilaisia ikävällä tavalla Venäjän vallan ajasta. Arkkitehti Bertel Strömmerin piirustusten mukaisesti ortodoksikirkko…

1920-luku
Vuonna 1861 perustettu Hämeenlinnan kaupunginkirjasto toimi Pikkutorilla kuvan rakennuksessa vuosina 1924–1983. Kirjastotalo oli rakennettu alun perin vuonna 1900 ortodoksiseksi sotilaskirkoksi. Kirkkorakennus koki rajun muodonmuutoksen, kun sen…

1934
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston henkilökuntaan kuuluivat vuonna 1934 vanhempi kirjastoapaulainen Sofia Purhonen, kirjastonhoitaja Ernesti Suolahti, nuorempi kirjastoapulainen Anni Saarto ja ylimääräinen apulainen Soini Mujo. Kuvasta puuttuvat…

1950-luku
Vuonna 1861 perustettu Hämeenlinnan kaupunginkirjasto muutti tähän entisen ortodoksisen sotilaskirkon rakennukseen vuonna 1924. Myös Hämeenlinnan maakunta-arkisto toimi saman talon yläkerrassa vuosina 1926-1977. Kaupunginkirjastossa 1950-luku oli…

1920-luku
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston toiminta uudessa komeassa kirjastotalossa alkoi vilkkaana heti vihkiäisten jälkeen joulukuussa 1924. Lainoja oli keskimäärin sata päivässä, mikä oli entiseen verrattuna huippulukema. Lainausosasto oli kuitenkin…

1930-luku
Nykyiset kartat eivät enää tunne Pikkukatua, jonka näkymiä tämä postikortti kuvaa. Mukulakivipäällysteinen katu on kuitenkin edelleen olemassa Turuntien poikkikatuna Pikkutorin laidassa. Pikkukatu kulkee vasemmalla näkyvän vanhan puisen…

1934
Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vuonna 1924 käyttöön otetussa kirjastotalossa käsikirjasto sijaitsi ovesta tultaessa vasemmalla puolella omassa erillisessä tilassaan. Käsikirjaston aineistoon sai tutustua vain kirjastossa, kotilainoja sieltä ei…

1934
Uuden kirjastotalon avaaminen vuonna 1924 lisäsi kaupunkilaisten lainausinnokkuutta suuresti. Heti seuraavana vuonna vuosilainaus nousi kaksinkertaiseksi verrattuna siihen asti parhaaseen vuoteen 1918. Vuonna 1930 Hämeenlinnan kirjaston lainausluvut…

1934
Vuonna 1934 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto oli toiminut kymmenen vuotta uusissa tiloissaan Turuntien päässä. Kirjastotalon toiseen kerrokseen oli kesällä 1926 majoittunut Hämeenlinnan maakunta-arkisto. Lainauskerroksessa ovesta tullessa vasemmalla…

1934
Kun kaupunginkirjasto avattiin uusissa tiloissa vuonna 1924 siirryttiin samalla avohyllyjärjestelmään, mikä tarkoitti, että asiakkaat voivat vapaasti tutkia hyllyissä olevia kirjoja ja valita sieltä lainattavaa. Aikaisemmin teos valittiin kirjaston…

1924-1926
Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto määräsi vuodesta 1928 alkaen nimeämänsä henkilöt tarkastamaan kirjaston toiminnan kolmen vuoden välein. Tarkastuksista laadittiin asianmukainen tarkastuskertomus, jossa kuvattiin kirjaston toiminta ja tilanne sekä…

1934
Kaikki Hämeenlinnan kaupunginkirjaston virat olivat vielä 1930-luvulla sivutoimisia, myös kirjastonhoitajan virka, jota vuodesta 1915 alkaen oli muiden toimiensa ohella hoitanut everstiluutnantti Ernesti Suolahti. Kirjastoapulaisia oli vuodesta 1931…

1893
Hämeenlinnan kaupungin kansankirjaston asiakkaaksi haluava täytti esipainetun lomakkeen kahden todistajan läsnäollessa. Lomake vuodelta 1893 on säilynyt Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmissa.

1923
Hämeenlinnan ortodoksinen sotilaskirkko ehti seistä paikallaan Pikkutorin keskellä vain parikymmentä vuotta, ennen kuin sen aika Venäjän vallan muistomerkkinä oli ohi. Rakennus oli itsenäistymisen jälkeen kirkollis- ja opetusministeriön omistuksessa.…

1937
Soini Mujon käsikirjoitus on eräänlainen Hämeenlinnan kirjastotoiminnan 75-vuotishistoriikki, vaikka se ei koskaan ilmestynyt painettuna. Kirjastolautakunta lunasti kuitenkin Mujon käsikirjoituksen helpottamaan kirjaston satavuotishistoriikin…
 
Koneluettavat metatiedot: